9 LEFT!

Mun elämän vika perjantai @ Tatachilla Lutheran College. Vikaa valokuvaustuntia viedään, viimenen kunnon koulupäivä ennen koeviikkoa.

Nii, mun on pitäny sanoa jo monesti, älkää vaan enää lähettäkö mitään tännepäin, koska ne ei ehdi tulla ennen kun mä jo suuntaan Melbourneen! Yhdeksän päivää ja äiti on jo täällä. Anteeks kun tulee niin paljon kuvattomia postauksia peräjälkeen, mutta kotona mä en halua (lue: jaksa) olla koneella kun saan viettää aikaa perheen kanssa. Parina iltana ollaan ahkerasti kateltu mun ostamaa Carl Barronin DVD boksia läpi. En malta oottaa et pääsen kotiin sitä kattomaan, muun perheen ilmeet on varmasti kullan arvoiset kun mä hekottelen yksikseni aussiaksentilla puhuvalle Aussie blokelle. Kesti meinaa vähän aikaa mullakin alussa ottaa selvää mitä se siellä oikein höpisee. Perhe sano, että olis ihana olla kärpäsenä katossa kun laitan koomikon ekaa kertaa pyörimään.

Keskiviikkona oli vuoden viimenen Assembly, eli vähän ku aamunavaus. Siellä jaettiin ahkerille opiskelijoille stipendejä, sain Subject Awardin köksästä (vuosikurssin paras just siinä aineessa) ja Excellence Awardin (eli tokarissa on yli neljä Aata kuudesta aineesta) sekä raamatun, koska koulu haluu antaa raamatut vaihtareille. Aika hienosti, ja sain vielä kehuja sen päivän kaikilta opettajilta, hih :3 How can you be so smart when you don't even speak english in your country! That's just unfair! 

Mutta, to be honest, en oo tehnyt paljoo mitään. No (melkein)aina oon esseet ja tutkielmat palauttanu ajallaan, ja yrittänyt saada niistä tehdyn näkösiä. Huomaa kyllä, ettei täällä paljoo töitä tarttee tehdä! Muut ahertaa ni mä bloggailen täällä, tai sit kaikki muutkin vaan yrittää näyttää siltä et ne olis muka jotain tekemässä. No worries, Mate!

Nimrekillä tuli vietettyä viime yö, sillä mun Sri Lankalaisella kaverilla. Olihan kunnon kulttuurinvaihdos; syötiin perinteistä sri lankapaista ruokaa (meillä oli kunnon feast; kanaa, lihaa ja mereneläviä, riisiä ja jotain kastiketta - huh huh kun oli tulista!) sormin (perhe sai kunnon naurut kun minä kauhoin riisiä niin et puolet oli rinnuksilla), kuunneltiin niiden musiikkia, Nimreki näytti perinteistä tanssia, ne puhu Singhalaa keskenään ja puki mut perinteiseen sri lankalaiseen sariin. Oli kyllä mukavaa, vaikka vanhempien vahvan aksentin takia piti välillä vaan hymyillä ja sanoa yeah kun ei ollu aavistustakaan mitä ne oikein sano.

Mun aussilipussa ei oo enää tilaa kaikkien terveisten jälkeen. Oon tehnyt kotiluokassa ahkerasti puulusikkaa kotiinviemisiksi. Käytiin surffaamassa tokavikaa kertaa ja nähtiin Brown snake, päivää sen jälkeen kun oltiin isän kanssa nähty Black snake. Piti ostaa jo neljäs päiväkirja kun täällä tapahtuu niin paljon. Opettelin sanomaan kiitos Singhalaksi. Stutu tai jotain sellaista. Leivottiin muffineja köksässä ihan viimeistä kertaa. Ostin yhdeksän pakettia TimTameja, koska ne oli on speial. Laivapostipaketti on pakattu, sisältäen paljon paljon paljon aussiherkkuja. Sisko haasto mut tekemään mun liikankokeen suomeks. Sen mä myös aion tehdä. Pääsin läpi kaikista aineista, eikä kokeet vaikuta numeroon kun nostavasti. Eli who needs revising anymore? En mää ainakaan, minä mihinkään kertailuun aijo aikaani tuhlata. Tänään suoraan koulusta Tomin koristurnaukseen Mt. Gambieriin jossa meneekin koko viikonloppu. Viis tuntia autossa istumista vanhempien ja pikkuveikan kanssa. Koulu antaa mun pitää koulupuvusta kaiken mitä haluun. Kravatti ja liikkapaita lähtee kotiin. Äitille kirjotettu kirje odottaa yhä lähettämistä, ja jää varmaan lähettämättä joka tapauksessa. Kamera on ollut mukana koulussa, ja sain ihanan kuvan meidän matikanryhmästä. Panikoin ihan vähän, enkä edes muista millon olisin nukkunu ihan kunnon unet. Ootan ihan hirveen innolla, mut toivon et ens viikko kestäis ikuisuuden. Ehkä mä
vaan otan torkun matikan kokeen aikana, ja kirjotan enkun esseeseen tarinan kolmesta possusta suomeks. Koulumatkalla yks päivä tajusin, etten mä osaa enää hämä hämä häkin sanoja suomeks. Tai ruotsiks. En tiedä itkeäkkö vaiko nauraa. Eli vaan nauran 24/7.

