FALLS CREEK!!!

Lumisadetta kumipuiden latvoille. Lumisadetta ja niin kovaa tuulta, että lumihiutaleet muuttui neuloiksi poskilla. Jäätymistä ja märkiä takapuolia. Tuolihissejä ilman automaattisia turvakaaria ja jalkatukia. Korkeita lumihuippuisia vuoria ja hymyileviä ihmisiä. Ryöstöhintaisia ruokia ja maailman parhainta kaakaota. Puuterilunta eukaluptuspuiden välissä, off-pist oppitunti ja reidet maitohapoilla. Myslipatukoita hissimatkalla, vesisadetta ja sohjolunta. Illallista pienessä asunnossa ihanien ihmisten kanssa, naurua, nopeasti nukahtamista. Kylässä kävelyä, pienten lasten aarrejahtiin osallistumista ja lumiukonrakentamiskilpailu. Piiiiiiitkä bussimatka aussilauluntekijän vieressä sveitsiläispoikien takana. Paljon lautailua ja vähän vähemmän nukkumista. Aikaisia ylösnousuja ja pannukakkuja aamiaiseksi. Märkiä vaatteita ja kylmiä sormia. Hurjasti mustelmia ja uusien lihasten löytymisiä. Lumisotaa vuoren huipulla, hissijonossa, kylässä kaakaonhakumatkalla. Lumipesuja ja painiottelu. Yhdeksän paria rukkasia patterilla kuivumassa. Seitsemän teini-ikäistä ja kaksi aikuista. Laskettelua auringonpaisteessa vasta tampatuilla rinteillä. Palanut naama ja hyvää musiikkia iPhonesta. Hissijonossa kaatumisia ja vähän joka paikassa. Rikki mennyt kamera ja pienenpieni kuvasaalis. Elämästä nauttimista, aussiaksentteja, englantia sveitsiläisaksentilla, ihanan kuuloinen ranskalaisaksentti ja englantia suomalaisittain. Nuoria ympäri maailmaa ja yhdessä laskemista. Siniseltä rinteeltä eksyminen ja mustalle päätyminen. Vahingoniloa parhaimmillaan. Hissistä muille laskettelijoille vilkuttelua. Syvälliset keskustelut takaisintulomatkalla yli puolenyön. Väsyneet kanssamatkustajat, jotka yrittää nukkua. Pubi-illallinen ja läpi yön matkustamista. Rinnekartan ulkoa oppiminen ja kylään laskua parhaimmillaan. Auringonlaskuja ja grilliruokaa.

Falls Creek- lasketteluloma oli vaan jotain ihan parasta. Varmaan juuri niiden ihmisten takia ja ansiosta. Sää oli ihana lähtöpäivänä. Herätys seitsemältä jotta ehtii lasketella. Onni ja uskomaton fiilis, lautalua Australiassa just näiden ihmisten kanssa. Just minä. Jotain uskomatonta ja ainutkertaista. Ikävä omaa perhettä ja Itävallan laskettelureissua aika paljon. Hyvää ilmaa, huonoa ilmaa ja hirveetä ilmaa. Kivaa silti. Suomalaissisua ja kuuden tunnin tauoton lautailusessio sveitsiläisdudesejen kanssa kamalan hirveessä ilmassa about tunnin yöunilla. Duudsoneiden analysointia aussibloken kanssa ja Carl Barronin vitsien uudelleenesittämisiä. 

Ja paljon, paljon muuta. Nyt kuitenkin kuvia.

Pysähdyttiin Mobilin Roadhousella keskellä yötä meatpielle.

Ja oltiin kissanpentujen suosiossa aamuöisellä vessatauolla.

Eipähän ollu äiti paasaamassa kuinka ei saa silittää kun tiedä mitä pöpöjä. Ja oon vieläkin elossa, wohoo.

Oltiin eksyksissä ja kannettiin laukkuja puolisen tuntia ylämäkeen pitkin kylänraittia lumisateessa - ja silti vaikka kuinka happy.

Siinä meidän asunto ulkoa - höh ei tullu sisäkuvia yhtään :/

Reissun eka hissimatka, jee ei vois olla oikeestaan ilosempi!

Kaks puuttuu vielä leffayleisöstä perjantai-yönä

Miun uus ranskalaiskaveri

Välillä vesisadetta ja vieläkin iloisia ihmisiä!

Lähtöpäivä ja ilma ku morsian

Pubi-illalliseks kana-ceasarsalaatti, joka ei edes uponnu kokonaan.

I can feel the love can you feel it too?

Heipparallaa, taas täällä photography-tunneilla! 

Ennen tänne Australiaan tuloa olin kyllä kuullu tästä no worries-asenteesta ja kuinka laid back täällä ollaan, mut emmä ihan tätä odottanut. Yhteen valokuvaus assignmentiin on annettu aikaa nelisen viikkoa, kaks tuplatuntia ja yks yksäri viikossa. Mää sain sen valmiiks about viikossa, enkä tosiaan tehny niska limassa töitä. Vähän aina silloin tällöin, samalla kun rupateltiin niitä näitä vähän kaikkien kanssa. On täällä se no worries myös, että ei paljoo ressata jos vähän myöhässä on. Tai jos on iso essee kokonaan tekemättä ja palautuspäivä on huomenna, ni rennosti vaan vikana iltana. Huh, ei kyllä Suomessa ikinä… Mä stressaan koulujutuista jo melkein ennen kun me edes saadaan tietää mitä meidän pitää tehdä, taitaa olla ihan hyvä olla vähän ressi-vieroituksessa. Joku saattaa laiskuudeksikin sanoa…

