Roller coaster lasting for the last four weeks

Nyt tulee kännykällä mutta tulkoon. Keskiyö ja mulla on kamala ahdistus päällä, tajusin just että neljä viikkoa ja sit tää kaikki normaali on ohi. Mä en oikeesti tiedä mitä ajatella, uni ei tule ja päässä vaan pyörii kaikki ihanat, hassut muistot joita on perheen kanssa ehtinyt tulla. Ja sitte toisaalta fantasioin siitä hetkestä, kun nään äitin tulevan putkesta terminaaliin tai kun ollaan seutulassa noudettu matkatavarat hihnalta ja liukuovet avautuu ja isi ja Micael seisoo siellä. Kyyneleethän siinä silmiin tulee. Yritän olla ajattelematta jäljellä olevaa aikaa, mut joka päivä joku pyytää tekemään jotain tai yöks viikonloppuna ja sit joudun sanomaan et sori ei oo aikaa.  Ei tätä fiilistä edes voi oikein kuvailla, tää hymiö kertoo aika hienosti: :):  Miltä musta tuntuu sit kun jäljellä on enää viikko?! Mulla alkaa viikko 4 koulussa, koeviikko on viikko 7 ja siinä se sit on.

Oonhan mä ihan superinnoissani näkemässä kaikkia tärkeitä, perhettä ja kavereita. Ja on sinne kouluunkin varmaan aika metka mennä, viikoksi ennen joululomaa.

Mut emmä tiedä, miksi pitää tuntea näin paljon ristiriitaisia tunteita samalla kertaa?! Ei mun pieneen päähän mahdu näin paljon. Muilla on mielessä koeviikko, joululahjat, joku matka tai sukuloinnit ni mun pää räjähtää kun yritän tasapainoilla kahden perheen välillä. Eihän tietenkään oo oman perheen voittanutta, mutta en tiedä millon mulla on mahdollisuus nähdä aussiperhe uudestaan. Ei se ole sama asia lähteä Suomesta vuodeksi pois tietäen tulevansa takaisin, ja lähteä täältä eikä tiedä milloin näitä näkee uudestaan. Suurinta osaa ei luultavasti näe enää ikinä.

Aussi-isä sano, kuinka se liimautuu lasiin lentokentällä ja heiluttaa mulle kun astelen koneeseen. Toivon, ettei se menis lentokentälle, koska lähdetään junalla äitin kanssa kohti Melbournea. Isä lupas juosta asemalaituria pitkin kunnes se loppuu ja heiluttaa. Vaikka se olikin vitsailua, tulee siitä ihan kamalaa sanoa hyvästit. Kanssamatkustajaparkoja.

Melissa kirjotti hienosti, että tää on kunnon vuoristorataa. Yhtenä hetkenä on onnen kukkuloilla ja seuraavana sekuntina muistaa, ettei lähtöön oo enää kauaa, ja silmät täyttyy kyynelistä. Eikä sen edes tarvii olla lähtö, se voi olla vaan isoveli joka nauraa mun ääntämiselle ja yhtäkkiä tajuut et silmät on kyynelissä. Musta tuntuu, et mulla on vähintään yhtä ailahtelevat mielialat ku raskaana olevilla naisilla, ja syön kolminkertaisesti suklaata normaaliin verrattuna. (joo oon silti varma, ettei tässä nyt paksuna sentään olla) Onpahan hyvää harjoitusta.

Mutta oikeesti, neljä viikkoa. Alle kuukaus. Nyt oikeesti tekis mieli pamauttaa tähän väliin kunnon perisuomalainen voimasana, mutta ne sanoo et ne kiroilee joilla on köyhä verbaalinen ilmasukyky. Mähän päätin ettei mulla ole, eli siis tyydyn kertomaan kuinka mua ahdistaa enkä löydä yleensä hyvin laajasta (tän vuoden aikana huomattavasti kutistuneesta) sanavarastostani tarpeeksi syviä ja synkkiä, suorastaan jäätäviä ja kauhistusta herättäviä adjektiiveja kuvailemaan fiiliksiä. Kyllä olis nyt kestohymylle tarvetta (joka on siis toinen äikänopemme, ihana suorastaan)!