Ja se Caramello = toffe episodi, unohtakaa se jookos? Nyt tunnen itseni vielä tyhmemmäksi, kun tajusin et onhan enkussa sana toffeellekin. Toffee kun vaan oli suomennettu Caramellosta, ni mähän viksuna tyttönä sit en miettiny yhtään pidemmälle.

Hihii, elämä on ihanaa. Mä pääsen lomailemaan Australiaan äitin kanssa, neljä viikkoa ja mä oon takas kotona, YOLO.

CRAVE

Terkkuja ussan tunnilta…

Ajattelin kuluttaa nää vikat nelkyt minuuttia tänne purkautumiseen kun ei tää nyt oikeen innosta. Eli siis kuukaus ja päivä jäljellä ennen ku lentokoneen pyörät koskettaa seutulan kiitorataa ja Suomen maaperää, ekaa kertaa kymmeneen ja puoleen kuukauteen.

Eilen oli ihana päivä, aamusta Tom alotti päivän tekemällä mulle aamupalaks Vegemite-paahtoleivän. Tajusin, ettei se edes oo niin kamalan pahaa. Vähän inhottava maku, mut sit toisaalta teki mieli ottaa toinen suupala ja varmistaa et olikse nyt oikeesti. Sekin saatiin nyt sit tikattua To Do –listalta. Mariokart-turnauksen ja Redback hämähäkin liiskaamisen jälkeen äiti heitti mut Glenelgiin, jossa nähtiin muiden vaihtareiden kanssa lounaan merkeissä. Eli siis Fabian, Ramon, Manon ja Emma plus Margaret ja sen tytär Lexie. Syötiin sit hienostoravintolassa ja vaihettiin kuulumiset ja yritettiin Fabianin kanssa olla olematta kateellisia muille, joilla on vielä yli puolet vaihdosta jäljellä. Lounaan jälkeen pojat lähti uimaan ja me vaan sit käppäiltiin rannalla, jossa oli hengenpelastuksen maailmanmestaruuskisat käynnissä – siellä oli kisailijoita SUOMESTA! Paitsi en vaan päässy jutskailemaan kenenkään kanssa, ku kisa-alue oli eristetty yleisöltä. Oli ihanaa, lämpötila kipus yli kolmeenkymppiin ja tuli ihan pikkusen kuuma, ja naama vähän punastu mut vähän rasvaa ni punasuus lähti hetkessä.

Illasta vielä skypettelin kunnon session kotiin, jossa rakkaat oli just heränny ja valmistautu juhlimaan isänpäivää. Hassua, viimenen skype kotiin ennen ku pääsee juttelemaan ihan kasvokkain. Samalla aikavyöhykkeellä. Niin, että kun tuntuu siltä ni voi kietoa kädet tiukasti rakkaiden ympärille. Sisko tuli sanomaan heipat nopsasti ja oli ihan ihmeissään (ehkä järkyttyny on paremmin kuvaava sana, Elly freaked out :D:D:) kun maassa oli säälittävä kerros loskalunta. LUNTA! LUNTA! OMG MAA ON VALKONEN! USKOMATONTA! Hahaha Got to love her <3

Oon ihan in love ton mun kameran kanssa, neljä päivää ja joku parisataa kuvaa, eikä mitään ihmeellistä ole edes tapahtunu.

Sit mietin myös tän blogin kohtaloa. Mähän tein tän just Australiaa varten, vaikka tänne aluks kaikkee muutakin turhaa kirjottelin. Juteltiin Abin kanssa (sekun on mun ajatustenvaihtokaveri ihan kaikessa :D) ja se ehdotti et tekisin blogin mun Suomi-elämästä englanniks, että ne täällä vois seurata mun touhuja. (taino et jatkaisin mun blogin pitämistä enkuks mut se nyt ei käy ku en haluu sotkee kahta kieltä ja nii.) Ni taidan tehdä uuden, en kyllä vielä tiedä et teenkö bloggeriin vai johonki muualle. Tän blogin kuitenki pidän ajan tasalla ihan loppuun asti, ja jätän sit tänne oman onnensa nojaan. 

Ainii, terkkuja mummolaan :---)

Kaks viikkoa!!!

Liian pitkä postaustauko taas takana, anteeks ne jotka täällä jaksaa vielä roikkua. Kaikkea kivaa on taas käyny, elämä on aika pitkälle ruusuilla tanssimista, oon huomannu. Ihanaa, mut samalla sattuu.

Mitä vähemmän aikaa mulla on enää jäljellä, sen uskomattomampaa tää ajan kuluminen ja pois lähtö on. Emmä vaan jaksa uskoa, että täältä pitää nyt pois lähteä, kymmenen kuukauden jälkeen. Nää vaan yrittää pilailla, ja mä oonkin oikeesti vasta puolessa välissä mun vaihtovuotta.