Tänään on ollu aika yllättävä päivä, koska mä odotin vähintään katastrofia. Molemmat sisarukset on kotona kipeenä (epäilemättä on tauti tullu suoraan täältä osotteesta, what a nice sister), ni oli vähän orpo olo aamulla kun äipän kanssa oltiin kahestaan lähössä töihin ja kouluun. Sit selvis et Miren on kans kipeenä, ja Abi. Mitä mä nyt teen, oli eka ajatus. Sit päätin ryhdistäytyä ja ajatella positiivisesti, kun tuuli ulvoo nurkissa ja vettä sataa vaakasuoraan, taas vaihteeks. Ja mulla oli ihan hurjan kiva päivä sit loppujen lopuks! Juttelin ihmisille kelle en oo oikeen vielä puhunut mitään ja toisaalta en malta odottaa sitä kun Miren lähtee (ja toisaalta -  suurimmaks osaks – en millään haluais et se lähtee!! :---( ) ja pääsen luovimaan täällä ihmismeressä (punaisten villapaitojen meressä pitäis oikeestaan sanoa…) kun huomasin kuinka helposti keskustelua oikeesti syntyykään! Mulla oli jopa ihan kunnollinen keskustelu enkä jääny kertaakaan sanattomaks kun joku year 12 tuli juttelemaan. Wohoo, enkä mä ookkaan ollu täällä ku yli seittemän kuukautta… :D

Eilen olin illan kahestaan isän kanssa, kun Elly ja David pelaili korista ja Tom meni nukkumaan superaikasin kun se oli ihan kipeenä ja äiti oli kattelemassa korista. Oli ihanaa kun meillä oli tosi hyviä keskusteluja ja kateltiin telkkaria yhessä. Musta tuntu melkein yhtä kotosalta kun kotona Suomessa parhaimpina hetkinä, kun saan puhua kaikesta maan ja taivaan välillä ja isi ja äiti ymmärtää ja arvostaa mun mielipiteitä. Huh!

Mutta niinku kaikki tietää – ja minkä mä oon todellakin oppinu huomaamaan niin hyvässä kun pahassakin – on kaikella kääntöpuoli.

Mul tuli ikävä isiä :---( Ei pahasti, mut sellainen pieni toive, mikä me toivotaan kun nähdään tähdenlento tai kun mikron kellon digitaalinumerot näyttää 00:00, että saisin käpertyä isin viekkuun vaikka vaan täksi illaksi.

Niinku ollaan monen monta kertaa jo huomattu, asiat harvoin kulkee niitä raiteita mitä me toivotaan. Joskus ne menee ihan pusikkoon, ja se kolahtaa pahasti. Joskus ne ajaa päälle ja ollaan puolikunnossa pitkän aikaa yliajon jälkeen, ja joskus sivuraiteet ei ookkaan niin kaukana toivotusta kun mitä ensinäkemällä olis olettanut. Joskus, niinku vaikka mun aussiperheen tapauksessa, mentiin pusikkoon ja pahasti. Mun pusikko oli täynnä ohdakkeita tai jotain muita piikkipensaita, mut ei kuitenkaan ruusuja. Koska ruusut näyttää kuitenkin kauniilta. (Miks me muuten sanotaan elämästä, että joku on ihan ruusuilla tanssimista. Sehän sattuis!) Pusikko oli siis piikikäs. Mutta, niin kuin siinä lastenlaulussakin lauletaan (niin pitkä on matka ei kotia näy, mut ihana enkeli vierellä käy tai jotain sinne päin), ihana enkeli kulki vierellä ja mun pusikko ei ollutkaan vuoden mittanen. Mun pusikon takaa löyty keidas. Salainen keidas, jonne mä en olis ikinä löytäny jos en olis pusikon kautta sinne taivaltanut.

Mulla tää aika vaan hupenee, ja kiihdyttää samalla potenssiin kymmenen. Tuhatta. Mulla oli just vasta äsken puol vuotta täällä, ja nyt on enää alle kolme kuukautta jäljellä. Whoa. 

Ootteko ikinä leikkinyt hienonhienolla hiekalla, nostanut sitä kourallisen ilmaan ja katsonut kuinka se valuu sormien välistä takaisin maahan.

Siltä musta tuntuu just nyt, mut mä en vaan voi ottaa uutta kourallista kun ensimmäinen kourallinen on valunut.

Mun aika täällä valuu sormien välistä maahan samalla lailla kuin hienonhieno rantahiekka. Ensin sitä näytti olevan hirveä määrä, ihan tuhlattavaksi asti, ja sitä vaan toivo et se valuis nopeemmin. Nyt mulla on alle kolmannes enää jäljellä, ja mä toivoisin, et joku tois mulle lasipurkin kämmenien alle, jonne mä voisin nää loput hiekanjyvät valuttaa. Sit laittaisin purkin kannen kiinni, ja lasin läpi voisin ihailla sileitä ja karheita, monen värisiä ja kokoisia hiekanjyviä. Niinku kaikki tietää, jäähän niitä hiekanjyviä vähän kämmenien pohjalle. Silloin usein kopistellaan käsiä yhteen, ja silti hiekkaa löytyy joka paikasta. Pikkuhiljaa ne loputkin hiekanjyvät sit varisee pois, ja parin vuoden kuluttua sitä päivää rannalla – tai hiekkalaatikolla – ei enää edes muista.

Onneks tää vuosi on vähän enemmän ku päivä rannalla, ja mä voin säilyttää ne viimeiset, kämmenien pohjalle jäävät hiekanjyvät. Ajan kuluessa osa häviää, mut loput on aina osa mua. Sit kun matkustelu on niin arkipäivää, et kesälomat vietetään Venuksessa ja talvilomat Marssissa, voin kertoo mun lapsenlapsille kuinka rohkee olin sillon kauan, kauan sitten, kun lähdin toiselle puolelle maailmaa pää kolmantena jalkana ja järki tuli sit perässä.

Valokuvaus loppu ja koulumatka meni hiljasissa tunnelmissa, kun puolet lapsista nuokkuu käsivarsiensa varassa, toiset tuijottelee ikkunasta maisemia ja loput kuuntelee musiikkia ja feisbuukkaa. Punaset villapaidat ja mustat bleiserit päällä lapsukaiset istuu ikäjärjestyksessä, koska senioreillahan on etuoikeus istua perällä :--) Mä en varmaan ikinä pääse ohi siitä kuinka paljon enemmän mä tunnen kuuluvani tänne kun kaikilla on koulupuvut - ihan ku Harry Potterissa! 

En voi uskoa et sanoin noin meidän tuvista, kun nyt ne istuu arkipäivään ku manteli joulupuuroon.

