Näitä mietteitä korvien välistä.

Tiedossa turha kilometripostaus, jos pystytte miettimään yhtään mitään muuta tekemistä ni älkää vaivautuko. Ja omalla vastuulla sit, ajantuhlausvaroitus. Ja edellinen postaus on sit viikonlopun tapahtumista, lukekaa se ensin. Sit tulkaa uudestaan miettimään, että kannattaako. Oikeesti siis.

Nukahin eilen kuunnellen Radio Novaa ja käytin loput netticreditistä puhelimesta… Kesä ja kärpäset tulee, valiojäätelön siniset kioskit ilmestyy torinlaidoille, hyttyset inisee korvan juuressa, kaikkialla on vihreetä, taivas on sininen ja järvivesi lämmintä. Aurinko nousee aikaisin ja laskee myöhään. Monen tunnin puusauna ja vilvoittelu-uinti aina välillä. Savu saunan piipusta ja kukkia joka puolella. Puucee. Kaasun tuoksu grillatessa kesäherkkuja. Muurinpohjaletut mansikkahillolla ja vaniljajäätelöllä. Salaattia ja paljon hedelmiä. Myöhään valvomisia ja heräämisiä auringonsäteisiin. Koko päivän hassuttelua trampalla, itse tehtyä mehujäätä joka sulaa sormille ja riippumatto. Vesisotaa ja koko yön ulkona hillumista. Naururypyt silmäkulmissa ja rakkaimpien kasvot. Seikkailut kavereiden kanssa tuntemattomissa kaupungeissa tai ennen löytymättömillä poluilla. Hurjasti uusia tuttavuuksia ympäri Suomea ja koko maailmaa ja lupaukset jälleennäkemisistä. Vanhan ystävän näkemistä pitkästä aikaa ja puheripuli. Kaipaus. Naurua niin paljon, että vatsaan sattuu ja silmät vuotavat. Lintujen laulua ja hyönteisten pörräämistä. Heinäsirkkojen siritys korkeassa ruohikossa. Auringonsäteiden tanssia laineilla, hulmuavissa hiuksissa ja vastaantulevien silmissä pilkettä. Hymy tuntemattomalta. Souturetki vailla määränpäätä, tuuliajo keskellä järveä ja ystävän kanssa puhuminen ihan kaikesta. Pitkät ajomatkat perheen kanssa ja radio Nova tien päällä.

Tuli jotenkin nostalginen fiilis, ihan muistin kuinka ajeltiin motaria numero neljä mökille päin ja tekstareita saa lähettää numeroon 17275 kuuluu radiosta. Jotenki haluaisin olla nauttimassa kesästä, mut sit ei siinä takkatulessakaan oo mitään vikaa… Mut nyt oon kyllä seitsemäntoistakesänen kaks vuotta putkeen. Täähän on melkein ku tukkisi tiimalasista valuvan hiekan juoksun hetkeksi, hyppäis vaan pois ja seuraisi vierestä kuinka kaikkien muiden elämä ja arki rullaa eteenpäin. Samalla toisen tiimalasin hiekka valuu, eikä siellä ole yhtään niin paljon hiekkaa kuin siinä tukitussa. Eikä sitä voi pysäyttää yhtään millään. Toisen tiimalasin hiekka valuu yhtä kovaa kuin mitä näitä Study-tunteja, päiviä ja viikonloppuja hurisee ohi ihan huomaamatta. Joku dubbaa jo mun ajatukset ja unet englanniksi ja tää on ihan normaalia. Kaikki on jo ihan normaalia. Toisaalta kaikki on ihan ylösalaisin ja hassusti.