Majailin viime viikon Abin luona, jonka ansiosta viikko lensi vielä nopeampaa kuin yleensä. Jokailtaiset keskustelut valojen sammuttamisen jälkeen, nauruhepulit matikan tunnilla, keksien teko koulupäivän jälkeen. Leffailtaa pikkusiskon ja isoveljen kanssa, tiskivuoren valloittamista ja vitsailua itkupurkauksista juna-asemalla. IKEAssa käynti ja yhteisen mielikuvitusasunnon sisustaminen, ruotsalaiset lihapullat puokkiin ja Fatzerin löytyminen karkkihyllyltä.

Sain vihdoin mun kameran kaikki osat, eli nyt on noin kuuden viikon odottelemisen jälkeen kamera käytössä :) Nyt voin huokaista helpotuksesta ja tallentaa ihan kaiken muistikortille ennen lähtöä!

Musta tuntuu ihan ihmeelliseltä. Joka sunnuntaiyö mä valvon (niinku kuvasta nyt taas näkyy) ja mietin, kuinka aika juoksee. Taas on viikko mennyt, ja nyt jäljellä olevaa aikaa ei lasketa enää kuukausissa tai edes viikoissa, vaan päivissä. Neljätoista päivää äidin saapumiseen, guys. Lennot, hotellit, tuliaiset, check. Viisuminmuutostapaaminen, check. Kotiin kaikkien muistojen lähettäminen, to be done asap. Tän vaihtovuoden käsittäminen, should have been done ages ago.

Mietin tossa yks yö, että kuinka hirveesti mä oonkaan muttunu. Musta on kasvanu avoimempi, itsenäisempi ja oma-aloitteisempi. Oon oppinu toisen maan kielen ja kulttuurin, musta on tullu avarakatseisempi ja suvaitsevaisempi. Enää en hätkähdä niin pienistä, oon jopa oppinu olemaan pelkäämättä pieniä hämähäkkejä. Ne legendaariset vaihtarikilot on kotiutunu vyötärön ympärille, mut kyllä ne sieltä sit ruisleivällä ja pakkasenpuremilla lähtee. Saanpahan isomman rusketuksen. Kavereita täältä on tarttunu mukaan paljon enemmän kun osasin odottaa, ja paljon kirjavampi joukko kun mitä ikinä olis ollu mahdollista ilman vaihtarivuotta. Osaa tuun näkemään jatkossa, osaa en. Vaihtarivuosi on hyvästien opettelemista, koti-ikävää ja ajanjuoksun kauhistelemista, mut kaikki nekin kuuluu elämään. Täällä oon oppinu niin paljon uutta elämästä, että sillä mä porskuttelen vielä pitkälle. En tajunnu kuinka paljon vanhemmat tekee töitä mun hyvinvoinnin eteen tai että edes kuinka paljon ne mua rakastaa. Vaikka mä rakastin ja kunnioitin äitiä ja isiä jo paljon ennen kun mä lähdin, kotiin tullessani rakastan niitä paljon enemmän. Kunnioitus on noussu pilviin, ja nyt mä oon niin ylpeä ollessani just äitin ja isin tytär. Oon oppinu olemaan ylpeä juuristani, ja olemaan just se joka tuntuu parhaimmalta. En oo aikasemmin tajunnu ollenkaan, kuinka hienoa on, kun on kakskielinen. Nyt mä oon niin ylpeä, kun voin sanoa puhuvani kotona kahta eri kieltä, tai että kun mä saan sanoa olevani suomalainen. Tää saattaa kuulostaa tosi itsekeskeiseltä, onhan teilläkin ollut pitkä vuosi ja paljon kokemuksia, mut en usko et mulla olis voinu tapahtua näin paljon ja et olisin kasvanu näin hirveesti jos olisin jääny Suomeen.

Tässä välissä parin tunnin yöunet, jostain aamuneljästä aamukahdeksaan. Jes, mäkin rakastan sunnuntaita. Lepopäivää.

Kirjotin teille postauksen valokuvauksessa, kun mulla ei ollu paljookaan parempaa tekemistä. Se kuitenkin jäi postaamatta, ja koululäppärille, joten en edes muista mitä siinä oli. Varmaan jotain kuluneista viikoista, mut ei täällä loppujen lopuks oo niin paljoo tapahtunu. Oon ollu koulussa, tehny koulujuttuja, ja tajunnu etten ehkä nää näitä ihmisiä enää ikinä. Oon yrittäny olla ajattelematta kaikkea liikaa, mut välillä kun ei saa unta se vaan tuppaa tulemaan ajatuksiin ja sit tulee suru puseroon. Mut nyt meen syömään ruisleipää aamupalaks, heipsun!

PS. KAKSI VIIKKOA JÄLJELLÄ.