Tuli vähän kilometrivuodatus taas, anteeks.

On muuten ihmeellistä, kuinka täällä huomaa kuinka paljon mulla on ihania ystäviä Suomessa. Vaikka ei oltais nähty piiiiitkään aikaan, Suomessakaan, ni pidetään yhteyttä ja vuodatetaan kaikki ilot ja surut. Kuinka onnekas mä olenkaan, kun mulla on niin ihanaisia ihmisiä ympäri Suomea! Kiitos <3

Ja vielä yks juttu, ihan nopeasti. Tiedättekö sen tuoksun, mikä hotellihuoneissa leijailee kun sinne astuu ensimmäistä kertaa? Tai miltä tuntuu kävellä hotelliaamiaiselle, kun puheensorina ja aterimien kilinä kaikuu ympärillä? Kuinka ihana onkaan ottaa kengät jalasta pitkän päivän jälkeen, ja rojahtaa sängylle? Kun saa kävellä kaupungilla äidin kanssa, shoppailla ja ihmetellä museoita ja taidegallerioita? Kuinka illalla, auringon laskettua, voi suihkun jälkeen kävellä käsi kädessä pitkin ravintoloiden reunustamia katuja ja valita illan ruokapaikkaa? Kuinka käperrytään paksun peiton alle, puhtaiden liinavaatteiden väliin ja katellaan telkkarista satelliittikanavia hetken aikaa ennen nukahtamista? Kuinka minibaarissa on limsatölkkejä ja suolapähkinöitä jotka maksaa omaisuuden? Käyttää shampoota pienenpienistä muovipulloista ja piirtää huurtuneeseen, seinänkokoiseen peiliin suihkun jäljiltä? Kietoutua valkoiseen, pehmeään pyyhkeeseen, istua parvekkeella ja puhua kaikesta? Manikyyri auringon laskussa, liikenteen äänet kadulta ja hymyilevä vastaanottovirkailija. Kaupungin kartta ja julkiset liikennevälineet, painavat kauppakassit ja lounas katukahvilasta.

Alle kolme kuukautta ni äiti on täällä.

Saturday with Miren!

Long time no see, taas kerran. Sori nyt taas, mut ei oo mitään ihmeempiä tapahtunu eikä oo tullu kuvailtua. Harmittaa oikeesti, kun oon kyllästyny tohon puhelimen kameraan - ne kuvat on ihan ookoo, mut ei niistä kyllä koko ruudun täytteeks oo, kun ne sit pikselöityy aika hurjasti. Onhan nekin muistoja mut juu, mietin vaan et jos (taino kun) teen valokuvakirjan Aussivuodesta ni iPhonen kuvat on aika hirveen laatusia... Nimimerkillä kokemusta omaava.

Nojoo. Täällä menee kaikki normaalisti. Niin normaalisti, että mua rupee jo ärsyttämään kun päivittelen blogiin aina samaa vanhaa. Ainii, kolme kuukautta jäljellä -päivä oli eilen. Apua, help me.

Viime viikonloppuna oli tosiaan se 40 Hour Famine, eli ei ruokaa 40 tuntiin -hyväntekeväisyystempaus. Keräsin 55 dollaria, wohoo! Ei oikeestaan edes ollu nälkä, mut verensokerin laskun huomas siitä kun olin tosi ärsyyntyny koko aika. :D Perhe parka.

Tiistain ja keskiviikon olin kotona, taas, koska kevätflunssaa. Tosi ärsyttävää (kyllä, tämäkin) kun on tänne asti tullu ja sit vaan ollaan nuhassa. Mun kyllä oli tarkotus mennä kouluun mut nää vaan jätti mut nukkumaan. Kattelin sit leffoja ja sain lounasta maailman parhaasta leipomosta. Loppujen lopuks, ei paha ;) Täytyy varmaan olla useemminkin kipeä, kun aina kun jään pois koulusta ni saan postia. Kiitos ihanin pikkuIida ja Jenni, oot maailman ihanin kaheksanvuotias! (Voikun mullakin olis ollu noin hyvä käsiala kun olin kaheksan... :D) 

Ja sit vähän valitusta säästä, taas vaihteeks... Aurinko paisto ja oli ihana Suomen kesä -ilma kun olin kipeenä, sit koulussa tuuli ja sato vaakasuoraan ja myrskys ja ukkosti ja sato rakeita... Mun tuuria!

Eilenä olin Mirenin luona koko päivän, ja oli ihan parasta! Kokkailtiin cold rollseja ja new york juustokakku ja spanakopitaa. Syötiin ja naurettiin ja juteltiin ihan kaikesta. Ja Mirenillä on muuten ihan paras huone, se sai itelleen kakkosasunnon yläkerrasta, josta on merinäköala, siellä on mini keittiö, vessa, kylppäri, telkkari, ilmalämpöpumppu.............. Siis se oli ku sen oma kämppä!

Mut parasta on, etten mä edes oo kateellinen. Vaikka saisin mahdollisuuden vaihtaa, en haluis vaihtaa mun hosteja, en. Kertooko se jotain siitä, kuinka onnellinen mä oon täällä.

Alle kaks viikkoa ja mä lähen lautailemaaaaaan! Ensin yö bussissa Fabianin ja Ramonin kanssa ja sit pari yötä Falls Creekissä, kuulemma Aussien parhaimmassa laskettelukeskuksessa. Ja tää talvi on ollu superhyväluminen! Yayayayayay!

Nyt taidan palata ton mun matikan folion pariin, adios!

Näiden voimalla mentiin 40 tunnin paasto, ja tietenki vedellä, ettei verensokeri tai nestetasapaino järky liikaa.

KATTOKAA MITÄ MÄ LÖYSIN!!!

Paitsi etten kyllä ostanu, kun mulla on iskän lähettämät hapankorput vielä kesken.
Tänään sillirööraa savuturskasta :---)

Ja näkkileipää! Ja Anna'sin pipareita, aaah oon taivaassa!

Miren ja New York Cheesecake

Onko mun ihan pakko tehdä tätä matikkaa?