Mä ajelen nyt pahasti pusikossa taas, mutta kummasti tää auttaa kun uni ei tule ja pää ei osaa päättää että pitäiskö itkeä vai nauraa, vetää itkupotkuraivarit, käydä herättämässä Tomtomi tanssimaan vaiko tyytyä nyyhkimään sikiöasennossa. Taidan laittaa kännykän huoneen vastakkaiseen nurkkaan, lopettaa suklaansyönnin tältä illalta ja jäädä odottamaan nukkumattia.

Muthei, mulla on enää neljä viikkoa jäljellä mun VUODESTA. Enkä osaa päättää onko se hyvä vai huono uutinen ni se nyt jää loppulausahduksekseni tänne värittömästi meediumiksi. ( aika hyvin meni, kaikki muut sanat muistin paitsi meediumin. Vähän aikaa tässä kyllä meni mut onhan mulla aikaa.) Huomenna kreikkalainen festivaali äitin ja Ellyn kanssa, ja aamusta saa nukkua pitkään. Läksyjäkin olis mut saas nähä olenko vaihto-oppilas vaiko ihan vaan vaihtari tänä
viikonloppuna. Kummasti tuo vaihtari tuntuu istuvan paremmin tänne no worries - ylösalaisinmaahan.

Maria kiittää ja kuittaa. (ja pahoittelee kirjoitusvireistä (ette usko kuinka kauan tota sanaa piti hakea) koska iPuhelimen näyttö on mitä on ja kello on vähän liikaa) Ja lähettää hurjasti terkkuja, eikä malta odottaa että näkee teidät taas! xoxo

9 months in OZ

Alle kuukaus äitin tuloon, hirvittää. Aika laukkaa, ja on jo tilanteita kavereiden kanssa, että pitää sanoa ettei vaan ehdi tulla enää yöksi kun viikonloput loppuu kesken.

Ei mulla oikein mitään asiaa ollut, kuhan tulin kauhistelemaan. Enkun tunnilla oon, ja Mireniä vähän on ikävä kun ei oo ketään kenen kanssa tehdä turhia juttuja. Toka koulupäivä tällä viikolla, kun maanantai meni nukkuessa ja keskiviikko ja torstai oltiin melomassa liikkaryhmän kanssa yhellä joella. Huh huh kun oli inhottavaa, vaikka safarilla tykkäsin! Nyt oli vaan kamalat paineet, piti tehdä kaikki oikein, pysyä ryhmän mukana (jota johti pojat jotka melo hurjaa vauhtia) ja vielä lisäks ilma oli kunnon koiranilma. Eikä meillä ollu kouluttajana maailman paras kouluttaja, sekin veti fiiliksiä huonompaan suuntaan.

Ohi on kuitenkin, ja hyvä niin. Täällä sataa, ja tuulee, ja on kylmä. Tiistaina lämpötila kohos kolmeenkymppiin, sen jälkeen tuli kunnon myräkkä ni me sit kajakoitiin kymmenessä lämpöasteessa. Jes. Suomessa tulee jo lunta (ihan tiedoks jos ette te siellä Suomessa ole vielä huomannu), ja pidän täällä peukkuja et tulis kunnon valkonen joulu taas vaihteeks. Hassulta tuntuu ajatella, et kun lähdin ni siellä oli lunta, ja sit ne suli ja kesä tuli ja syksy ja lumet uudestaan ennen kun ehdin takaisin.

Pitäis vielä ehtiä muita vaihtareita näkemään, Fabiania ja Ramonia ja Manonia nyt ainakin. Mut mulla ei meinaa olla aikaa, ja hassulta tuntuu et en välttämättä nää Fabiania enää koskaan tän vuoden jälkeen. Ollaan kuitenki nähty epäsäännöllisen säännöllisesti, ja lennettiinkin yhdessä, ja koti-ikävät sun muut on koettu yhtä aikaa. Vaihtarivuosi on kamala siinä mielessä, et täällä tutustuu niin moniin mahtaviin ihmisiin, joita ei sit nää enää ikinä uudestaan. Kyllähän sitä ehkä muutamaa, mut suurimpaa osaa ei enää edes muista kymmenen vuoden kuluttua.