Roller coaster lasting for the last four weeks

Nyt tulee kännykällä mutta tulkoon. Keskiyö ja mulla on kamala ahdistus päällä, tajusin just että neljä viikkoa ja sit tää kaikki normaali on ohi. Mä en oikeesti tiedä mitä ajatella, uni ei tule ja päässä vaan pyörii kaikki ihanat, hassut muistot joita on perheen kanssa ehtinyt tulla. Ja sitte toisaalta fantasioin siitä hetkestä, kun nään äitin tulevan putkesta terminaaliin tai kun ollaan seutulassa noudettu matkatavarat hihnalta ja liukuovet avautuu ja isi ja Micael seisoo siellä. Kyyneleethän siinä silmiin tulee. Yritän olla ajattelematta jäljellä olevaa aikaa, mut joka päivä joku pyytää tekemään jotain tai yöks viikonloppuna ja sit joudun sanomaan et sori ei oo aikaa.  Ei tätä fiilistä edes voi oikein kuvailla, tää hymiö kertoo aika hienosti: :):  Miltä musta tuntuu sit kun jäljellä on enää viikko?! Mulla alkaa viikko 4 koulussa, koeviikko on viikko 7 ja siinä se sit on.

Oonhan mä ihan superinnoissani näkemässä kaikkia tärkeitä, perhettä ja kavereita. Ja on sinne kouluunkin varmaan aika metka mennä, viikoksi ennen joululomaa.

Mut emmä tiedä, miksi pitää tuntea näin paljon ristiriitaisia tunteita samalla kertaa?! Ei mun pieneen päähän mahdu näin paljon. Muilla on mielessä koeviikko, joululahjat, joku matka tai sukuloinnit ni mun pää räjähtää kun yritän tasapainoilla kahden perheen välillä. Eihän tietenkään oo oman perheen voittanutta, mutta en tiedä millon mulla on mahdollisuus nähdä aussiperhe uudestaan. Ei se ole sama asia lähteä Suomesta vuodeksi pois tietäen tulevansa takaisin, ja lähteä täältä eikä tiedä milloin näitä näkee uudestaan. Suurinta osaa ei luultavasti näe enää ikinä.

Aussi-isä sano, kuinka se liimautuu lasiin lentokentällä ja heiluttaa mulle kun astelen koneeseen. Toivon, ettei se menis lentokentälle, koska lähdetään junalla äitin kanssa kohti Melbournea. Isä lupas juosta asemalaituria pitkin kunnes se loppuu ja heiluttaa. Vaikka se olikin vitsailua, tulee siitä ihan kamalaa sanoa hyvästit. Kanssamatkustajaparkoja.

Melissa kirjotti hienosti, että tää on kunnon vuoristorataa. Yhtenä hetkenä on onnen kukkuloilla ja seuraavana sekuntina muistaa, ettei lähtöön oo enää kauaa, ja silmät täyttyy kyynelistä. Eikä sen edes tarvii olla lähtö, se voi olla vaan isoveli joka nauraa mun ääntämiselle ja yhtäkkiä tajuut et silmät on kyynelissä. Musta tuntuu, et mulla on vähintään yhtä ailahtelevat mielialat ku raskaana olevilla naisilla, ja syön kolminkertaisesti suklaata normaaliin verrattuna. (joo oon silti varma, ettei tässä nyt paksuna sentään olla) Onpahan hyvää harjoitusta.

Mutta oikeesti, neljä viikkoa. Alle kuukaus. Nyt oikeesti tekis mieli pamauttaa tähän väliin kunnon perisuomalainen voimasana, mutta ne sanoo et ne kiroilee joilla on köyhä verbaalinen ilmasukyky. Mähän päätin ettei mulla ole, eli siis tyydyn kertomaan kuinka mua ahdistaa enkä löydä yleensä hyvin laajasta (tän vuoden aikana huomattavasti kutistuneesta) sanavarastostani tarpeeksi syviä ja synkkiä, suorastaan jäätäviä ja kauhistusta herättäviä adjektiiveja kuvailemaan fiiliksiä. Kyllä olis nyt kestohymylle tarvetta (joka on siis toinen äikänopemme, ihana suorastaan)!

Mä ajelen nyt pahasti pusikossa taas, mutta kummasti tää auttaa kun uni ei tule ja pää ei osaa päättää että pitäiskö itkeä vai nauraa, vetää itkupotkuraivarit, käydä herättämässä Tomtomi tanssimaan vaiko tyytyä nyyhkimään sikiöasennossa. Taidan laittaa kännykän huoneen vastakkaiseen nurkkaan, lopettaa suklaansyönnin tältä illalta ja jäädä odottamaan nukkumattia.

Muthei, mulla on enää neljä viikkoa jäljellä mun VUODESTA. Enkä osaa päättää onko se hyvä vai huono uutinen ni se nyt jää loppulausahduksekseni tänne värittömästi meediumiksi. ( aika hyvin meni, kaikki muut sanat muistin paitsi meediumin. Vähän aikaa tässä kyllä meni mut onhan mulla aikaa.) Huomenna kreikkalainen festivaali äitin ja Ellyn kanssa, ja aamusta saa nukkua pitkään. Läksyjäkin olis mut saas nähä olenko vaihto-oppilas vaiko ihan vaan vaihtari tänä
viikonloppuna. Kummasti tuo vaihtari tuntuu istuvan paremmin tänne no worries - ylösalaisinmaahan.

Maria kiittää ja kuittaa. (ja pahoittelee kirjoitusvireistä (ette usko kuinka kauan tota sanaa piti hakea) koska iPuhelimen näyttö on mitä on ja kello on vähän liikaa) Ja lähettää hurjasti terkkuja, eikä malta odottaa että näkee teidät taas! xoxo

Millicent

… Sori taas tästä pitkästä tauosta!