Vaihtovuosi oli isoin päähänpisto ikinä, kaikkein peruuttamattomin spontaani seikkailuun heittäytyminen. Mut uskon, etten tuu katumaan. Kaikki ne vaiheet, mistä valmistautumisessa iäisyyksiä sitten puhuttiin, on koettu. Paitsi tietenkin se kotiinpaluu. Se uskomaton fiilis, että on oikeesti täällä. Vuoristorata. Se, kuinka kaikki asettuu aloilleen ja arki rupee rullaamaan. Mitä mä oon oikein tehnyt- fiilis. Kamala koti-ikävä, niin kova, että olisin vaan voinut varata lentolipun kotiin. Ajattelin, että miksei. Ei kukaan vois mua estää, eihän kukaan edes huomais ennen kuin olis liian myöhästä. Ja sitä paitsi aina mä voisin mennä kotiin. Päivä kerrallaan -elämää ja maanantaiden palvomista. Tosi onneton fiilis ja perheenvaihto. Helpotus. Tunne, että vihdoin. Tunne, kuinka kaikki loksahti jotenkin kohdilleen, löyty se ihmeellinen paikka josta kaikki entiset vaihtarit puhuu. Se paljon puhuttu koti toisella puolella maailmaa. Ne ihmiset joiden ansiosta oon vielä täällä. Ne, joiden ansiosta en sit kuitenkaan juossut lentokentälle ja lentänyt vaikka sit jäniksenä kotiin. Ne, joiden takia mua jo pelottaa kotiinlähtö ja joille voin puhuu. Ne jotka tuntuu ymmärtävän mua, jotka auttaa ja kysyy, että onhan kaikki varmasti hyvin.

Mut sit se kolikon kääntöpuoli. Mulla on ikävä, joka päivä, koko ajan. Ihan kaikkia. Sen kanssa oppii jännästi elämään. Niitä rakkaita kantaa mukana ja ajattelee aina välillä, ja huomaa kuinka paljon niitä rakastaa. Ja myös sen, kuinka paljon ne kaikkein rakkaimmat on ollut valmiita uhraamaan mun vuoks ja kuinka ne on tehnyt jo niin paljon ihan pyyteettömästi. Kuinka ne aina on ajatellu mun parasta, vaikka oon ollu välillä ihan kamala. Kuinka en oo osannu kattoo omaa nokkaani pidemmälle. Ja silti ne on aina ollu siinä, ihan vieressä. Välillä on ollu vaikeempaa, mut silti, ei oo tarvinnut sanoa puolta sanaakaan ennen kuin kaikki on ollut jo vähän paremmin ja vieressä joku, joka kurottaa ottamaan kädestä kiinni tai avaa sylin rankan päivän jälkeen.

Täällä on kaikki hassusti, jotenkin ylösalaisin. Siihenkin tottuu, eikä loppujen lopuksi edes huomaa. Mutta voi sitä riemun määrää kun saa kääntää päätä ensin vasemmalle ja sit vasta oikealle kun ylittää tietä. Kun kesäkuu on oikeesti kesän ensimmäinen kuukausi. Kun saa halata äitiä ihan niin usein kuin haluaa, ei vaan lähettää lentosuukkoja kerran kahdessa viikossa. Kun leipäosastolta löytyy montaa erilaista ruisleipää ensisilmäyksellä, eikä ruisjauhoa tarttee metsästää kissojen ja koirien kanssa. Kun kouluun saa tulla lökäreissä ja hiihdellä villasukissa. Kun keittiön lattia on lämmin aamulla ja iho ei mee kananlihalle heti kun siirtyy yli viis metriä kauemmaksi takkatulen edestä. Kun kylpyhuoneessa ei tarttee ensin seistä kymmenen minuuttia lämpölampun alla ennen ku uskaltaa laittaa tuulettimen (tai mikä sen hurjan laitteen nimi ikinä onkin mikä imee kaiken lämpösen ilman kosteuden mukana) päälle. Kun pistorasioissa on enää kaksi tappia kolmen sijaan eikä pistorasioita tarttee laittaa päälle ennen kun niistä tulee virtaa. Kun koulussa ei käytetä enää MacBookeja kaksneljäseittemän vaan ihan normaalia kynää ja paperia. Kun nettiä saa käyttää niin paljon kun lystää ilman mitään bittirajoituksia. Kun puissa on neulaset ja palmupuiden varjoon päästäkseen pitää lentää pari tuntia. Kun tienvarressa on hirvivaara-kylttejä eikä kenguruja. Kun ihmiset nähdessään vaan hymyilee hillitysti eikä mistään kuulu G’Day Mate! Sit kun on kaks puudelia labradorinnoutajien sijaan. Kun lounaaksi saa herkullista, ravitsevaa, lämmintä ja terveellistä ruokaa kelakorttia vilauttamalla, kun lounaan saa syödä sisällä pöydän ääressä eikä aamulla tarvii vaivata päätään miettiessään päivän aterioita.