Mut sit toiset suunnittelee jo tulevansa Suomeen käymään, niinku Abi perheineen jo ens vuonna, ja oma aussiperhe sit sen jälkeen. :----)

Mut mä lähen syömään mun lounasruisleivän, nauttikaas syysloman vimpoista päivistä ne kenellä se sattuu olemaan, ja mä nautin mun viikonlopusta!

Millicent

… Sori taas tästä pitkästä tauosta!

Mulla menee ihanasti. Kesä tulee hurjalla vauhdilla, suomalaisen mittapuun mukaan täällä olis jo nyt kesä parhaimmillaan. Aurinko paistaa ja tänäkin aamuna oli jo 19C seiskan aikaan kun nousin ylös. Auringonpaiste saa mut jotenki tosi iloseks heti aamusta, eikä haittaa ollenkaan mennä kouluun kun ikkunoista paistaas aurinko sisälle. Ensimmäinen surffauskerta kuudesta on jo takanapäin, oli oikein mukavaa vaikka merivesi näin talven jäljiltä olikin aika hyytävää. (niinkin hyytävää ettei vartin jälkeen tuntenu varpaita enää ollenkaan, onneks oli märkkärit sentään)

Mulla on jostain syystä vähän koti-ikävä taas. Taino ei oikeestaan ikävä, mut sellanen tunne et oon aika valmis äitin tuloon. Etten malta odottaa sitä hetkeä, kun nään äitin tulevan lentokentällä portista ulos. Tai sitä, kuinka ite tuun portista seutulassa ja saan vihdoin antaa isille sen halin, jota oon kaivannu viimeset melkein yheksän kuukautta jo. En yhtään tiedä miks musta tuntuu tältä. Mä kun kuitenkin rakastan mun elämää täällä. Kaikki sujuu vihdoin, tunnistan kaikki koulusta ja voin vaan mennä juttelemaan melkein kaikille year11. Voin kävellä kotona jääkaapille kun on nälkä (tai vaikkei oliskaan…) ja kauhoa ruokaa kaksin käsin. Mulla on ihania kavereita jotka oikeesti tuntuu ihanilta. Ja sit mulla on se paras kaveri, jonka kanssa aika vaan lentää aina kun jutellaan. Koulussa on kivaa ja helppoa, läksyjä ehkä kerran viikossa ja tunneilla puolet ajasta kuluu tehdessä ihan jotain muuta kun mitä piti.

Lähdetään huomenna isän ja Tomin kanssa (oonko ikinä sanonu et oikeesti sen nimi on Thomas mut Tom on vaan paljon nopsempi sanoa ni Thomasta käytetään vaan jos se on tehny jotain pahaa :D) koriskarnevaaleihin neljän ja puolen tunnin ajomatkan päähän ja tullaan sunnuntaina kotiin. Ootan ihan innolla, varsinkin kun ilmat on jo niin lämpöset.

Tänä aamuna kun ajeltiin kouluun tuli vaan mieleen kuinka me käytiin kesäsin mökkeilemässä perheen kanssa. Ja tuli kaipuu niihin hetkiin, kun ollaan pakkaamassa kotona ja koirat vinkuu kun ne on innoissaan ja kylmälaukku (ette muuten uskokaan kuinka kauan tota sanaa piti miettiä… :D) on täynnä kaikkea nannaa (lue: suomalaista ruokaa – oivariinia, oltermannia, wilhelmin saunamakkaraa, uusiaperunoita (nojoo sanotaan ruokakasseissa eikä pelkästään kylmälaukussa…), HK:n tai Snellmanin ohuen ohuita suikaleita leivän päälle, ruispaloja, silliä, kaikkia vihanneksia ja kartanon perunalastuja). Ja sit ajetaan se tunnin verran (pysähdytään tietenkin Kuortin abc:llä koska unohdettiin jotain ja ostetaan Magnumit matkaevääks ja karkkia, just cos) Mäntyharjulle. Sit vaan relataan pari päivää, hengaillaan mummon ja ukin kanssa, käydään kaupassa ja jätskillä, saunotaan, uidaan, haetaan posti ja vaikka mitä. Oikeestaan mulla on vaan ikävä suomalaista kesää, koska siitä edellisestä on niin kauan aikaa, ja mökkeily vaan kuuluu mun kesään niinku nenä päähän (onpas kulunut sanonta).