Mulla menee ihanasti. Kesä tulee hurjalla vauhdilla, suomalaisen mittapuun mukaan täällä olis jo nyt kesä parhaimmillaan. Aurinko paistaa ja tänäkin aamuna oli jo 19C seiskan aikaan kun nousin ylös. Auringonpaiste saa mut jotenki tosi iloseks heti aamusta, eikä haittaa ollenkaan mennä kouluun kun ikkunoista paistaas aurinko sisälle. Ensimmäinen surffauskerta kuudesta on jo takanapäin, oli oikein mukavaa vaikka merivesi näin talven jäljiltä olikin aika hyytävää. (niinkin hyytävää ettei vartin jälkeen tuntenu varpaita enää ollenkaan, onneks oli märkkärit sentään)

Mulla on jostain syystä vähän koti-ikävä taas. Taino ei oikeestaan ikävä, mut sellanen tunne et oon aika valmis äitin tuloon. Etten malta odottaa sitä hetkeä, kun nään äitin tulevan lentokentällä portista ulos. Tai sitä, kuinka ite tuun portista seutulassa ja saan vihdoin antaa isille sen halin, jota oon kaivannu viimeset melkein yheksän kuukautta jo. En yhtään tiedä miks musta tuntuu tältä. Mä kun kuitenkin rakastan mun elämää täällä. Kaikki sujuu vihdoin, tunnistan kaikki koulusta ja voin vaan mennä juttelemaan melkein kaikille year11. Voin kävellä kotona jääkaapille kun on nälkä (tai vaikkei oliskaan…) ja kauhoa ruokaa kaksin käsin. Mulla on ihania kavereita jotka oikeesti tuntuu ihanilta. Ja sit mulla on se paras kaveri, jonka kanssa aika vaan lentää aina kun jutellaan. Koulussa on kivaa ja helppoa, läksyjä ehkä kerran viikossa ja tunneilla puolet ajasta kuluu tehdessä ihan jotain muuta kun mitä piti.

Lähdetään huomenna isän ja Tomin kanssa (oonko ikinä sanonu et oikeesti sen nimi on Thomas mut Tom on vaan paljon nopsempi sanoa ni Thomasta käytetään vaan jos se on tehny jotain pahaa :D) koriskarnevaaleihin neljän ja puolen tunnin ajomatkan päähän ja tullaan sunnuntaina kotiin. Ootan ihan innolla, varsinkin kun ilmat on jo niin lämpöset.

Tänä aamuna kun ajeltiin kouluun tuli vaan mieleen kuinka me käytiin kesäsin mökkeilemässä perheen kanssa. Ja tuli kaipuu niihin hetkiin, kun ollaan pakkaamassa kotona ja koirat vinkuu kun ne on innoissaan ja kylmälaukku (ette muuten uskokaan kuinka kauan tota sanaa piti miettiä… :D) on täynnä kaikkea nannaa (lue: suomalaista ruokaa – oivariinia, oltermannia, wilhelmin saunamakkaraa, uusiaperunoita (nojoo sanotaan ruokakasseissa eikä pelkästään kylmälaukussa…), HK:n tai Snellmanin ohuen ohuita suikaleita leivän päälle, ruispaloja, silliä, kaikkia vihanneksia ja kartanon perunalastuja). Ja sit ajetaan se tunnin verran (pysähdytään tietenkin Kuortin abc:llä koska unohdettiin jotain ja ostetaan Magnumit matkaevääks ja karkkia, just cos) Mäntyharjulle. Sit vaan relataan pari päivää, hengaillaan mummon ja ukin kanssa, käydään kaupassa ja jätskillä, saunotaan, uidaan, haetaan posti ja vaikka mitä. Oikeestaan mulla on vaan ikävä suomalaista kesää, koska siitä edellisestä on niin kauan aikaa, ja mökkeily vaan kuuluu mun kesään niinku nenä päähän (onpas kulunut sanonta).

On pari muutakin juttua, mitä mä kaipaan suomesta. Terveellinen ruokavalio, arkiliikunta (kyllä, kouluun käveleminen ja koirien käyttäminen, muistuttakaa mua kun alan valittamaan please), hammaslääkäri (call me crazy, mut en malta odottaa et pääsen kuulemaan et mun hampaat on ihan kunnossa tän roskaruokavuoden jälkeen!), kunnon talvi, rajaton netti, hyvänmakunen hanavesi (meillä on kyllä sadevettä joka on hyvää mut safarilla se vesi…), kunnon hanat ylipäätään (eikä mitään kylmää ja kuumaa erikseen), saunaa (en edes uskonu et saunaa voi olla näin kova ikävä!), pikkuveikan kanssa ajan viettämistä, karjalanpiirakoita, maksamakkaraa, ruispaloja, sinihomejuustoa, (lista vaan jatkuu ja jatkuu. Ootan ylipäätään sitä hetkeä kun kävelen kauppaan ekaa kertaa ja muistan kaikki suomalaiset merkit), sitä et syödään paljon vihanneksia, kalaa, isin kokkailuja ihan ylipäätänsä (ja äitin kanaa ja pastaa ja lihapullia ja nakkikastiketta :DD), kunnon eristystä ja lämmitystä, lämmintä vettä joka ei lopu kesken, leipomista kotona Suomessa, nukkumista koiran vieressä (tai alla), syömistä keittiön pöydän ääressä, huonetta jossa mahtuu tekemään jotain muutakin kun nukkumaan, puhumattomuutta aamusta, mummon ja ukin luona yökyläilyä, sukeltamista, lumilautailua, sitä et pääsen soveltamaan ausseissa oppimisia Suomessa ja sitä ylipäätänsä, et saan kantaa aussiaikaa mun mukana Suomessa. Lista oikeesti vaan jatkuu ja jatkuu, ja tajusin just et unohdin suklaan ihan kokonaan… Fatzerin suklaat listalle ehdottomasti! Ja kouluruoka! Ja se, että ymmärrän tunneilla JOKA SANAN! (se tulee olemaan tosi outoa!)

