FIVE MONTHS!

Anteeks kun musta ei oo kuulunut mitään ihan liian pitkään aikaan! Koeviikon jälkeen alko uus lukukausi, saatiin uudet lukkarit ja mulla ihan kiva juu. Kokeista sen verran, että matikasta luokan paras, enkusta bee ja liikasta bee. Enää kolme päivää koulua ja sit kahen viikon ja yhen päivän talviloma.

Tästä tulee aivan sekava kun yritän kaiken oksentaa kerralla tänne, mut koitan muistella et mitä mul on tapahtunu. No paljonhan täällä, ollaan oltu koulussa ja kotona, syöty hyvin ja ei-niin-hyvin ja nukuttu paljon ja vähän vähemmän.

Nyt paisto vihdoin aurinko vähän aikaa ja oon vähän pirteemmällä päällä ollu koko päivän. Nyt toki sade rummuttaa katolle ja istun täällä takan edessä, mut ei siitä sen enempää. Pidin tänää esitelmän Suomesta Year Level Meetingissä about sadalleviidellekymmenelle kanssaopiskelijalle, yök. Mut olihan ainakin niillä kivaa, kun kerroin eukonkannosta ja joulupukista. Joo.

Tänne tulee aina välillä ihania kirjeitä kaikilta ihanilta, tänään kyllä kruunas päivän Liisan ja Lauran huippupaketti ja kilometrikirje. Nää nauraa täällä kuinka isi ja äiti laittaa kotoota paketteja - suklaata perheelle ja sanomalehtiä mulle :----D Kyllähän mäkin niitä suklaita syön, mut sanomalehdet on vaan ihania. Onko mitään parempaa kuin syödä aamupalaa Etlarin ääressä? Ei.

Parinmoista kuvaa viikonvarsilta, en oikeen tiedä mitä mä tänne nyt oikeen postaisin.

Legendaariset TimTamit - näillä eväillä viikonlopusta ei voi tulla muuta ku hyvä!

Tässä Vegemite - ja maapähkinävoi vaan sen takia, koska Vegemitepurkki näytti niin yksinäiseltä :D Ja Nutella oli loppu.

Ellyn maailman parhaan Browniet - resepti välitetään kyllä kotona äitille ja Brownie-perinnettä jatketaan Suomessa takuuvarmasti!

Sit vielä ikäväkuvia - Tästäkin on jo yli vuos. Koulunlopettajaispiknikki Lauran kanssa. Mitä turhia niistä glamoureista, kun mulla on Laura! <3

Tästä vähän vähemmän ku vuosi - viimenen kerta ennen lähtöä. Liisaonihana <3

Liisan kanssa tutustuttiin yli kaks vuotta sit mun ekalla kielikurssilla Maltalla ja kyläilty toistemme luona aina välillä. Kielikurssit on ihania! 

Tosi pelottavaa huomata, kuinka aika lentää. Toisaalta ihanaa, toinen puolikas menee vielä nopeemmin ja kohta mä jo pääsen unohtamaan ajan äitin kanssa, hyppäämään oman ihanan isin suureen syliin, olla Micaelin härnättävänä ja paijailla koiria. Käyttää omalta kodilta tuoksuvia vaatteita, kävellä sisällä sukkajalassa ja syödä terveellistä, ravitsevaa ja isin tekemää ruokaa.

Mutta. Sit se toinen puoli. Mitä mä sit teen, kun en pääse enää koulubussilla kotiin? Kun ei ole enää kahta lounastaukoa (miten selviän enää? :D), koulupukua tai TimTameja? Kuinka mä voin jättää nää ihmiset tänne?! Aika menee liian nopeasti, haluun vaan viettää vielä paljon aikaa näiden kanssa! Onneks mulla on vielä viis kuukautta ja neljä päivää aikaa. Onhan sitä aikaa vielä vaikka muille jakaa. Onhan?

Mieti hetken, miten pitkä aika jouluun on. Ikuisuus, eikö? Mut sitten, mieti taaksepäin. Puolisen vuotta, joulukuun ja tammikuun vaihteeseen. Mitä teit jouluna, tai kuinka uusivuosi otettiin vastaan? Tapahtuiko tammikuussa jotain, jonka muistat erityisen hyvin? Kuinka vähän aikaa siitä onkaan! Jopa joululoman alku, mulla puurojuhla, teillä ehkä joku muu. Joulujuhla. Kevätlukukauden alku. Siitä ei oo edes kauaa. Kuinka aika lentääkään! Niimpä. 