Anteeks, tuli ajatusten tulva ja ne oli pakko saada pois korvien välistä vaivaamasta. Kiva kun vaivauduitte, sori kun tuhlasin aikaanne. Ootte rakkaita.

Tavallista ja vähän epätavallisempaa arkea

Hyvää maanantaita. Not. Haluun vaan äkkiä perjantain tänne, onko tuttu fiilis? Ei jaksa, mut toisaalta nää fiilikset tarkottaa, että kaikki menee normaalisti. Aikaset herätykset ja nää turhat koulupäivät. Voi tätä turhautumisen määrää, kun ei jaksa tehdä kyllä läksyjäkään eikä oo oikeen muuta tekemistä Study-tunneilla maananain alkajaisiksi. Mut jos vaikka avaisin sanaisen arkkuni ja kertoisin teille mun viikonlopusta…

Tiedän, että tuskin pysytte housuissanne jännityksestä, mut yritän nyt olla pläjäyttämättä kaikkea ihmeellistä kerralla. Kävin lentämässä. Mun viikonlopun maksimaalinen multihuipentuma, lento host-isän veljen kahenistuttavalla DIY-aparaatilla. Kyllä. Ja se oli oikeesti ihan uskomatonta, kaarreltiin matalalla ja näin koko Peninsula-niemimaan. Lennettiin iso ympyrä kotitalon päällä ja isäntäväki oli pihalla heiluttamassa. Kaikki kyllä todellaki tuli laitettua uuteen perspektiiviin! Ja sit kaikkein paras osa – se kun sain ite lentää sitä konetta!!! Tää uncle Kim ensin selitti kuinka kaikki toimii, ja sit kun kokeilin vähän aikaa yhessä sen kanssa, se nosti kädet pois joystickiltä ja toimi kartturina. Olin pilottina reilu kymmenen minuuttia australian pisimmän joen suun, vihreiden peltojen ja mäkien sylissä lepäävien kylien päällä. Olin ihan konkreettisesti taivaassa! Tiesin tästä kyllä etukäteen, mutten halunnu aiheuttaa isille sydänkohtausta kun se panikoi maailman toisella puolella sitä, että tippuuko tyttö taivaalta ja kuinka pahasti. Että hyvin meni, ei ollu paljon ilmakuoppia ja kolinaa tuskin nimeksikään. Mä niin rakastan lentämistä isoilla koneilla, mut tää oli sitä oikeeta lentämistä. Kuvitelkaa kuin uskomatonta, sit kertokaa se sadalla. Mitä niistä ajokorteista kun on lentolupakirjatkin?!

Muuten oli ihan mukava perusviikonloppu, syötiin ihania silkkisiä keittoja ja fiilisteltiin takkatulen edessä, leivoin ruisleipää ja tein power pointin sukeltajantaudista englanniks. Ei ollu lentäminen ja ruisleipä ihan ekana ”to do”- listalla, mut mitäs pienistä. Sain torstaina vihdoin mun talvivaatteet ja kaikkea muutakin ihanaa samalla, hurjasti suklaata, parit kuksat ja marimekon patalappuja perheelle muutamia mainitakseni. Ja Tatun ja Patun Suomikirja on kyllä ihana!

200 päivää.

Mikä voikaan ilahduttaa (ja samalla pelottaa) enemmän kuin se, että aamulla huomaa vaihtovuodesta kuluneen jo yli kolmannes (!!!!!!!!!) ja jäljellä olevan enää kaksisataa päivää. Enää kaksisataa päivää. 


Yllätin itsenikin täältä taas bloggailemasta, justhan mä vasta päivittelin. Anteeks kun ei oo kuvia, oon koulussa. Nimimerkillä enkun mainoksenanalysointiin menikin huomattavasti vähemmän aikaa kun aluksi oletin. Eli vielä on yli puolet kaksoistunnista jäljellä ja mä oon valmis... Hmph. Ehkä mä alotan vaikka köksän tutkimusta tässä kohta.