Mut sit on juttuja, joita en odota en sit ollenkaan. Koulua jossa pitää oikeesti tehdä töitä. (en varmaan osaa opiskella enää ollenkaan!) Loskaa. Pimeetä puoltavuotta. Mahdollisesti kylmää ja sateista kesää. Sitä, että äiti ja isi on niin paljon poissa kotoota. Sitä, ettei jääkaappi oo täynnä suklaata. (tiedättekö sen tunteen, kun tekee ihan hirmuisesti mieli suklaata keskellä viikkoa…) TimTamien puuttumista. Rantojen puuttumista. Sitä, että ei puhuta jokaiselle vastaantulijalle, tunneta kaikkia, kysellä kuulumisia, olla ystävällisiä ja kohteliaita. Ettei korismatseja oo pari kertaa viikossa. Kaikessa on hyvät ja huonot puolet, sen mä oon kyllä huomannu tän vuoden aikana jos en mitään muuta.

Mulla tulee koko ajan mieleen lisää juttuja molempiin listoihin, mut taidan jättää tähän. (menee ja lisää vielä yhden jutun) Täällä on ollu ihanan ihana päivä, ja taidan jatkaa sitä vielä perheen, grilliruuan ja jätskijälkkärin merkeissä. Take Care, tuun takaisin nopeammin kuin ehditte kissaa sanoa!

... Tää ei suostunutkaan lisäämään tätä, joten nyt viikonlopun jälkeen (tätä mä tuun kanssa kaipaamaan, et saan jäädä koulusta kotiin - oli raskas uneton viikonloppu ja tosi myöhänen ilta eilen) yritän uudestaan. Oltiin lauantai ja sunnuntai Tomin koristurnauksessa isän, Tomin ja yhden tuttavaperheen kanssa. Neljän ja puolen tunnin ajo sinne pitkin rannikkoa, ja viis korispeliä, ja voitto kotiin. Täytyy sanoa, et olin ylpee TomTomista. Niinku isosisko konsanaan :')

Kuvia en nyt jaksa laittaa, koska en haluu siirtää niitä koululäppärille. Fair enough? 

Ja vielä ihan vimppa juttu, te rakkaat ootte katellu blogia yli kymmenen tuhatta kertaa jo! Mulle se on aivan älyttömän paljon, koska tästä blogista ei edes tiedä melkein kukaan... Ootte ihania!

Family wall and what not

Täällä mitään oo oikeen tapahtunu, käytiin Royal Adelaide Show:ssa, joka on niinku iso tivoli laitteineen, mut sit siellä oli kans maatilaeläimiä (lehmiä, hevosia, possuja, kanoja, ankkoja, vuohia, lampaita…), puunpilkkomiskisaa, ruokaa (paljonpaljon ruokaa) ja motocrossiesityksiä.  Ja kaikkea muuta.

Eilen year 12:n kaheksantoistavuotispippalot, en edes muistanu ottaa kuvia… Hyvää ruokaa, hyvää musiikkia, paljon uusia tuttavuuksia ja polvien lantioon tanssimista.

Ja tänään sit oikein hyvin levänneenä minigolffia ja vaikka mitä muuta veljien kanssa Victor Harborissa, ei mulla ollutkaan lepopäivää niinku suunnittelin :-----D

Family Wall on yks seinänpätkä shedissä, johon nää on maalannu kaikkea perheeseen liittyvää. Pari viikkoa sit maalattiin mun käsi ja nyt munkin kämmenenjälki ja syntymävuosi koristaa Family Wallia <3

Vähän hassua, kolme kuukautta ni oon kotona. Alle kaks ja puol ni äiti on täällä. Kaks viikkoa ni tää tyttö on Queenslandin safarilla puolensadan muun vaihtarin kanssa. Whoa.

