Lopun alku

Turvallisesti kotona. Ensimmäinen yö omassa sängyssä ohi, ja toinenkin. Koulussa käynti, maanantaina alkava opiskelu. Koiralenkit lumisateessa, oltermanni jääkaapissa ja ruisleipää leipälootassa. Kaverien ilmeet kun yllätin ne, koirien ilo kun tulin kotiin. Lumihiutaleiden kalastaminen kielellä. Aussi-isän lähettämät paketit pöydällä kotiinpääsyä odottamassa, vieressä tuhiseva koira. Lumeen hautautunut piha, kaveria pitkään halaaminen vuoden jälkeen. Matkalaukkujen purkaminen, taino purkamisen välttely mahdollisimman pitkään. Kyyneleet lentokentällä isiä halatessa. Hassu tunne, että kaikki on ihan tavallisesti vaikka kaikki onkin muuttunut. Ihanaa olla kotona. 

Lento meni ihan kivasti, vähän alle kaks vuorokautta tuli matkustettua. Heathrowlla jännitettiin, että pääseekö Suomeen lumimyrskyn takia laskeutumaan vaiko ei. Kyllähän tänne pääs, Finavia hoiti homman kunniakkaasti. Aussiperheen kanssa skypetteleminen Heathrowlla ja koulussa kännykän kautta. Joululoman odottaminen, Messilässä lautaileminen, loulutorttujen leipominen. Arjen asettuminen tutuille uomilleen. 

Viimenen postaus tänne, ja tuntuu haikealta. Jonnekin mä sen uuden blogin teen, mutten tiedä minne. Vielä. Tai millon. Kiitos kaikille teille, jotka olette jaksanu mua piristää vuoden aikana. Kiitos kommenteista blogiin, kiitos kirjeistä. Kiitos faceviesteistä, sähköposteista, tekstareista, skypeistä. Musta tuntuu ihanalta olla kotona. Tuntuu, että iso jakso mun elämästä olis just loppunut. Mut eihän se oo, kun tämä on vaan alkusoitto niille monille vuosille, jotka tätä vuotta seuraa. Mielenkiinnolla jään odottamaan, kuinka tää vaihtarivuosi muhun ja mun elämään oikein vaikuttaa. Mut nyt vielä, en ole huomannut muuta, kuin että mulla on ihania ihmisiä pallon toisella puolellakin, paljon muistoja ja kokemuksia. Nyt, mä sanon kiitos, ja näkemiin. Ja lähden Messilään, ekaa kertaa melkein vuoteen. 

Kiitos.

Sydney vol.2

Nyt kun kerta mun aussivuoden viimeisiä hetkiä viedään, on mun pakko vielä päivittää pikaisesti. Oon nyt päättänyt mun blogin kohtalon, joka on siis The End kun mun unelmien vuosikin loppuu. Uuden blogin mun superkiinnostavasta not suomielämästä teen jollekin toiselle palvelimelle, koska täältä loppuu sekä kuvatila että kiinnostus. Ja koska aussikavereille se blogi on nyt pääasiassa tähdätty (ei sitä varmaan kukaan muu ku ehkä perhe jaksa kuitenkaan lukea :D) ni enkuks sen teen ja jollekin palvelimelle mitä ne käyttäis muutenkin. Tän mun blogin taidan kuitenkin jättää tänne ainakin hetkeksi, ja taidan itse asiassa myös tulostaa ja säilyttää paperiversiot postauksista tuleville vuosille, että voi sitten päivitellä että mitä kaikkea sinne nettiin on oikein laitettu! Mut nyt ei murehdita enää tulevia, vaan nautitaan Sydney-kuvista!

Käytiin hotellin katolla (jossa sattuu olemaan uima-allas!) ihailemassa miljoonakaupungin maisemia!

Käytiin merimuseossa jossa oli replica (en nyt tiä mitä se on suomeks) James Cookin (se hyyppä joka ekana rantautu Ausseihin 1770!) laivasta.

Ja sit siellä oli HEUREKAN näyttely!!! Ollaan käyty siellä joskus pentuna, mut olihan hauska nähdä suomen kieltä ihan noin yllättäin!

Ooteltiin bussia ja mä tekstailin Carl Barronin sitaatteja aussi-isän kanssa

Lounastettiin sushijunapaikassa, mmm!

Ja koska tytöt lähtee kahdestaan reissuun ei siellä oo ketään ottamassa meistä kuvia, pitää meidän turvautua selfieseihin (jotka vääntyy äitin suussa selfishiksi, mut annettakoon se anteeks tän kerran!) et kaikki näkee et täällä me nyt ollaan! Taas!

Koska jouluna ei ole lunta, tällä on jättimäisiä lumisadepalloja ostoskeskuksissa, jonne pienet lapset heivataan sisään ja sit siellä on jotain höyheniä missä ne saa leikkiä ja kuvitella et on tosi kylmää ja märkää ja pimeetä! Hassua!

Vika kuva tän illan ohjelmasta - ihastuttiin IMAXiin niin, että piti käydä siellä uudestaan! Tällä kertaa ohjelmassa oli Skyfall, joka kyllä tuli ihan iholle maailman suurimmalla elokuvascreenillä! VAU!