Mää en jaksa!

Taikatalvi

Lämmin ja aurinkoinen talvipäivä. Mittari näyttää 18°c ja tummanpunainen huppari imee auringon säteet. Taivas on sinisen sininen ja ruoho viheriöi. Istuskellaan nurmella kentän laidalla kaikkein ihanimpien kanssa, lähdettiin kävelylle. Lauletaan yhtä ihanaa biisiä ja nauretaan. Katson jokaista vuorollaan ja mietin, kuinka onnellinen oon. Just nyt. Silmän nurkassa naururyppy, valkoiset hampaat ja tuulessa hulmuavat hiukset. Maataan nurmikolla ja tytöt suunnittelee ensi vuoden synttäreitä. Mä annan ajatusten lentää, pienlentokone lentää kentän yli.

Mitä te mietitte kun näette lentokoneen? Paratiisisaarta? Miljoonakaupunkia shoppailumahdollisuuksineen? Eksoottisia tuoksuja ja ruokia, kuuluisia maamerkkejä. Aurinkoa, lämpöä, merta, lumihuippuisia vuoria?

Mä mietin valkoisia hankia ja sinistä taivasta. Korvapuustien tuoksua ja kaikkia rakkaita.

Mut nyt vatvoin kahden kodin välillä. Sit mä päätin, etten jaksa enää vatvoa. Aika juoksee hurjaa vauhtia ilmankin, nyt vaan nautitaan ihan koko aika. Marraskuu tulee ilman mun kyttäämistäkin, ihan joka hetki se kiitää lähemmäksi ja lähemmäksi. Kohta se on jo täällä.

LoveActually, lepäilyä takan edessä ja jälkkärin tekoa pikkuveljen kanssa. Lentokentällä jälleennäkemisiä, isä sanoo kuinka aikaa ei ole enää paljoa. Sit se sanoo, kuinka se ei halua et mä lähen. Ettei se tuu tykkäämään siitä yhtään. Että mitä se tekee sit kun sen toinen tytär ei ookkaan täällä enää.

Yökylä Abin luona, tiskattiin ja melkein kyynelehdittiin ikävää jo nyt. Miten mä voin jättää nää ihmiset. 

autoin vähän Tomia

Isä jotenki sai selville et mun karkkilakko ei kata jäätelöä - no eiku mitä, kaupasta kolme litraa jätskiä tytöille.

Ei sais varmaan sanoa, mut mulla on niin hyvä fiilis kun teillä loppui kesälomat. Sori. Oon ollu koko talven koulussa ja lukenu kaikista ihanista kesäfiiliksistä. Eikä mulla oikeen riitä sympatiat teille sinne, sateisesta kesästä kärsineille. Ootte rakkaita kaikki, tää tyttö lähtee nyt unten maille ja huomenna jatkuu taas harmaa (ja sateinen apparently) arki! 

Take Care!

Ps. Neljä viikkoa ja tää tyttö lähtee laskettelemaan parin sveitsiläisvaihtariduden kanssa! :---)

Nii ja olin kans uusien vaihtarien Orientationissa ja kauhistuin kuinka kauan oon ollu täällä jo! Sain olla oldie ja oon niin onnellinen etten tullu tänne keskellä talvea keskikesästä, olisin varmaan jäätyny vähintään kuoliaaks...

Don't wake me up

Saatte vähän kuvia viime päiviltä - käytiin siellä zoossa valokuvausluokan kanssa, olin Almond Blossom-festareilla Saskian, Emilyn ja Janan kanssa ja sit vaan vähän random-kuvia viime päiviltä ja vähän aikasemmalta ajalta.

Kun sade rummuttaa kattoon ja tuuli ulvoo - tai rytisee - nurkissa, on ihana vaan maata monen paksun peiton ja viltin alla. Käpertyä kerälle lämmitetyn kaurapussin ympärille, katsella takkatulta verhojen raosta ja kertoa suurelle nallelle, Frankielle, kuinka ihanaa täällä on. Yrittää laskea sormilla ihania ihmisiä, ja hymyillä itsekseen tajutessaan ettei sormet riitä alkuunkaan. Miettiä kuinka ihanan iso ja lämmin syli isillä on, muistaa kuinka monta kertaa kuudentoista vuoden aikana on saanut rutistaa isiä niin kovaa kun pystyy. Nuolla suolaiset kyyneleet pois huulen nurkasta, itkeä ilosta. Ehkä myös vähän väsymyksestä. Young, Wild and Free soi päässä veljen sanoituksilla. Koko perhe tuuletti Suomen puolesta melonnassa, ja saatiinhan me kai joku mitalikin. Ei ainakaan oltu viimeisiä. Maata sängyssä ja odottaa unta, tietää, että huomenna saa nukkua pitkään. 

Olla rikkaampi kuin kukaan muu, rakastaa enemmän ja useampaa kuin ikinä ennen.

Joku hyeena

Jellonakuningas

Piisoneita

Siellä noita ihania <3 

Ei oo aina asiat näin mustavalkosia

Kävästiin Afrikassa nopsasti safarilla

Tää nyt oli vaan aika taiteellinen

Tasmanian paholainen

Jotai apinoitahan ne

Keskitalvi 

Joku halus kuvia kaupasta - tässä niitä nyt sit. Täällä on vielä kunnon koristeet olympialaisten kunniaks, Aussie Aussie Aussie, Oi Oi Oi - banneri näkyy tuolla pikkusen.

Maanantaina suklaaostoksilla ft. Pikkuveikka

Täälläi Self Serve - kassa, jossa saa ite skannata viivakoodit - SIISTIÄ!

Melkein 2/3 karkkihyllystä

SAIN POSTIA SUOMESTA!!!

Hapankorppua ja savulohirööraa isin fiskröra - ohjeella, ei voi olla muuta ku hyvää.

Näytin mallia Saskialle, kuinka kävellään puujaloilla. Enpä osannu aavistaa sillon vaahtosammuttimen kokosena kun huitelin isin tekemillä puujaloilla ympäri etupihaa et jonain päivänä sitäki taitoa tarvitaan - Ausseissa!