Tasan viis kuukautta sitten, tammikuun kahdentenakymmenentenä kuudentena päivänä, näin Australian ekaa kertaa. Olin onneni kukkukoilla, ja sit yht'äkkiä melkein itkin järkytystäni. Oon toisella puolella maailmaa, ihan yksin. En tuntenu ketään, ja ne ihanat ihmiset, kohtalontoverit, oli viety aivan liian kauas. Ne ihmiset, jotka oli kaikkein lähimpänä Suomalaisuutta, kotia, kavereita. Ne, jotka olin tuntenu jo vähän yli kaks päivää, joihin ehin tottua ja tykästyä, lens ympäri Australiaa. Mun piti yht'äkkiä hymyillä ja puhua englantia.

Ekat viikot - suurinpiirtein puoltoista kuukautta - meni ihan hurmiossa. Olin Australiassa, aurinko paisto ja oli lämmintä. Ehdin jo melkein tylsistyä ennen koulun alkua, mut sit tutustuin ihaniin ihmisiin koulussa ja arki alko rullaamaan. Edelleenki, oli aurinkoista. Nauroin. Pikkuhiljaa, kuitenkin, totuin. Aloin nähä huonoja puolia, tai en vaan enää häikäistynyt niistä hyvistä puolista. Koulua rakastin, mutta kotona olin onneton. Itkin itteni uneen ja näin unta isistä ja äitistä. Näin unta ihan tavallisista koulupäivistä kaamoksessa, lumisateesta ja leffailloista. Heräsin kesken unien suolaiset kyyneleet pitkin poskia. Kirosin, että miksi, miksi, tulin tänne. Haluun vaan pois. Eikö tää alamäki vois jo loppua? Millon se tottuminen alkaa, millon pääsen takaisin aallonharjalle?

Viikot tuli ja meni ja mä en enää osannu olla onnellinen. Koulussa melkein nauroin, olin onnellinen. Sit kaikki muuttu. Tunnelin päähän sytytettiin valo, soitin STS:lle. Pärjäsin ekan jakson loppuun, vietin viikonlopun Kangaroo Islandilla muiden vaihtareitten kanssa ja lensin Melbourneen. Nauroin, söin, puhuin Suomea ja näin ihan hurjan paljon kaikkea. Kaikkein tärkeinpänä, sain pari tusinaa sukulaista lisää. Niistä ihmisistä tuli tosi tärkeitä, ja mä jo ihan unohdin kuinka surullinen mä olin. Unohdin, miten kamalaa on valvoa ja kaivata kouluun. Nukahin helposti, opin nauramaan uudestaan. Olin niin onnellinen, että melkein lauloin.

Lomat loppu, mutta mä olin silti onnellinen. Paluumatkalla Amerikkalainen yliopistovaihtari sano mua rohkeeks. Tajusin, että ehkä mä vähän olenkin. Pakkohan mun on olla. Tai sit se on vaan kovapäisyyttä. Tyhmyyttä ja liian paljon spontaaniutta. Vai olisko se... Kerroin sille Sisusta.


Arki alko rullaamaan uudessa perheessä. Etin kotia kolme kuukautta, ja vihdoin löysin sen. Pääsin aallonharjalle. Huipulle, josta voi katsoa alaspäin. Katsoa sitä kivikkoista polkua, jonka kipusin. Miettiä, kuinka paljon oikein kasvoin. Tasaisempi tie odotti edessä, ainakin hetkeksi. Puolen välin tietämillä ajatukset alko ravaamaan vähän rivakammin ja huoli kasvoi. Koti oli luvattu kymmeneksi viikoksi, jäljellä viikkoja oli kuitenkin paljon enemmän. Mitä jos mä joudun takaisin ekaan paikkaan? 


Kaikki perheenjäsenet kuitenkin halus mun jäävän tänne. Hymyilin niin, etten ikinä unohda. Nauroin ilman mitään syytä. Mulla oli koti kaukana kotoota. Talvi tuli ja sade alkoi. Maailman kuivimman mantereen kuivimmassa osassa sataa hurjasti. Mutta nyt, kun istun koulubussissa ja sade hakkaa ikkunoihin, mua hymyilyttää. Edessä on ilta kotona, ihanien ihmisten ympärillä. Hyvää ruokaa, lämmin takka ja elämän ääniä. Hyvän yön halaus ja pehmeä sänky.