Kuulumisia viikonlopulta, joka ei ollut mitenkään ihmeellinen mutta ihana. Perjantaina Bethin Body Shop party, jossa paljon rasvoja ja naamioita ja saippuoita, pitsaa, valkosipulipatonkia, pientä naposteltavaa ja ihanaa seuraa. Lauantaina tehtiin Bonfire takapihalle - järkyttävän iso kasa lehtiä ja risuja ja oksia, joista kuoriutu loppujen lopuksi kolmisen kertaa mun kokoset lieskat. Normipäivä, iltasella grillailtiin (lue - poltettiin) vaahtokarkkeja pari kertaa mun pitusella tikulla kun ei kuumuuden takia voitu mennä lähemmäks.

Äitienpäivänä herätettiin host-äiti sänkyyn kannetulla aamiaisella ja lahjakorilla (shamppanjaa, suklaata, keittokeittokirja, ripsaria, kynsilakkaa, koruja ja kukkakimppu), mentiin aamukirkkoon Grannyn seuraksi ja syötiin sit lounas ja kahviteltiin Grannyllä. Kotona istuttiin takan edessä, kateltiin elokuvaa, syötiin lämmintä keittoa ja sipsiä ja kaiken kruunas Skype kotiin. Ihana kuulla kuulumisia ja kertoilla kaikesta ja suunnitella tulevia seikkailuja. Ja vaan nähdä äitiä ja isiä ja Micaelia ja Nelliä ja Nataa. Kuulla kuinka koirat haukkuu, hamsterin häkki pitää putsata ja kakku viedä varastoon odottamaan mummon ja ukin tuloa. Nähdä Rooman ostoksia ja näyttää löytöjä Melbournesta.

Mutta nyt sen köksäntutkielman pariin, Does cooking shows on TV encourage families to eat at home. Investigate. Mulla kaks näkökulmaa, suomalainen ja australialainen.

Mut miettikää. Kaksisataa päivää.

Mustaa ja Valkoista

Aurinkoisia terveisiä ihanille sinne syvien valtamerien ja suurten mantereiden taakse! Täällä kaikki alkaa asettua aloilleen.

Olin eilisen parantumassa (okei nukkumassa) kotona, ja vapaapäivä katkas tosi mukavasti tätä kouluviikkoa. Meni neljä päivää vaan muutaman tunnin yöunilla, kunnes olin nukahtaa pystyyn ja vanhemmat päätti antaa mun nukkua yhen päivän. Tulihan tarpeeseen! Kaikki tapahtuu vähän liian nopeasti, eikä mun aivot ehi rekisteröidä oikeen mitään. Eikä mulla oo nälkäkään. Mutta älkää huoliko, mulla on täällä ihmisiä jotka huolehtii mun puolesta ja kyllä mä syön. Äitillä oli vapaapäivä ja pikkuveli Tom (Lauraa!!! ;----D) oli myös toipilaana, joten kateltiin Iron Maneja ja Frendejä ja vietettiin läksytöntä iltapäivää. Oli ihan kuin oman perheen luona, kun isi ja äiti passaa ja pitää huolta, kun ne vaan on siellä sun kanssa. Täällä myös isä oli toipilaana (se sai jonkun metallinpalan silmään ja sen piti pitää silmälappua) ja se passaili Tomia ja mua siinä sivussa. Isoveikka David kokkas suklaavanukasta jälkkäriks toipilaille :----)

Huomenna Bethillä Body Shop Party, yay! Koska asun aika kaukana koulusta, ni en nää kavereita enää niin usein koulun jälkeeen. Enkä oikeestaan edes ehdi, kun toihuillaan vaikka mitä muuta, mutta siis tosi mukavaa viettää iltaa tyttöporukalla!!! Viime viikonloppuna nää päätti tutustuttaa mua leirintäkulttuuriin ja päästiin Ellyn kanssa Emilyn perheen mukaan kun ne vietti lauantaipäivää nuotiolla grillaillen. Istuttiin nuotion ympärillä, laulettiin, naurettiin, syötiin grillimakkaraa paahtoleivältä sipulin kanssa, banaania suklaapaloilla ja kuumaa kaakaota. Rakennettiin keinu ja seikkailtiin metsässä. Käveltiin tihkusateessa ja annettiin savun tuoksun tarttua vaatteisiin, unohdettiin ajan kulku.