Australian Rajalla - ohjelmasta tutut käpyliskot mitkälie, joita ne yrittää aina salakuljettaa sukissa sun muissa. Ja mä sain pitää yhtä kädessä!! Arvatkaa kuuletteko tästäkin joka kerta kun käpyliskomikälie vilahtaa telkkarissa?

Opossumi lemmikkinä - as you do.

Oltiin kävelyllä Tomin ja koirien - Jetin ja Teddyn - kanssa, Jet saalisti pupuja :D

Speaking in tongues

Pitkästä aikaa.

Ennen ku luette yhtään pidemmälle, mun on pakko messuta teille vähän. Tänään on 27 heinäkuuta, kakstoista päivää siitä kun viimeks postasin. Aattelin tehdä teille sen kysymyspostauksen, mut taisin ymmärtää jotain väärin. Onko mun tarkotus keksiä ne kysymykset? Pyysin kysymyksiä, mut niitä on tullu tasan eikä yhtään yli nolla. Ei sentään olla negatiivisissa luvuissa, thank God. Ei tää mee niin, et te pyydätte kysymyspostausta mut ollenkaan kysymyksiä ei oo tullu. Tää on interaktiivista, hei. Get involved. (juups, mietin pitkään et mitä get involved on suomeks, sit päätin luovuttaa.)

Kysymyksiä saa laittaa tulemaan. Pitää. Kiitos. Syystä jonka varmaan kaikki jo hoksasitte deadline on pari viikkoa eteenpäin elokuun alusta, niin ku ekaks aattelin. 


Okei. Turhan pitkä aika siitä ku viimeks päivittelin, ja täällä on kai tapahtunu vähän kaikenmoista. (kaivaa päiväkirjan esiin ja lunttaa) No, lomat loppu. Isoveikan synttärit oli ihanat, tuntu et olin osa perhettä. Niinku mä oonki. Koulukuvaus oli ja meni, eka ja vika koulupuvun kanssa. Mielenkiintosta tulee olemaan :D

Musta alko tuntuu aika ulkopuoliselta vähän ennen loman alkua, kun pari 'johtavaa' tyttöä kaveriporukasta päätti, ettei musta tykätä enää. En yhtään tiä miks, mut oon pyydelly niitä ulos ja ne on vaan tosi kiireisiä keskenään. Vähän mustamaalausta ja selkään puukottamista johon en oo halunnu lähtee mukaan voi olla syynä, en tiie. Kuitenkin, koulu on täynnä kivoja ihmisiä joiden kanssa oon jutellu ja yks random-tyttö jonka kanssa oon jutellu ihan alusta asti mut en oo ikinä mitenkään syvemmin sano kuin se ei haluu et lähen. Näillä oli saksalainen vaihtari täällä viime vuonna, josta mun kaveriporukka tykkäs ja tyyliin kaikki muut inhos. Kuulemma aika bitch ja mietin et ehkä tää mun kaveriporukka olettaa mun olevan samanlainen. Paljon ne on ainakin tuonu viime viikkoina esille kuinka ikävä niillä on tätä saksalaisvaihtaria. Nojoo. Mut onneks meidän vuodelle tuli espanjalainen tyttö, joka on täällä kolme kuukautta. Kirjottamaton sääntö, tai ennemminkin tunne, et vaihtarit pitää yhtä pätee kyllä reilusti yli järjestöjen rajojen. Miren on ihana.

Ollaan käyty leffassa ja siskon Netball-semifinaaleissa perheen kanssa, ja oon edelleenkin se lainatytär. Kuinka mulla kävi niin hyvä tuuri tän perheen kanssa? Aattelen sen vähän niinku palkintona siitä, et jaksoin perheenvaihtoprosessin ja jaksoin olla kiltti tyttö.


Pari seuraavaa viikonloppua on täyteenbuukattuja, yökylä Saskian luona, jonka kanssa en oo ikinä hengannu koulun jälkeen, vaikka ollaan tunnettu jo yli puol vuotta. Uusien oppilaiden Orientation kaupungissa, kaverin synttäribileet, yökyläilyä Abin luona ja valaidenbongauspäivä Fabianin kanssa.

Pari kömmähdystä tähän loppuun teidän päivää piristämään :)

Meillä oli mahollisuus luovuttaa (hyvä suomi - meinasin kirjottaa antaa...) verta tiistaina ja pelastaa kolme ihmishenkeä. Mähän intoa puhkuen ilmottauduin edellisellä viikolla, join puoltoista litraa vettä ja söin kunnon lounaan ennen luovuttamista. Kunnon paperityöt - ootko matkustanu Australian ulkopuolella kolmen viimeisen vuoden aikana? Kunnon lista tähän väliin, ei kuulkaas edes marginaali riittänyt... Oletko mies ja harrastanut seksiä toisen miehen kanssa? Alla oli boksi "olen nainen" joka mun piti ruksittaa, laitoin sit että YES väärään kohtaan... - ja miniterveystarkastus, mun hemoglobiini oli neljä alle verenluovuttajalta vaaditun. Normaali, mut ei tarpeeks korkee luovuttamiseen. Sovittiin sit sen tädin kanssa, et kokeillaan vielä suoraan suonesta, kun usein se nousee vähäsen. No, etittiin suonta ja desinfioitiin ja kadotettiin suoni ja etittiin uudestaan, pistettiin (hurjan paksulla)neulalla ensin oikeeseen ja sit vasempaan käsivarteen. Ja uudestaan, josko se olis puol senttiä oikeella. Entäs jos sitä hurjan paksua neulaa heilutellaan kudoksissa? Luulis nyt johonkin suoneen osuvan. Kerrankin kun pitäis vuotaa ni ei tuu mitään. Kunnon mustelmat käsivarsiin. Ajatushan se on kai kaikkein tärkein. Sainpahan limsaa ja pientä naposteltavaa jälkeenpäin, vaikka en edes pelastanu ketään. Huippua, not. Oon niin pettyny itteeni.