Isot pahoitteluni kilometripostauksesta. Tunteja kului pari enemmän kuin oli tarkoitus, takkatuli sammui ja sytytettiin uudestaan. Syötiin illallista ja tehtiin jälkiruokaakin. Läksyille ei tänä iltana olla uhrattu ajatustakaan. Nyt hampaiden pesulle ja nukkumaan, olette kaikki hurja paljon ajatuksissa. Hassua, vaikkette sitä välttämättä tajuakkaan. Ootte kaikki seikkaillu mun unissa, mutta enää en herää posket märkinä. Nyt herään koputukseen aamulla, että jaksaisitko kouluun nousta. Jos vastaan että en, niin kummasti silti joku hassu voima vetää ylös. Uniin sotkeutuu montaa kieltä ja kulttuuria. Enää en edes tiedä missä mantereella mennään. Australialainen jalkapallo ja mökkipiha menee sekaisin. Suomea puhuvat opettajat eksyy Australialaiseen kouluun ja Australialaiset oppilaat ilmestyy Nastopoliin.

Pelaan futista aussisäännöillä suomessa takapihalla mun kaikkien sisarusten kanssa. Voitettiin aussisukulaiset isin kuuden pisteen potkulla, eikä isoveljellä ollut mitään mahdollisuuksia.

Three months!

Hei rakkaat pitkästä aikaa! Ihan ensimmäiseksi haluun saada tän pois sydämeltä; anteeks kun musta ei oo kuulunut mitään ihan liian pitkään aikaan. Yli kahden viikon syysloma alkoi pääsiäisenä, ja olin melkein koko loman sukuloimassa Melbournessa. Tänään tuli kolme kuukautta täällä, ja ei oo enää paljoo koti-ikävää. Sanon näille kun ne kysyy, että I'm not homesick anymore, I just miss my family every day. You'll learn to live with it. Seitsemän kuukautta ja neljä päivää, mut vihdoinkin ootan enemmän viikonloppua kun maanantaita ja tykkään olla kotona täällä perheen parissa.

On kyllä hankala kertoo lomasta ilman, että tästä tulee kilometripostaus, mutta mä yritän. Ja jos saan kuvia laitettua, ni olis tosi kiva, eikö!

Melbourne on Victorian osavaltion pääkaupunki, 4,5 miljoonaa ihmistä. Majotuin äitin serkun ja sen vaimon luona, jotka olin nähny kerran aiemmin. Ne oli niin ihania ja anto mun olla siellä koko kaks viikkoa, kierrätti mua ympäri ja esitteli mulle muita sukulaisia. Siitä tuli loppujen lopuksi niin kuin kolmas mummola, enkä tosiaan lähteny pois kuivin silmin. Ne oli vaan ihania. Sukulaisia mulla oli siellä joku kolmisenkymmentä, joista joku kymmenen pikkuserkkuja. Ja kaikki oli vaan ihania!

Melbourne oli tosi nätti paikka, paljon korkeita tornitaloja, joki joka jakaa kaupungin ja jonka rannalla on paljon ihania ruokapaikkoja ja vaikka mitä muuta, raitiovaunuja ja paljon muuta liikennettä, puistoja joihin pääsee pakoon suurkaupungin hälinää ja paljon aasialaisia turisteja.

Great Ocean Road tulee kait jopa Queenslandista asti Victoriaan. Joka tapauksessa se on ihana mutkatie pitkin kallioista rannikkoa ja läpi söpöjen kylien… Just semmonen mitä nimikin antaa ymmärtää. Sinä päivänä tuli nähtyä paljon rannikkoa ja istuttua vielä enemmän!

Futispeli Geelong Cats vs. North Melbourne pikkuserkun kanssa oli suht mahtava kokemus, kun 30 000 ihmistä kannustaa omaa joukkuettaan ympäri kenttää Melbournen tokaisoimmalla stadionilla keskellä kaupunkia.