Aika vaan kulkee eteenpäin, mun espanjalaiskaveri lähtee kotiin ja kohta mäkin. Abi lupas piiloutua mun matkalaukkuun ja tulla kotiin mun kanssa. Opet jo valmistaa meitä kokeisiin vuoden lopulla ja muut oppilaat stressaa ens vuodesta. Ja yhä useampi kehuu mun englantia. Amyn synttäreillä (parin rohkasevan jälkeen) porukka sano kuinka mulla ei oo enää suomiaksenttia. Kuinka 'I've done orals and read out loud in front of the whole class and impressed everybody'. Tiedä siitä. Show:ssa tuntematon sano isälle kuinka me näytetään Ellyn kanssa siskoksilta, et harvoin näkee sisaruksia jotka on niin saman näköisiä. Sit isä paljasti et oikeesti tää toinen on meillä vaan lainassa. Hassua. Matka lumelle alkoi tuntemattoman vierestä, mutta 14 tuntia aussibloken vieressä ja nousin bussista kaveria rikkaampana. Sama kävi junassa Melbournesta kotiin, kymmenisen tuntia ja jenkkiläistä yliopistovaihtaria kaverina rikkaampana. Maanantaina sain jäädä kotiin (koska kotiuduin laskettelureissulta kuudelta aamulla) ja isän kanssa siitä tuli oikein onnistunu päivä. Käytiin kävelyllä ja treenattiin tuntemattomille puhumista - G'day vastaantuleville. Aurinkoista säätä seuraa sateinen ja kylmä keli, mut ei se mitään. Rusketusrajat koulupuvusta on merkki kevään ja kesän lähenemisestä. Päivät lämpenee ja ruoho muuttuu ruskeaksi. Puihin tulee lehdet ja ihmiset ryömii kodeistaan ihmisten ilmoille. Hymy tarttuu vastaantulijalta ja musta alkaa veljien opastuksella tulla hyvä koriksenpelaaja. Musta tuntuu, et oon menossa kotiin mut lähössä kotoota. Pääsen halaamaan isiä mut sit toinen isä jää tänne. Pääsen perheen luokse, mut toisen perheen luokse pitää skypetellä. Pitää oppia elämään ilman siskoa ja isoveikkaa. Päätä pidempi pikkuveikka vaihtuu toiseen päätä pidempään, varaveli vaihtuu siihen omaan. Mut mitäs sit, kun sattuu edes ajatella sitä hetkeä, kun heiluttaa hyvästit viimeistä kertaa? Miltä se viimeinen halaus tuntuu, entä se viimeinen kerta kun isä halaa ja sanoo chick. Miltä tuntuu vaihtaa aussiaksentti suomeen ja ruotsiin? Kun saa oman Natan nukkumaan viereen, eikä pihalla pyörikään enää kaksi labradoria? Mitäs sitten. Kavereiden näkemistä en malta odottaa, mutta sattuu jättää ne muutamat tärkeimmät kaverit tänne. Mitä enää pukee kouluun, kun saa ite valita? Miltä tuntuu, kun vatsa toimii ja keho saa kaikki vitamiinit ja terveellistä ruokaa? Tuntuuko haikealta käyttää ausseista ostettuja vaatteita suomessa? Miltä tuntuu seuraava lumilautailukerta, kun muistaa edellisen kerran varmasti lopun elämäänsä? Entä kun kaupassa ei olekaan enää niitä samoja merkkejä, ja ruisleipälaatuja on kymmeniä valkoisen leivän sijaan?

Mua pelottaa. En malta odottaa ja en halua lähteä. Pelkään kotona iskevää koti-ikävää. Pelkään sitä, kuinka mä istun enää kouluun kaikkien kokemuksien jälkeen. Pelkään myös sitä, miltä musta tuntuu olla kavereiden kanssa. Mitä jos mä olen ollut poissa liian kauan? Pelkään vaikka mitä. Tavallaan tää koko vuosi on ollut vain pelkojen kohtaamista ja niiden voittamista. Mutta musta rupeaa tuntumaan yhä enemmän siltä, että se kotiinpaluu (ja samalla kotoa lähtö) on se kaikkein vaikein juttu koko vuodessa, ja siihen nää kokemukset on valmentanu. Musta tuntuu kuitenkin, et tulevat kuukaudet (joita on ihan pelottavan vähän enää jäljellä) on sumun peitossa, ja nään vaan ihan pienen hiukkasen kerrallaan. Tavallaan tiedän, mitä tapahtuu, mutta mun tunteista mulla ei oo enää mitään hajua. Se mua varmaan kaikkein eniten pelottaa, se, etten tiedä miltä musta tulee tuntumaan. Tunteet on aina ollu iso osa mua, ja oon aina osannu ja pystynyt puhumaan kaikenlaisista tunteista. Pelottaa se tunteiden sekamelska, ja se, kuinka voimakkaita ne tunteet tulee olemaan. Mulla ei oo mitään aikasempaa kokemusta, joka olis opettanu edes jollain tavalla mitä pari-kolme seuraavaa kuukautta tuo tullessaan.

Mut sitähän tää vaihtovuosi on, tuntemattoman kohtaamista vaikka pelottais kuinka paljon. Tunteiden vuoristorataa, ja tajuumista ettei ajasta oo mitään kontrollia. Kotona mulla oli kalenteri, mihin kaikki tapahtumat oli merkitty ylös, jotta tietäisin millon ja missä mun pitää olla. Organisoin kaiken, enkä tykkää vieläkään olla myöhässä. Oon niinku isi, mielummin liian ajoissa ku melkein myöhässä. Alotin kokeisiin luvun ajoissa, ettei varmasti aika pääse yllättämään ja laukkaamaan liian nopeasti. Mut täällä mikään ei toimi. Odotin lumilautailuviikonloppua kuin kuuta nousevaa, nyt siitä on jo yli viikko. Viikot vaan hurahti ohi, ja vilkutti mennessään. Yritän takertua näihin viimeisiin, mutta tiedän jo, ettei se onnistu. Mitä kovemmin mä niissä roikun, sitä vikkelämmin aika kuluu.