Sisko oli ajokorttikokeessa (joka meni läpi) viikko sit, ja meillä oli sijainen. Se sit ihmetteli et mitäs, missäs Elly on? Tomerana tyttönä sit huusin luokan perältä, et She's getting her P's! (P's on eka "kunnon" ajokortti kun saa ajaa ilman aikuista) Ainoo vaan, et sain sen kuulostamaan enemmän She's getting herpes! Hei, oon vaihtari. Täällä sattuu ja tapahtuu. Luokka (ja opettaja) sai ainakin hyvät naurut perjantain kunniaks.

Kuuden kuukauden rajapyykkikin oli ja meni, alle neljä kuukautta ni äiti tulee tänne. Ja oon ollu jo reilusti yli kuukauden poissa kotoota. Ai että kun mulla on ikävä äitin ja isin lämpimiä sylejä!

David on alottanu uuden harrastuksen - mun kanniskelemisen ympäri taloa. Musta tuntuu et olisin viidenvanha taas, kun kaksmetrinen isoveikka nostaa hartialleen ja kääntää pää alaspäin. (Ehkä ei olis pitäny kertoo eukonkannosta) Ja se on myös tajunnu kuinka helposti kutian. Kotiinlähtöön mennessä oon kuolematon.

Ei mulla muuta, hyvät viikonloput kaikille. Eiku ainii siellä on se kesäloma. Päivittelen taas joku päivä, tällä hetkellä läksyjä tekemässä... x) Ainii, saatiin tokarit. Kaikki aineet läpi, kaks Aata ja kolme Beetä ja yks Cee. Oon tosi tyytyväinen, kun oon vähän rentoillu vaan... Hissasta tuli C vaikka en edes tehny koetta ja muutenkin lopetin hissan suurinpiirtein puolessa välissä kun muut aineet muuttu aika hektisiks kans.

Mutjoo, ootte rakkaita. Anteeks kun mulla kestää vastata kirjeisiin, mut oon melkein juossu pää kolmantena jalkana täällä ja kun on ollu mahollisuus ni oon vaan tykänny rentoilla. Vastaukset on jo melkein kaikille kirjotettuna, vaan se niiden postiin saaminen. Ehkä mä kohta. Mut teitä ei oo unohdettu!

Välähdyksiä

Nyt on pakko kirjottaa, tuli luova hetkinen. Älkää vaivautuko... Sori, mut tästä on tullu vähän ku päiväkirja mulle, enkä voi olla purkautumatta. Ei sentää oo enkuks, vaikka olis helpompi.

Sori äiti, ja kaikki muut ketkä nyt on aikeissa antaa nuhteita. Mut kun se purkaus on tullakseen, ni sitä ei vastustella. Kello on yli puolenyön, mut onhan meillä loma. Vielä kaheksan päivää jäljellä. Mut loma ei oo se mistä mun nyt piti kirjottaa.

Tapahtuuks teillä ikinä tällästä – nyt lähinnä muut vaihtarit Melissa, Anna, Mari, Iisa. Ville tuskin tätä lukee, mut kuitenki. Ehkä Lilli jos nyt oot tänne eksyny. Ja kuka nyt ikinä onkaan vaihtari tai ollu joskus ja tätä lukee, ja te kaikki muutki. Ja jos Fabian tai joku muu tätä Googlen translatella kääntää ni teki nyt sit.

Nii, asiaan. Mulla tulee välillä ihan ufohetkinä tosi realistisia muistoja – teen jotain ja yhtäkkiä nään (siis muistan, mut se on niin realistista et pystyn näkemään kaiken, kuulemaan, maistamaan ja haistamaan) jonkun välähdyksen jostain muusta. Ihan ilman että edes ajattelin jotain tiettyä muistoa tai vaikka se juttu mitä teen ei edes liittyis mitenkään siihen muistoon.  Ja nää hetket, kutsun niitä välähdyksiks, ne on vähän ku Deja Vuta mut sit ei kuitenkaan. Ne on ihan normaaleja hetkiä, joita en oo edes tietoisesti rekisteröiny. Siis arkipäiväsiä, ei mitään koulusta valmistumista tai ekaa sukellusta etelässä tai tai nii. Ei hetkiä, joita tiesin muistavani. Tarpeeks epäselvää? Putositte kärryiltä? Hyvä, jatketaan.

Esimerkiks.

Oltiin Abin kanssa käyttämässä koiraa rannalla, nostin lahkeita kollareista ylemmäs voidakseni kahlailla aalloissa. Yhtäkkiä olin Nastolan S-Marketin hedelmäosastolla isin kanssa, vaa’alla punnitsemassa jotain banaaneja. Ja ne oli pussissa, vaikken ikinä edes laita banaaneja muovipussiin.

Pesin hampaita ja olin puol metriä lyhyempi ku isoveikka, oltiin tuijotuskisaa seinän kokosen peilin kautta. Ja yhtäkkiä olin menossa alpeilla tuolihissin porteista siihen matolle oman pikkuveikan kanssa. Saatiin ihan privaatti kuuden istuttava tuolihissi kahestaan, kaide laskeutuu alas ja nostan laudan jalkapuolalle. Ja voitan tuijotuskisan.

Lyön Land Cruiserin takaoven kiinni kotipihassa koulupäivän jälkeen. Eiku oonki kävelemässä Lahdessa Lauran kanssa, ja meillä on ihan ufojutut. En tiedä mikä kerta tai miks ollaan Lahdessa, mihin ollaan menossa tai mitä mulla on päällä. Kävelen Triossa ja nauran jollekki. Noukin repun Land Cruiserin takakontista ja kävelen sisälle.

Istun matikantunnilla ja amerikkalainen sijainen Mr. Burton selittää itseisarvoa. Kävelen kouluruokalassa tyyliin kolmantena koulupäivänä pöytään ja moikkaan mennessäni jollekin kolmoselle. Missasin itseisarvon, mut ainaki näin mitä oli ruokana. Niitä hyviä perunoita.

Istun Grannyn luona lattialla ja Elly letittää mun hiuksia. Ollaan käyttämässä koiria äitin kanssa kotona, mennään koulun ympäri yks eteenpäin, koska meillä on vähän hoppu. Mulla menikin läksyissä vähän kauemmin ja nyt pitää pitää kiirettä, et ehditään salkkareiks kotiin. Ehdittiin, ja nähtiin pari viimeistä minuuttia neljän tähden illallisestakin. Siellä oli Kanki Kaikkonen.