Käytiin myös kalassa äitin serkun ja yhen pikkuserkun kanssa. Sain ensimmäisen ja suurimman kalan, poijjat ei ollu oikeen tyytyväisiä :--D Vika joka saa kalat perkaa kaiken! Plus oli muuten Rapalan uistimet käytössä, ja kaloista tehtiin seuraavana päivänä hyvää kalakeittoa!

Käytiin Phillip Islandilla katselemassa pingviinien rantautumista pitkän päivän jälkeen, shoppailemassa pariin otteeseen, elokuvissa ja ulkona syömässä, sukuloimassa ja vaan relattiin kotona ja nukuin paremmin kuin pitkään aikaan!

Suomisukulaisilla tuntu ihan, että olis ollu Suomessa. Puhuttiin Suomea, syötiin suomiruokaa Hackmanin aterimilla ja juotiin Iittalan laseista Marimekon pöytäliinalla varustetulta pöydältä. Ihanaa! Kotitekoista ruisleipää (jota mäkin opin tekemään, ironisesti Australiassa…) juustolla ja maksamakkaralla, hapankorppua, korvapuusteja (ihan ite tehtyjä vieläpä!), joulupipareita, lihapullia perunamuusilla ja puolukkahillolla, Marianneja ja jääkarhukarkkeja ja Sisuja, hernekeittoa, pääsiäispäivällisellä lammasta, karjalanpiirakoita ja tiikerikakkua ja viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä mämmiä! Kyllä, täällä ollaan tutustumassa australialaiseen kulttuuriin ja oppimassa englantia, mutta täytyy sanoa, että tuoreet lämpimät korvapuustit ja kylmä maito tai ruisleipää maksamakkaran kanssa kalareissun jälkeen maistuu toooosi hyvältä!

Lensin Melbourneen ja tulin junalla takaisin, mikä oli just oikea päätös! Junamatka oli ihana, yli kymmenen tuntia pitkin Australian maaseutua mukavien ihmisten kanssa. Mun vieruskaverina oli uusseelantilainen vanhaherra Bob, ja parin penkin päässä istu yliopistoaihtari jenkeistä! Ei ollu yhtään pitkä aika, ja ravintolavaunu seuraavassa vaunussa takasi täyden vatsan… :D

Oon nyt uudessa isäntäperheessä, tulin lauantaina melkein suoraan asemalta tänne. Käytiin hakemassa vaan mun kamat (ja kolme pakettia jotka mulle oli tullu – kiitos hurjasti Ella, Sinna ja Laura, ootte ihania!) edellisiltä hosteilta. Oli aika awkward, kiitin oikein kovasti kaikesta ja otin kamat ja lähettiin. Aluekoordinaattori STS:ltä oli mun kanssa ja vei mut sit uuteen perheeseen. Täällä oli perhe avosylin vastassa, ihanaa. Olin jotenki välittömästi perheenjäsen. Annoin näiden maistaa salmiakkipastilleja joita joku ihana oli lähettänyt mulle, ja nauroin vedet silmissä seuraavat puoli tuntia. Ei vissiin ollu ihan näiden makunystyröitä hiveleviä :D Ruisleipä tosin meni hujauksessa, host-siskolle ei edes riittänyt yhtään ja host-äiti halus oppia kuinka sitä oikein tehdään. Wautsi, nyt pitää vaan yrittää saada siitä ainakin melkein yhtä hyvää kun se leipä mitä äitin serkku leipoo… Ei paineita. :D

Skypettelin äitin, isin ja Micaelin kanssa sunnuntai-iltana – ekaa kertaa yli kuukauteen. Kuinka ihanaa oikeesti! Eikä mulle edes tullu niin kova ikävä mitä aikasemmin on tullu. Se kai kanssa kertoo jotain tästä perheestä. En taida vielä sanoa mitä kaikkea me juteltiin, koska mun tuurilla se ei sit toteudukkaan jos hehkutan siitä liikaa. Mut kuitenkin, pitäkää peukkuja, jookos? Eilen eli ANZAC-daynä oli isin 50-vee synttärit - skypeteltiin kotiin ja koko host-perhe laulaa Happy Birthday To You mun kanssa 50-kynttilä palamassa keksin päällä mikä leivottiin host-sisko Ellyn kanssa :) Voihan sitä lahjojen avaamista seurata näinkin, Skypen kautta toisella puolen maailmaa... 