On pari muutakin juttua, mitä mä kaipaan suomesta. Terveellinen ruokavalio, arkiliikunta (kyllä, kouluun käveleminen ja koirien käyttäminen, muistuttakaa mua kun alan valittamaan please), hammaslääkäri (call me crazy, mut en malta odottaa et pääsen kuulemaan et mun hampaat on ihan kunnossa tän roskaruokavuoden jälkeen!), kunnon talvi, rajaton netti, hyvänmakunen hanavesi (meillä on kyllä sadevettä joka on hyvää mut safarilla se vesi…), kunnon hanat ylipäätään (eikä mitään kylmää ja kuumaa erikseen), saunaa (en edes uskonu et saunaa voi olla näin kova ikävä!), pikkuveikan kanssa ajan viettämistä, karjalanpiirakoita, maksamakkaraa, ruispaloja, sinihomejuustoa, (lista vaan jatkuu ja jatkuu. Ootan ylipäätään sitä hetkeä kun kävelen kauppaan ekaa kertaa ja muistan kaikki suomalaiset merkit), sitä et syödään paljon vihanneksia, kalaa, isin kokkailuja ihan ylipäätänsä (ja äitin kanaa ja pastaa ja lihapullia ja nakkikastiketta :DD), kunnon eristystä ja lämmitystä, lämmintä vettä joka ei lopu kesken, leipomista kotona Suomessa, nukkumista koiran vieressä (tai alla), syömistä keittiön pöydän ääressä, huonetta jossa mahtuu tekemään jotain muutakin kun nukkumaan, puhumattomuutta aamusta, mummon ja ukin luona yökyläilyä, sukeltamista, lumilautailua, sitä et pääsen soveltamaan ausseissa oppimisia Suomessa ja sitä ylipäätänsä, et saan kantaa aussiaikaa mun mukana Suomessa. Lista oikeesti vaan jatkuu ja jatkuu, ja tajusin just et unohdin suklaan ihan kokonaan… Fatzerin suklaat listalle ehdottomasti! Ja kouluruoka! Ja se, että ymmärrän tunneilla JOKA SANAN! (se tulee olemaan tosi outoa!)

Mut sit on juttuja, joita en odota en sit ollenkaan. Koulua jossa pitää oikeesti tehdä töitä. (en varmaan osaa opiskella enää ollenkaan!) Loskaa. Pimeetä puoltavuotta. Mahdollisesti kylmää ja sateista kesää. Sitä, että äiti ja isi on niin paljon poissa kotoota. Sitä, ettei jääkaappi oo täynnä suklaata. (tiedättekö sen tunteen, kun tekee ihan hirmuisesti mieli suklaata keskellä viikkoa…) TimTamien puuttumista. Rantojen puuttumista. Sitä, että ei puhuta jokaiselle vastaantulijalle, tunneta kaikkia, kysellä kuulumisia, olla ystävällisiä ja kohteliaita. Ettei korismatseja oo pari kertaa viikossa. Kaikessa on hyvät ja huonot puolet, sen mä oon kyllä huomannu tän vuoden aikana jos en mitään muuta.

Mulla tulee koko ajan mieleen lisää juttuja molempiin listoihin, mut taidan jättää tähän. (menee ja lisää vielä yhden jutun) Täällä on ollu ihanan ihana päivä, ja taidan jatkaa sitä vielä perheen, grilliruuan ja jätskijälkkärin merkeissä. Take Care, tuun takaisin nopeammin kuin ehditte kissaa sanoa!