Kävelen koulubussiin tiistai-iltapäivänä koulun jälkeen. Harpon kaks rappua kerrallaan, etten kastuis ihan hirveesti. Aurinko paistaa ja ollaan Mäntyharjulla. Ollaan tehty ruokaostokset ja ollaan jätskikioskilla. Micael ottaa supertiikerin, mulle mango-meloni ja isille vanhan ajan vanilja. Autossa kadun mun valintaa – olis kuitenkin pitäny ottaa se supertiikeri. Pääsen koulubussiin läpimärkänä, bussi oli myöhässä ja ooteltiin kymmenisen minuuttia kaatosateessa.

Istun Tomin korispelissä perjantaina – ei olla mun lempisalissa Mount Barkerissa, vaan Port Adelaidessa. Ihan ku olis kävelly jääkaappiin, istun katsomossa talvitakissa ja pelaan pasianssia puhelimella, koska netticreditti on lopussa. Syön Kellogg’sin paratiisin hedelmät- mysliä lounaaks töissä ja inventoin maskeja ja vaikka mitä jänniä sukelluskamoja. Tom voittaa kuudellatoista pojolla.

Istun koulubussissa tulossa kotiin ja ihastelen taas sitä, kuinka kaikki on vihreetä keskellä talvea. Kattelen pelloilla laiduntavia lehmiä. Tehään Micaelin kanssa spagettia ja jauhelihakastiketta ruuaks, koska ei kumpikaan haluta maanantaikeittoa enää torstaina. Isi on jossain päin Skandinaviaa ja äiti jossain kehäkolmosen sisäpuolella – vai menikse Huittisiin? Lehmien keskellä laiduntaa pari söpöä pientä vasikkaa.

Istun kotiluokassa ja Mr. Salsbury lukee aamuhuomioita. Morning announcements. Istun kirjastossa pyjama päällä ja kattelen CSI: Miamia. Luen tekstejä ja isi syö vieressä varrasleipää kalkkunalla ja Polarilla niin ettei kuule mitään. Tai sit sillä on hapankorppua sillirööralla – rouskuu yhtä pahasti joka tapauksessa. Nata makaa jalkopäässä ja tällä kertaa mulla kävi tuuri, sain sohvalta päätypaikan just suoraan telkkarin eestä.

Yritän saada unta ja sade rummuttaa kattopelteihin. Jalat on jäässä, laitan toiset villasukat jalkaan. Ollaan isin konttorilla pakkaamassa kuivapukuja sukellusta varten. Siellä haisee vanhalle, ja käytävän kello on pysähtyny kahtakymmentä yli neljään. Fiilis on aavemainen, mut mulla on kädet täynnä töitä. Tai paremminki sukelluskamoja, yritän saada kaiken yhellä kertaa autoon. Ja onnistun. Nukahan, vaikka mun lempparivillasukat – äitin aussivärein kutomat – onki pesussa.

Istun recessillä ja tärisen kylmästä, vaikka mulla onki bleiseri päällä. Beth nauraa mun aksentille ja seuraavassa hetkessä muut tekee pilaa sen enkkuaksentista. Yritän päättää vihaanko vai rakastanko aksentteja. Pelataan mökillä Monopolia. Aurinko paistaa, vaikka kello on jo paljon. Syödään kuistilla grillimakkaraa. Mä tykkään enemmän Ukko-Pekasta ku Lidlin laihoista makkaroista. Ja Wilhelmiki on ihan hyvää. Perinteinen. Mä tykkään myös olla pankkiiri, koska Micael voittaa melkein aina. Aina, jos se saa kaikki keltaset tontit. Päätän, et päätän mun mielipiteen aksenteista myöhemmin.

Istun liikennevaloissa Melbournessa pikkuserkun autossa. Rekkarinumero on TYNKS. Geelong hävis North Melbournelle, ja Matthew ei oo nyt tyytyväinen. Eikä me saatu hillomunkkejakaan pelin jälkeen, vaikka kuulemma ne kuuluu futikseen. Nauran, kuinka asenteella se osaa sanoa Voi Perkele, vaikka mitään muuta se ei suomeks osaakkaan. Syön Realia kananmunalla. Isi on paistanu kananmunan ihan täydellisesti, keltuainen on löllö ja pohja ei oo kumia. Päivä on pilvinen, ja ikkunasta näkyy lipputangon alaosa, Eliaksen autotalli ja Kanervatienpätkä. Voi Perrrrrrkele, kun taas piti pysähtyä punasiin valoihin.

Istun Study-tunnilla ja hymyilen nätisti kun ope kysyy, et eikö mulla oo läksyjä. En vaan nyt jaksa. Lasken pään takas käsivarsien väliin ja laitan silmät kiinni. Äiti ei taas ymmärrä. Leivotaan jotain ja äitin tavalla se muka onnistuu. Eiku mä teen tän näin. Äitin tavalla se olis varmaan ollu huomattavasti helpompi, mut mä en anna periks. Lupaan, et mä muistan tän sit ehkä mun lapsien kanssa. Miten äiti aina vaan jaksaa, mä oon varmaan hankalin tapaus ikinä. Onneks Micael on sit se helppo lapsi. Ainakaan se ei leivo. Paitsi kun nuolee vatkaimet.

Pitää hidastaa tietöiden takia. Ollaan mäen päällä, josta näkyy merelle. Voikun meidän pitäis pysähtyä, voikun ei ehdittäis kouluun. Isi on tullu Belgiasta aamuyöstä kotiin ja nukkuu vielä. Pengotaan tuliaiset sen trollerista, joka on auki työhuoneessa. Pari rasiaa suklaakonvehteja, miks aina pitää antaa toinen mummolle ja ukille? Ja miks yks on aina tummaa suklaata, kyllä äiti normaaliakin syö. Ehditään kouluun ihan ajoissa.