Tänään eka koulupäivä (Thank God nää yksityiskoulut - koulu alkaa paria päivää myöhemmin ku julkisissa kouluissa :P) meni saadessa uusia esseitä ja tutkielmia, kertoillessa lomakuulumisia ja panikoidessa enkun puhetta aiheesta Should prisons be places where the prisoners have their hope taken away? En muistanu yhtään eilen ahertaessa historian ja enkun ja ussan ja terkan esseiden parissa. Eli improvisoin englanniks australialaisten edessä ja kerroin miksi vankien pitäisi voida säilyttää toivo even behind the bars. Pitäkää peukkuja myös tälle, että pääsen läpi... Mua vähän jännittää :D

Huomenna Food Tech Excursion johonkin leipomoon ja hotelliin ja maanantaina career expo, joten ei koulua neljään päivään! Johan siitä edellisestä lomasta tulikin kuluneeksi jopa yks torstai!

Keskustaa eteläisen pallonpuoliskon korkeimman rakennuksen 88. kerroksesta!

Olin ihan overwhelmed ihmisten määrästä, minä kuusten keskellä kasvanut :D

Mun Frankie The Teddy Bear Shopista ensimmäisellä matkallaan!

Käytiin kattoo SEALia, googlatkaa! Se on muuten iso nimi täällä!

Siskon - äitin serkun - kahvilaa.

Käytiin kattoo pikkuserkku Matthewin kanssa footy game!

Great Ocean Road and the Twelve Apostles.

Melbourne yövalaistuksessa

Meijän pääsiäisillallisen jälkkäriä; korvapuusteja, karjalanpiirakoita ja tiikerikakkua. Ai miten niin olin Suomisukulaisilla? :D

Se suurensuuri kala jonka nappasin - olin niin ylpeä vaikka se vaan karppi olikin :D

Sunshine, Great Ocean Road, lovely relatives and Ben&Jerry's ice cream. Simply enjoyin' life!

Löydettiin koalia Great Ocean Roadin varrelta!

Tän takia sen on Great ocean road - todellakin hienoja maisemia!

Löydettiin secret (ainakin melkein) beach!

London Bridge

Easter Easter Easter!

Pääsiäinen näkyy ja maistuu, kaikilla on suklaata toisilleen...jopa mulle! Oon syöny jo nyt niin paljon suklaamunia... Mun ollessa kyseessä kaikki tietää, ettei haittaa :D

Oon vihdoin innoissani jostain, enkä oo ollu koko kahteen kuukauteen näin onnellinen monta päivää putkeen! On kuin olisin vaaleenpunaisessa pilvessä, mua vaan hymyilyttää :----) Huomenna lento Melbourneen lähtee 11.40am, ja seuraavat kaks viikkoo suomisukulaisilla :) Sit muutto sieltä aika suoraan Port Elliottiin, uusille hosteille! Kuinka ihania ihmisiä mulle onkaan siunautunut! Jännittää mennä Melbourneen ja nähä kaikki pikkuserkut ja tutustua sukulaisiin täällä, en oo ikinä ennen nähny niitä! Huomaatteko kuinka paljon huutomerkkejä viljelen täällä... Oon vaan niin onnellinen, voisin juosta vaikka maailman ympäri ja hymyilen kaikille vastaantulijoille... :D

Toisaalta taas, mulla on kova koti-ikävä. Pääsiäinen on se aika kun avataan mökkikausi, etitään pääsiäismunia Micaelin kanssa (ei oo kyllä hirveesti ettimistä, mummo piilottaa ne joka vuosi samoihin paikkoihin tyynyjen alle, hyllyyn ja takan reunukselle, pari liinavaatekaappiin ja pari ikkunalaudalle... Mutta tykkään siitä silti :D) ja juostaan jäällä, tai vaihtoehtoisesti rikotaan sitä. Syödään isin tekemää suussasulavaa lammasta ja annetaan tähteet koirille. Nautitaan auringonsäteistä ja saunotaan, vietetään aikaa mummon ja ukin kanssa, syödään kesän ensimmäistä mustikkapiirakkaa tai piimäpullaa mummon mökissä, käydään kaupassa Mäntyharjucityssä ja grillataan makkaraa kiukaan päällä iltapalaksi. Voin kuulla kuinka koirat haukkuu kun pakataan, haistaa mökin talven jäljiltä ja tuntea kuinka auringon ekat säteet lämmittää.