... Tää ei suostunutkaan lisäämään tätä, joten nyt viikonlopun jälkeen (tätä mä tuun kanssa kaipaamaan, et saan jäädä koulusta kotiin - oli raskas uneton viikonloppu ja tosi myöhänen ilta eilen) yritän uudestaan. Oltiin lauantai ja sunnuntai Tomin koristurnauksessa isän, Tomin ja yhden tuttavaperheen kanssa. Neljän ja puolen tunnin ajo sinne pitkin rannikkoa, ja viis korispeliä, ja voitto kotiin. Täytyy sanoa, et olin ylpee TomTomista. Niinku isosisko konsanaan :')

Kuvia en nyt jaksa laittaa, koska en haluu siirtää niitä koululäppärille. Fair enough? 

Ja vielä ihan vimppa juttu, te rakkaat ootte katellu blogia yli kymmenen tuhatta kertaa jo! Mulle se on aivan älyttömän paljon, koska tästä blogista ei edes tiedä melkein kukaan... Ootte ihania!

QLD Safari tour

Sanat ei kyllä riitä millään kuvailemaan, kuinka hieno reissu meillä oli. Kakstoista päivää pitkin Australian itärannikkoa, bussilla joku 3000km Cairnsista Sydneyyn. 43 vaihtaria joka puolelta maailmaa, joten porukasta löyty vaikka kuinka ihania tyyppejä. Anna, jonka kanssa lensin Suomesta ausseihin tammikuussa oli ainoo kenet tunsin ennen lähtöä, ja olihan ihana nähdä uudestaan! Ihania ihmisiä oli hurjasti muitakin, toinen Anna ja Oskari viimeisteli meidän neljän hengen suomalaisseuran.

Kolme ensimmäistä yötä oltiin punkissa Cairnsissa, ja käytiin sademetsässä uimassa parilla vesiputouksella ja opittiin paljon kaikista kasveista aborginaali-bussikuljettajan kanssa. Toinen päivä suju kokonaan Isolla Valliriutalla (!!!!!!!!!) sukellellen, pari puolen tunnin sukellusta samassa ryhmässä P1 kanssa, joilla oli alle kymmenen ennestään... Toisella sukelluksella päädyin pitämään perää ja varmistamaan et kaikki tulee mukana - jopa meidän Divemasterilla oli vaan parikymmentä sukellusta enemmän ku mulla. Koska meillä oli joku yli puolsataa introtettavaa, mentiin jo valmiiks puolkuolleelle riutalle jossa ne ei pääse tekemään enää lisää vahinkoa, joten elämä, korallit ja värit oli aika köyhiä. Pääsinpähän sukeltamaan!!!

Sit alko matkustaminen, ensimmäinen kahdeksan tunnin ajomatka Airlie Beachille, jossa pystytettiin teltat. Käytiin Whitehaven beachilla (kannattaa googlata!) supernopeella kumiveneellä, snorklailtiin ja nautittiin lounasta 7km pitkällä hiekkarannalla turkoosin meren ja valkoisen hiekan ympäröimänä. Mun lempparipäivä, joka todisti, että tämmöisiä paikkoja on oikeesti olemassa, eikä vaan Windowsin taustakuvina!

Toinen päivä täynnä matkustamista, ja päästiin nukkumaan sänkyihin 1200 lehmän lehmäfarmilla, joka on suurempi pinta-alaltaan kuin Luxembourgh! Siellä syötiin paistia, opittiin whip crackingia (en jaksa miettiä mitä on suomeks, kuitenkin se kun ruoskaa heiluttaa niin, että siitä lähtee kova pamaus kun se rikkoo äänivallin) ja laulettiin karaokea. Herättiin ennen auringonnousua ja käveltiin näköalapaikalle sitä ihastelemaan.

Lisää matkustamista (kaikkina matkustuspäivinä ajettiin ainakin kaheksan tuntia) ja suuntana Coolum beach. Telttailtiin kymmenen askelta hiekkarannalta, ja seuraavana päivänä ajettiin parisen tuntia Gold Coastille vesipuistoon! Superhauskaa, vietettiin neljä tuntia hurjastellen vesiliukumäissä :---) Parin tunnin ajo vielä, ja oltiin Byron Bayn leirintäalueella.