Ajan kaupassa ostoskärryä ja pelleilen Tomin kanssa. Törmätään melkein tonnikalaosastoon. Näytetään viattomilta. Katotaan telkkaria kesäaamuna mummon ja ukin mökissä. Mummo tekee täydellistä helmipuuroa ja antaa laittaa voita niin paljon ku haluaa. Micael kattoo turhaa ohjelmaa ja päädyn lukemaan Etlaria auringonpaisteeseen. Meinataan törmätä tiskiaineisiin. Hups.

Katotaan Netballia sunnuntaina. Länsi-Ausralia vastaan Queensland. Hypitään kuivapuvut päällä laiturilta hyiseen veteen. Neljänkymmenenkolmen minuutin sukellus Karisalmessa. Isi korjaa kamppeita kasaan, ei se tälläsiä lapsellisuuksia. Hyppään pommilla, koska mua ei nyt varusteet jaksa kiinnostaa. Naamaa pistelee ja sormet on tunnottomat, sukellus on maailman parasta. Queensland on voitolla kolmella korilla ekan vartin jälkeen.

Kuorin perunoita illallista varten, ja puolitan ne. Isä tekee kokonaisen kanan uunijuuresten kanssa. Sit porkkanat. Vedän toppahousut pyjamahousujen päälle ja käytän koirat aamulenkillä parinkymmenen pakkasessa. Hengitys huuruaa. Yritän tulla sisälle mahdollisimman hiljaa, ettei muut herää. Bataatit pitää pilkkoa kolmeen osaan, et ne kypsyy yhtä aikaa ku perunat.

Katotaan siskon kanssa unelmien poikamiestä, miehet esittää vastalauseita. Miks teidän pitää tykätä tästä?! Koska me ollaan siskoja. Istun takarivissä ruotsintunnilla. Ilpo taas sekoilee jotain. Saksan kartta on paljon mielenkiintosempi ku genetiivimuodot. Teen parin kappaleen tehtävät etukäteen. Unelmien poikamiehen jälkeen tulee Ellen DeGeneres.

Pakataan siskon leipomia Brownieita hyväntekeväisyyteen myyntiä varten. Kolme yhteen pussiin, kulmapalat meille. Kävellään isin kanssa käsi kädessä Naama Bayn keskustassa takasin hotelliin. Paikalliset tulee sanoo käsipäivää ja isistä kasvaa kaks kertaa isompi ja vahvempi, kun se koittaa kävellä nopeempaa ja kääriä mut kuplamuoviin. Jutellaan syvällisiä siskon kanssa.

Avaan mun lokeron lukon ennen lounasta ja vaihdan sylillisen kirjoja täytettyyn voileipään. Joku year 12 huikkaa moikat ja heilautan kättä. Istun sohvalla äitin kanssa ja jutellaan pari päivää ennen lähtöä. Mainokset huutaa taustalla peruutustutkan helppoutta ja vessanpuhdistusaineen tehokkuutta. Kuinka korkeella kullan markkinahinta onkaan ja kuinka uus tanssii tähtien kanssa alkaa. Kymppiuutiset alkaa ja Julia Gillard halutaan ulos. Finnair on maksanu hurjat bonukset johtokunnalle ja Haavisto ja Niinistö on toisella kierroksella. Obama tähtää toiselle kaudelle. UPM Kymmene irtisanoo. Lähtöpäivänä pakkasta -15°c ja kevennyksenä jotain söpöä pandanpentuja eläintarhassa Berliinissä. Isä on tehny lounaaks kanaleivän kaikilla mausteilla.

Näitä nyt tuli vähän liikaa – ja voisin vaan jatkaa ja jatkaa ja jatkaa. Ainii, liikkatunnilla yks jätkä kysy mitä lätkäjoukkuetta kannatan. Sanoin et no Suomea tietty, ku eihän se nyt mitää meijän SM-liigaa tiä enkä mä jenkkilätkää seuraa. Australiassa ei osata edes luistella. Se sano, että eiku mitä joukkuetta. Sen lempparit on Lukko ja TPS. En eka tajunnu, luulin et lukko on joku Aussisana jota en tajua. Ainoo joukkue, jonka mä muistin, oli Pelicans. Mennää paikallisella nyt sitte. Ja sit Suomella on kuulemma hyviä pelaajia muutenki, Selänteet ja Koivut ja Granlundit. Se opetti mulle enemmän ku mä sille. Avartavaa tää matkustelu!

Ja perheen miehet osaa nyt pahoitella suomeks. Tällä hetkellä Anteeksi kuulostaa enemmän I’m Sexyltä, mut eiköhän ne viidessä kuukaudessa opi. Moi jo sujuu ihan täydellisesti.

Mummo panikoi kun juon täällä sadevettä ja paikalliset järkyttyy, kuinka normaalisti me suhtaudutaan alastomuuteen. Leirinuotiolla kerroin tositarinan, kuinka oltiin siivomassa Pajulahden uimarantaa ja painijoukkue käy naku-uinnilla. Sukeltaessa näkee kaikenlaista, ja nää näki seuraavan yön varmaan painajaisia.

Yritin kirjottaa kirjettä suomeks ja mun piti kattoa sanakirjasta, mikä conclusion on. Julmaa.

Musta tuntuu ihan hassulta. Ehkä vaan oon niin väsynyt, tai sit veri alkaa pakkautua päähän. Mut tällä hetkellä tykkään teistä kaikista. Ootte ihania. Nää kaikki on ihania. Elämä on aika ihanaa, kunnon seikkailu. Nauttikaa! Mäkin nautin. Hurja matka. Törmäillään.

Huomenna – siis tänään – minigolffaamaan perheen miesten kanssa ja korvapuustien tekemistä äidin kanssa. Ei paha.

Ainii, mun 11A-identiteetti on riistetty julmasti. Mut on siirretty ryhmään 12C, ja kestohymy on vaihtunu Merjaan ryhmänohjaajana. Pahinta tässä on se, et no, en oikein tiedä. Mietin sitä sit Suomessa. Sit joulun jälkeen tiedän, et onko tää nyt sit se loppu. Mut siihen asti jatkan tätä enkkua, jonka parantumisen huomaa vanhempien englannin huonontumisella. Seeya mate.