Nyt oon kyllä täällä, tänään lämpöä +32 ja sininen taivas. Suklaat sulaa. Parina vikana päivänä oon asunu mun huoneessa, pakannu kamoja ja tehny läksyjä. Tänään saatiin taas yks uus assignment lomaks, niiden edellisten neljän lisäksi... Ja sain enkun esseestä Aan!! Aan!! Siis hei kaikki, kuuletteko, Aan!! En oo varmaan ikinä aikasemmin ollu näin ylpeä! Muut luokasta sai Beetä ja Ceetä. Vaihtari korjas potin kotiin! Vaihtarista tulikin mieleeni, mut tunnetaan sinä Suomen ainoona surffarina... Eilen oli Girls Go Surfing- tapahtuma (vuosille 6-9 mut sitähän me ei kerrota kenellekkään, kannattaa olla vaihtari!) Moana Beachilla. Oppitunti aamulla, lounas ja toinen oppitunti iltapäivällä. Aurinko paisto, tyrskyt oli suht isot ja surffasin parit aallot ihan rantaan asti. You are easily the best surfer in Finland! Kovan työn tuloksena rusketusrajat short-märkkäristä reisissä ja polvet ruvilla hiekalle kaatumisista sekä Delfiinihavainto about kymmenen metrin päässä surffilaudasta, kun olin turvassa aaltojen murtumispisteen takana. Se surffaili aalloilla ihan lähellä!

STS:ltä yks lady soitti hosteille niinku tiedättekin, ja kerto että muutan. Kerroin, että vastaanotto oli suht kylmä. Noh, maanantaina ne sit halus jutella, mitä olin salaa toivonutkin. Tilaisuutta selittää ja kiittää siitä, että sain olla täällä. Kunnon kypsä keskustelu aikuisten ihmisten kanssa, joka kantais hedelmää ja kaikki voitais erota hyvillä mielin. Mutta. Ensin ne vaan kerto, kuinka loukkaantuneita ne on, ymmärrettävästi. Sit kuulin, kuinka törkee oon, kuinka en osaa käyttäytyä, kuinka mun kannattais opetella käytöstavat ihan ekaks ja lopulta kuinka oon tehny kaiken väärin siitä asti kun tulin. Oon hiljanen, en ihan vielä sisällä Small Talk-kulttuurissa. Mut oonhan mä ollu täällä jo kaks kuukautta, olishan mun jo siinä ajassa pitäny oppia ja muuttua. Istuin siellä ja olin pahoillani.

Pepparkakor!

Ihan ekaks mun pitää saada tää pois mun omaltatunnolta, anteeks oon varmaan maailman surkein bloggaaja mut en oo ehtiny tulla päivittämään mitään! (Ja jos mulla on ollu vähän aikaa ni en oo jaksanu koneella sitä tuhlata) Tosin nytki pitäis olla tekemässä fyssan läksyjä mutta joo. Ehkei Vesa suutu jos ne on vähän sinnepäin tehtyjä...

Eli viikonloppuna käytiin serkuilla ja hehkuttelin koko loppuviikon host-perhettä! Jee kuulittehan te jo kaikki että sain maailman ihanimman Host-perheen! Oli tosi kiva nähä serkkuja, viimeks käyny siellä about kaks vuotta sit. Sieltä ei oo pahasti kuvia, ainoo mistä tuli otettua on se kun tehtii pipareita serkkutytön kanssa. Kyllä ne hyviltä maistu ja näyttiki ihan pipareilta kunnes me koristeltiin ne.

Nyt sit ollu vain ja ainoastaan koulu, oon ollu niin puhki jotenki ku on kylmää ja märkää ja pimeetä ja kaheksan tunnin koulupäiviä. Ni anteeks.

Ja sit pistän huomenna postiin Host momille kirjeen + joulukortin + valokuvia Suomesta :) Jees saas nähä tykkääkö.

Mut nyt niitä kuvia!

"att baka pepparkakor är enkelt, att garnera dem är en konst!"

Eli pipareitten teko on helppoo, niitten koristelu on taidetta! okei kuulostaa paremmalta serkun sitaatissa ^

Syötii raklettee, nam!

Eka ne oli ihan hienoja mut sit (ihana) serkkuni hyökkäsi koristeaineen kanssa mun pellin kimppuu >:(

Sit vielä Egyptistä isin kameralla otettuja:

Ei toki ollu kylmä!