Byron Bayssa oli ohjelmassa merimelontaa, surffausta ja shoppailua. Meidän melontaryhmällä oli onnea, ja me nähtiin iso parvi delfiinejä ihan parin metrin päässä!!! Täältä löydettiin myös Australian kymmenen parhaimman jäätelöpaikan joukkoon kuuluva Gelateria, jossa herkuteltiin :--)

Ette varmaan ikinä arvaa, mitä me tehtiin koko seuraava päivä!! Jatkettiin matkaa Sydneyyn, jonne ajo kesti yli kakstoista tuntia taukoineen. Illalla pystytettiin leiri ja herkuteltiin kolmellakymmenellä pitsalla (that's 240 slices guys) ennen nukkumaanmenoa.

Sit leikittiin vika päivä kunnon turisteja, kun bussikuski Ben kierrätti meitä Sydneyssä. Oopperatalo, silta, Bondi Beach (ja ne rantavahdit... ;) ), Hard Rock Cafe & Starbucks... Shoppailua ja vihdoin tuliaisen löytyminen aussiperheelle, ja se tunne kun ei malta odottaa, että pääsee käymään siellä uudestaan äitin kanssa!

Viimeinen ilta, joten nautittiin täysillä. Kukuttiin koko yö muutaman tytsyn kanssa, naurettiin maha kippurassa ja oltiin pissat housussa kun aateltiin että joku pyörii teltan ympärillä. Aamusta pakkailtiin teltat vesisateessa ja ajeltiin kentälle. Päätin jo etukäteen, et kentällä en sit itke. En varmasti. Mut kuinkas sit kävikään, kun halas niitä ihania, joiden olemassaolosta ei edes tiennyt kaks viikkoa sit, mut joita ei tuu ikinä unohtamaan... Kyyneleet valu pahemmin kun koskaan ennen lentokentällä on hyvästejä sanoessa valunut (perheelle hyvästien sanominen ei ollu mitään tähän verrattuna, uskokaa mua tää oli kamalaa) vaikka kokemusta on siitäkin ihan riittävästi. Kuinka voikaan kahdessatoista päivässä tuntemattomista aivan erilaisista taustoista tulleista ihmisistä tulla niin tärkeitä toisilleen. Ja hurja, kuinka niitä ihmisiä voikaan olla niin kova ikävä!

Polttavaa auringonpaistetta ja kylmää tuulta ja vesisadetta. Palaneita olkapäitä, selkiä ja rintakehiä, lainehtivia telttoja ja jääkylmiä unettomia öitä. Kahdenmiehen telttoja pakattuna kahdeksalla tytöllä, pystyttämisiä ja purkamisia ja erilaisia leirintäalueita. Curfew kymmeneltä ja valvojien pakoilemista vessassa. Isoja ötököitä ja myrkyllisiä matelijoita. Suihku varvassandaalit jalassa ja kännyköiden lataamista jokaisessa mahdollisessa pistorasiassa. Illalla spontaani iltauinti uima-altaassa iltakävelyllä, hieromarinki, otsalamput ja makuupussit (jonka lentoyhtiö hukkas totaalisesti kotimatkalla...). Hienoa rantahiekkaa, ruohikkoa, rantavahteja ja lippujen välissä uimista. Hiekkalinnaa, yleisurheilua rannalla ja rikkoutuneita teltanovia. Televisioita, leirintäalueen keittiöitä ja pyykkitupia. Bussissa istumista, erikoisia paikannimiä, elokuvia ja bussikuljettajan faktoja eri kylistä. Paahtavaa kuumuutta ja bussissa kiertävä suihkepullo. Lounaswrappeja, perässävedettävä keittiö ja kokkina Wendy. Järkyttävän hauskat Annat, tyypillinen suomalainen mies Oskari, ihan paras saksalainen Toni (Antonia), toinen saksalainen Ela, Haruna japanista, Sarah itävallasta, ja hurjasti muita vaihtareita Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Hollannista, Färsaarilta, Saksasta, Ranskasta, Itävallasta, Sveitsistä, Italiasta, Japanista, Thaimaasta ja Kanadasta. Kaks valvojaa, Vince ja Sadie, ja varmaan paras bussikuski Ben. Paljon erilaisia leirintäalueita, pari yötä jopa oikeassa sängyssä. Wonderwall, Beautiful Day ja Barbie Girl karaokessa, banaaniviljelmiä ja sokeriruo'on käsittelytehtaita. Australian sateisin kylä jossa ei satanut, kijumista vesiliukumäissä, TimTameja ja KitKateja bussimatkoilla, jäätelöä melkein joka päivä ja usein enemmänkin, tanskalaiselle suomen opettamista ja paljon uusia facebook-kavereita. Ei mitään muita kuvia kuin selfiesejä matkan varrelta, koska kamera. Postikorttien ostamista sen sijaan ja päiväkirjan kirjoittamista bussissa. Lentokenttiä ja samanlainen safarikassi kaikilla. Naurua ja itkua, verta ja kipua, hyttysten puremia ja kutinaa. Suomeksi puhumista ja kaikenmoisia aksentteja, hyvää ruokaa, tiukka aikataulu. Melkein jokailtainen tekstiviestittely isän kanssa ja suomeen safarin kulusta informointia.

Voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin, mutta taidan laittaa teille kuvia sen sijaan. En voi edes oikeen sanoin kuvailla kuinka ihanaa mulla oli, vaikka se ei mikään glamour-matka ollutkaan. Hurjaa!

Eka ajopäivä Cairnsista etelään, ja eka kerta kun aurinko paistaa kunnolla...

Teltanpystytystä ekaa kertaa :---)

Vähän TimTameja matkaevääks !

Auringonnousu about puol kuudelta

Toni ja jätskiä aamupalaks 

...miks ocean rafting ja whitehaven oli lemppari :D jk!

Svanna the faroese!

Elokuuta vähän väsyttää

Aamupala joskus aamuyöstä

Toni, Ela, minä ja Haruna <3

Suomitytöt :---)

Ihana irvistys ja Annat <3

Tämmönen johtohässäkkä oli ihan jokailtasta...

Anna ja matka Sydneyyn

Toni <3

Hard Rock Cafe ja alkupalanatchot puokkiin... eikä edes jaksettu kokonaan :D

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi...

Viimenen selfies bussissa lentokentän edessä... Niin hurja ikävä jo nyt!

Nyt mulla on kunnon sukellushuppari ;)

1st week of the holidays!

Lomien eka viikko oli ihan täyteen buukattu - vikat lomat ja toka viikko menee safarilla. Ekana kolme yötä Abin luona. Ei oikeen tehty mitään, mut meillä oli hurjan kivaa. Tulin maanantai-iltana kotiin, ja tiistai-aamuna heräsin siihen kun Fabian tulee... :D Sveitsivaihtari oli sit meillä yön, käytiin ruokkimassa kenguruita ja kävelyllä ympäri Victoria ja minigolffaamassa, valvottiin puolyötä ja turisteiltiin Goolwassa ja rannalla seuraavana päivänä. Torstai oli ainoo päivä jolloin mulla oli aikaa tehdä koulujuttuja. Siispä leivoin, kävin kaupassa ja ajelulla sen sijaan! Perjantaina shoppailureissu Nimrekin, Emilyn ja Janan kanssa, Nim oli ekaa kertaa ikinä ulkona kavereiden kanssa, jonka takia se oli ihan innoissaan :---) Skypettelin myös Lauran kanssa, ekaa kertaa koko aikana, olihan ihanaa!! En vaan löydä meidän kuvakaappausta mut antakaa vaan mielikuvituksen laukata ;)

Paniikkipakkailua sit lauantaina illalla, kun olin eka ollu päivän yksin kotona ja katellu Carl Barronin boksin, käyny kävelyllä ja himmaillu...

Farewell-piknikki Mirenille

Oli oikeen sosiaalinen visiitti :D

Näin me toivotetaan vieraat tervetulleeksi Port Elliottiin!

Aamupala <3

Nimreki, mun uus Sri Lankalainen kaveri!