 Onneksi äiti tulee tänne, saan siirtymäajan ja jonkun jonka kanssa vaihtaa ajatuksia ihan kaikenmoisesta ja vaikka kuinka turhasta. Jonkun jolle itkeä ikävää ja kuinka en malta odottaa kotiinpääsemistä. Jonkun jolle näyttää jo tutuksi tulleita paikkoja ja esitellä jo tutuksi tulleita ihmisiä. Saada yhteistä aikaa ilman ketään muuta.

Tästä piti tulla pikapäivitys, mut miten kävikään. Ehkä mun pitäis säästää nää mun avautumiset päiväkirjaan. Mut sit toisaalta, aattelen et ehkä teidänkin on kiva tietää myös mitä mä mietin, eikä vaan että mitä mä oon tehny. Ainaki musta on kiva, kun luen mitä teille kuuluu. Melkein kuin olisitte siinä mun vierellä, ja kertoisitte miltä teistä tuntuu. Niinhän me tehdään muutenkin, ei kukaan kerro kuinka ne oli lomalla ilman, että ne kertoisi miltä niistä tuntui olla siellä. Kuinka innostuneita ne oli ennen lähtöä, kuinka ne nautti ja rentoutu lomalla ja kuinka tylsää oli kun loma loppui, mutta kuitenkin kiva nähdä kavereita. Näitä sivuraiteita näköjään riittää vaikka muille jakaa, nyt mä yritän lopettaa uudestaan.

Kauniita unia ja oman kullan kuvia, autoja ja junia ja pupujussin kuvia.

God natt, sov gott, sov hela natten lång, dröm vackra drömmar, dröm om mig.

Oho, nyt mä meen.

Vähän roller coasteria

Pubi-illallinen ja Ramonin annos, mutta kun pääsin kerta kameran taakse ja lopputulos oli näinkin komea ni pitäähän sillä nyt sitten kehua. Eikös.

Mää lumilautailen Ausseissa, mun sukelluspipossa ja aurinkolaiseissa, nyt on maailmankirjat sekasin!

Sain kaverin

Puunpilkkomista

Maailmanpyörää ja siskokset

wohoo rupee toi aurinko tarttumaan :----)

Vähän lisää puunpilkkomista

Hole in one!

Varapikkuveikka hoitaa homman aika mallikkaasti, hihii :)

Wohoo oon taivaassa!

Siellä minä, valkoinen pikkuinen!

Synttärivuosia tulikin yksi lisäääääääääää

Taino siis nyt.

Ootte ihania. Kaikki on. Elämä on. Joo.

Kuvatuksia

Nyt niitä kuvia viikonlopulta! 

Ja pitäähän mun myös hehkuttaa kuinka hyvä ilma meillä oli tänään ja eilen - koulusta kun päästiin kotiin siskon kanssa, niin mittari näytti varjossa vielä viiden aikaan yli 25°c!!! Kevään neljäntenä päivänä, aika huippua! Ei voi muuta kun rakastaa Ausseja. Huomenna tosin on kylmä vyöhyke tuloillaan, sadetta koko loppuviikoks ja lämpötilat laskee kymmenen-viistoista astetta. Kuitenkin. Jopa niin aurinkoista, et taisin saada en nyt auringon pistosta, mut vähän liikaa aurinkoa lounaalla - eihän siihen auta muu kuin iso kulhollinen jäätelöä kotosalla :---)

Ja ylihuomenna lähtö Falls Creekiin, vähän lautailemaan! Huomenna pitäis viimeistään pakkailla (koska isä heittää mut suoraan busseille koulusta) ja nostaa rahaa ja käydä ostamassa jotain pureskeltavaa viidentoistatunnin bussimatkalle. Jippjajee. Plus kirjekuoria, koska tänään tuli lisää postia eikä mulla oo yhtäkään :---( Taidan palailla matikan läksyjen pariin, teille vähän kuvia seuraavaksi!

Mut pistettiin töihin!

Naulailen lehmännahkaa kuivamaan hihii :--)

Tämmönen näköalareitti iskän kanssa

Kävelyllä siskon kanssa oltiin löytöretkeilijöitä ja ryömittiin luolissa

Sellanen vesiputous

Tämmönen vaa

Mun aussivelikullat

Oltiin ainoot uimassa, hehe

Juu hyvällä tuulella oon ollu viimesen viikon melkein!

Sielä ne alfaurokset

TomTomi

Vähän aurinkoo välillä

Aussiveljet <3

Mistä näitä jätkiä oikeen tulee?!

Tämmönen nelijalkanen

Oltiin pisteyttämässä veikan korispeliä aikoja sit mut en muista onko tää jo täälä :D