Tämmöi romanttinen. Ooteltii että tulis pimeetä ja päästäis yödyykille eikä ollu muutakaan tekemistä ni kaikki oli yläkannella kuvailemassa auringonlaskua :---D

Iskä myi Yasserille (joo en tiiä miten kirjotetaa) oman liivin ku sillä oli kaks. Khyl oli Yasser happy!

Maailman ihanin seittemänvuotias! <3

Make the most out of it

Koeviikko alkoi, ja mitä tekee tyttö koeviikkoa ja ensimmäistä koetta edeltävänä iltana? Right. Sukeltaa. No, entä mitä tekee tyttö koeviikon ensimmäisen kokeen jälkee kun pitäis olla kotona tankkaamassa huomista koetta varten? Tietty on mummolassa kattomassa jotain sukua olevia ausseja :----D

Ne on siis Suomesta pienenä omien perheitten mukana lähteneitä "uudisraivaajia" jotka on tavannu Ausseissa, ja sukua ne on mulle jotenki niin että sen pariskunnan mies on mun ukin veli? Jotain tollasta. Kumminki, ne on asunu ausseissa yli 50 vuotta ja käyny viimeks Suomessa kolme vuotta sit. Ja sitä ennen kolkyt vuotta sit :D Ite en ollu nähny niitä ikinä ennen. Ne puhu ihanasti, niitten ärrä oli sellanen englantilainen ärrä, ja sit jotku sanat, varsinki "välisanat" niiku "joo, niimpä" tuli enkuks :D Sillai " I know, I know!" tai "yeah!" :---D Sit ne unohteli välillä suomenkielisiä sanoja ja sano enkuks just jonku "se oli niin soft!" :---D Ne oli just rentoja ja ihania, sit ku lähettii sieltä ni halattii vaa ne kaikki (kolme) ja sit sen pariskunnan nainen vaa kuiskas et "hyvää vaihtovuotta ja Make the most out of it!" :---) Ja se isäntä sano et tuu sit käymää jos tuut johonki Melbournen lähelle :--) Ja et ilmottele sit et mihin päin ausseja päädyt. Ne oli jotenki niin rentoja. No worries, Mate!

Eilen käytiin tosiaan sukeltamassa, pikkuaukolla. Oli siistiä, virrassa sillan ali, sit tiputettii kolmeekymppii ja ihmeteltii tukkeja ja rapuja siellä, sit lähettii nousee ylöspäin ja pelleiltii sit matalassa.

Plus selvitin miks kone piti meitä sillon kympissä niin kauan! Eli. Kun nousunopeus 10m/min ylitetään jatkuvasti yli 5min ajan, Suunnon RGMB-laskentaohjelma laskee mikrokuplien muodostumisen olevan nopeampaa kuin taulukoissa on määritelty, joten se lisää sukellukseen turvapysähdyksen jonka pituus riippuu ylityksen vakavuudesta. So simple!

Ja sit taas mietin syvällisiä ja aattelin elämää. Sehän on niiku metrokartta, sun oma elämä on keskeinen joku  linja siinä, jonka ympärillä menee muitten linjat eri väreillä. Joku linja kulkee vierellä syntymästä asti, joku tulee kesken mukaa, joku linja vaan päättyy, joku lähtee omille teilleen, joku tulee yllättäen ja pysyy vierellä loppuun asti. Sellai olis just siisti nähä, vanhemmat ja sisarukset vierellä alusta asti, sit kerhokaverit, koulukaverit mitkä sit lähtee eri kouluihin ja muuttaa kauemmas, sit ne ketkä pysyy vierellä kauan, etääntyy ja ehkä sit vielä tulee takas ja jatkaa siinä vierellä. Joku maailman ärsyttävin ihminen ihan törmää jollain mustalla värillä ja sit lähtee ihan luotisuoraan kauemmas, joku ihana joka saa sun sydämen pakahtumaa ja polvet veteliks punasella, kaverit ihanilla piristävillä kirkkailla väreillä jne.

Tosiaan, oli se koe. Eikä se niin paha ollu, panikoin IHAN turhaa! Huomenna ruotsi, kirjoja en oo ees avannu. :---D Näin käyttäytyy vastuullinen ja velvollisuudentuntoinen lukiolainen!