Oon tulossa riippuvaiseks näistä ihmisistä. En oikeen edes tiedä mitä ajatella, kun kaverit muuttuu ystäviksi ja teille kertyy huimia muistoja yhdessä. Kun niistä tulee hirveen tärkeitä. Kun sulat Australialaiseen arkeen, kun sut lasketaan yhdeksi kaikkien muiden joukossa. Kun susta pidetään huolta ja susta välitetään, ihan pyyteettömästi ja paljon. Kun tuntuu, että pitkän päivän jälkeen pääset kotiin perheen luo, kun saat kääriytyä peittoon takkatulen loimussa sateen hakatessa ikkunoihin ja isä pörröttää hiuksia kävellessään ohi.

Mutta samalla sulla on ikävä aika paljolti kaikkea. Sitä kuinka häviät pikkuveljelle kun se on paljon voimakkaampi. Sitä kuinka viikkasit lakanoita isin kanssa ja nauratti niin paljon ettet pystynyt tekemään mitään. Miten kävelit käsi kädessä äitin kanssa, pysähdyit kenkäkaupan ikkunaan ja istuitte syömässä auringonpaisteessa. Sitä kuinka hyppäsit illalla äitin ja isin sänkyyn ja käperryit niiden väliin. Sitä kikatusta mummon kanssa kun mitään hauskaa ei edes tapahtunu, mutta meinaat silti tukehtua nauruun. Kuinka teitte kaikkea hullua kavereiden kanssa. Kuinka valvoitte koko yön, juoksitte auringonlaskuun ja uitte koko päivän. Kuinka löysitte maailman parhaan pirtelöpaikan ja nautitte harvinaisesta auringonpaisteesta. Matkustitte tuntemattomaan. Istuitte bussissa koko päivän, annoitte hiusten hulmuta vuoristoradan kyydissä ja kävitte piknikillä takapihalla.

Mulla on yhtä aikaa kova ikävä ja sit tuntuu et kuulun tänne. Mulla on ikävä kotiin mut sit pääsen kuitenkin kotiin koulun jälkeen. Kavereilla alkaa kesäloma ja uudet seikkailut. Täällä tulee talviloma ja mulla on edessä elämäni seikkailua jäljellä vielä yli puol vuotta.

Ootte rakkaita ihan kaikki, mun pieni pää on ihan pyörällä mut nautin kaikesta. Tänään ettimään maailman parhaimmalle pikkuveljelle maailman toisella puolella synttärilahjaa ja äitienpäivänä skype kotiin. Täällä paistaa aurinko ihanasti siniseltä taivaalta, mutta mä oon jäässä. Lounastauko alkaa, meen nauttimaan mun salaatista ja muffinista näiden ihanien ihmisten sekaan. Take Care <3

Uusi jakso uudet kujeet

Mäkun niin lupailin, että postaustahti paranee… Noh, on ollu hoppu tällä viikolla, ja viikonloppuna, ja nii. Kuitenkin, saatte vähän kuulumisia.

Viihdyn ihan hurjan hyvin täällä uudessa perheessä, nää on ihania! Tunnen olevani oikeesti osa perhettä enkä vaan joku joka sattuu asumaan saman katon alla. Täällä saan valmiiks tehdyn (suurensuuren) lounaan kouluun, äiti pesee mun vaatteet (!) ja vaihtaa mun lakanat (!!!) ja saan molemmilta hyvänyön halauksen ennen nukkumaanmenoa. Mua ei sanota yleensä Mariaks, vaan sweetheart, love, beautiful, gorgeous etc. on enemmän käytettyjä! Mut esitellään uutena tyttärenä, varatyttärenä tai lainatyttärenä hostien tutuille, tässä on meijän uusi tytär Suomesta joka meidän pitää palauttaa vuoden lopulla. Ja nää jopa laitto takkaan puita kun mua paleli tässä yks ilta, ja isä kyselee koko ajan että onko varmasti kaikki hyvin, koska se lupas isille, että se pitää musta huolta kuin omasta tyttärestään. Isi, älä huoli, nyt mulla on kaikki hyvin.

Koulussa menee ihanasti, tänään mua otti vatsanpohjasta kun Beth sano kuin ei ikinä pitäis ystävystyä vaihto-oppilaan kanssa, koska niistä joutuu luopumaan loppujen lopuksi. Sain luvan jättää historian kokeen ja läksyt tekemättä, kun meinaan hukkua läksyihin mut tykkään kuitenkin hissantunneista. Se opettaja oli vähän et okei, ei oo ennen oppilaat tullu kysymään, että saako ne kuitenkin olla oppitunneilla, mut se tais olla ihan mielissään kun haluun olla siellä. On ihana olla tunnilla ja kuunnella opettajaa joka oikeesti rakastaa ainettaan ja on ihan innoissaan siitä.

Syksy tulee. Meillä on talvikoulupuvut käytössä – ja oon jäässä… Hei, olen Maria Suomesta ja mua palelee täällä Australiassa :D Muttakun täällä on parina päivänä satanut ja tuullut ja ollut oikeesti tosi koleeta! Kyllä, meillä on jopa lunta ja pakkasta Suomessa, mutta meillä on päällä vähän enemmän kuin sukkikset, kiltti ja villapaita! Nauttikaa siis kesästä siellä kaukana ;)

Viikonloput menee ihan hurjan nopsaan, pikkuveljellä on koripalloharkkoja tai pelejä ja Ellyllä on netball-harkkoja ja –pelejä. Viime viikonloppuna olin kaupungissa neljä päivää peräkkäin; perjantaina oli köksän retki eka Adelaiden ainoaan viiden tähden Intercontinental-nimiseen hotelliin jonka jälkeen käytiin Central Marketilla, joka on suurensuuri kauppahalli. Hotellissa saatiin kunnon kierros (sviitti jossa mm. Katy Perry ja Justin Bieber on yöpynyt, japanilainen ravintola jossa pöydät on tehty paistolevyjen ympärille ja ne kokkaa siinä silmien edessä, keittiö, juhlasali, kuntosali (ja sauna!), pyykkitupa yms yms yms.) jonka jälkeen syötiin aamiaisen tähteet isoimmassa kolmesta ravintolasta. Central Market oli ihana paikka, hirmuisesti erikoisia hedelmiä ja lihaa, kalaa, makkaraa, juustoja… Käytiin ostamassa varmaan parhainta jugurttia mitä oon ikinä maistanu ja kierreltiin china townissa. Lauantaina Ellyn netball-peli, jonka ne voitti 44-42 ja sen jälkeen vähän shoppailua ja takeaway-illallinen. Sunnuntaina uudestaan netballia – tällä kertaa harkat ja me käytiin isän kanssa kylässä mun host-sedällä… Voiko noin edes sanoa? Host-isän veljen luona! Maanantaina toinen excursion koulun kanssa, tällä kertaa messuille, jossa oli eri yliopistoja ympäri Australiaa ja ammattikouluja. Tuli hirveet paineet päättää just sillä sekunnilla et mitä oikeen haluaa tehdä tulevaisuudessa. Huokaisin helpotuksesta kun muistin, että mulla on vielä yli kolme vuotta koulua jäljelllä!

Mut nyt suunnataan Thomasin korispeliin, joten nauttikaa viikonlopusta, niin mäkin aion tehdä!

Munkkitehdas!

Nää ei oo kuullukkaan vapusta, mut kun tehtiin munkkeja (jotka meni hujauksessa) nää halus oppia kuinka ne voi jatkaa tätä perinnettä! Ne jopa osaa (melkein) sanoa munkki - usein se kuitenkin muuttuu muotoon monkey :D

Thomaksen synttärit 1. Toukokuuta, paras juustokakku pitkään aikaan! Tätä mun on pakko tehdä teille siellä kotona, ette uskokaan kuinka hyvää tuo on! Saako valkosuklaajuustokakku suklaakuorrutteella veden kielelle?