Meillä on täällä enää kaks kokonaista päivää tyttöjen lomaa jäljellä äitin kanssa, kohta iskee paniikki. Meillä on ollu täällä kolme viikkoa äiti-tytär laatuaikaa, kolme kaupunkia, neljä eri osotetta, paljon ruokaa, vähän liikaa shoppailua, paljon uusia kokemuksia, monen monta kilometriä, vähän yli sata kuvaa per päivä ja lämmintä ilmaa. Ollaan itketty ja naurettu, ikävöity Suomeen perhettä ja kavereita ja Ausseihin perhettä ja kavereita. Ollaan nähty sukulaisia ja sanottu niille hyvästejä. En osaa oikein päättää mitä mä haluan, ja tuntuu et seison kahden maailman välissä. Toinen jalka toisella puolella, toinen toisella. Toisaalta väsyttää tää ainainen pakkaaminen ja purkaminen, mut on se sit outoa kun on taas siellä kylmässä. Haluun lähteä ja jäädä tänne. Ehkä mä jo enemmän haluan lähteä, kun kotiinpaluu on jo niin lähellä.

Nyt mä annan äitin käydä nukkumaan, ja taidan lähteä ettimään itsekin nukkumattia! Öitä, kohta me nähdään! :---) <3

9 LEFT!

Mun elämän vika perjantai @ Tatachilla Lutheran College. Vikaa valokuvaustuntia viedään, viimenen kunnon koulupäivä ennen koeviikkoa.

Nii, mun on pitäny sanoa jo monesti, älkää vaan enää lähettäkö mitään tännepäin, koska ne ei ehdi tulla ennen kun mä jo suuntaan Melbourneen! Yhdeksän päivää ja äiti on jo täällä. Anteeks kun tulee niin paljon kuvattomia postauksia peräjälkeen, mutta kotona mä en halua (lue: jaksa) olla koneella kun saan viettää aikaa perheen kanssa. Parina iltana ollaan ahkerasti kateltu mun ostamaa Carl Barronin DVD boksia läpi. En malta oottaa et pääsen kotiin sitä kattomaan, muun perheen ilmeet on varmasti kullan arvoiset kun mä hekottelen yksikseni aussiaksentilla puhuvalle Aussie blokelle. Kesti meinaa vähän aikaa mullakin alussa ottaa selvää mitä se siellä oikein höpisee. Perhe sano, että olis ihana olla kärpäsenä katossa kun laitan koomikon ekaa kertaa pyörimään.

Keskiviikkona oli vuoden viimenen Assembly, eli vähän ku aamunavaus. Siellä jaettiin ahkerille opiskelijoille stipendejä, sain Subject Awardin köksästä (vuosikurssin paras just siinä aineessa) ja Excellence Awardin (eli tokarissa on yli neljä Aata kuudesta aineesta) sekä raamatun, koska koulu haluu antaa raamatut vaihtareille. Aika hienosti, ja sain vielä kehuja sen päivän kaikilta opettajilta, hih :3 How can you be so smart when you don't even speak english in your country! That's just unfair! 

Mutta, to be honest, en oo tehnyt paljoo mitään. No (melkein)aina oon esseet ja tutkielmat palauttanu ajallaan, ja yrittänyt saada niistä tehdyn näkösiä. Huomaa kyllä, ettei täällä paljoo töitä tarttee tehdä! Muut ahertaa ni mä bloggailen täällä, tai sit kaikki muutkin vaan yrittää näyttää siltä et ne olis muka jotain tekemässä. No worries, Mate!

Nimrekillä tuli vietettyä viime yö, sillä mun Sri Lankalaisella kaverilla. Olihan kunnon kulttuurinvaihdos; syötiin perinteistä sri lankapaista ruokaa (meillä oli kunnon feast; kanaa, lihaa ja mereneläviä, riisiä ja jotain kastiketta - huh huh kun oli tulista!) sormin (perhe sai kunnon naurut kun minä kauhoin riisiä niin et puolet oli rinnuksilla), kuunneltiin niiden musiikkia, Nimreki näytti perinteistä tanssia, ne puhu Singhalaa keskenään ja puki mut perinteiseen sri lankalaiseen sariin. Oli kyllä mukavaa, vaikka vanhempien vahvan aksentin takia piti välillä vaan hymyillä ja sanoa yeah kun ei ollu aavistustakaan mitä ne oikein sano.

Mun aussilipussa ei oo enää tilaa kaikkien terveisten jälkeen. Oon tehnyt kotiluokassa ahkerasti puulusikkaa kotiinviemisiksi. Käytiin surffaamassa tokavikaa kertaa ja nähtiin Brown snake, päivää sen jälkeen kun oltiin isän kanssa nähty Black snake. Piti ostaa jo neljäs päiväkirja kun täällä tapahtuu niin paljon. Opettelin sanomaan kiitos Singhalaksi. Stutu tai jotain sellaista. Leivottiin muffineja köksässä ihan viimeistä kertaa. Ostin yhdeksän pakettia TimTameja, koska ne oli on speial. Laivapostipaketti on pakattu, sisältäen paljon paljon paljon aussiherkkuja. Sisko haasto mut tekemään mun liikankokeen suomeks. Sen mä myös aion tehdä. Pääsin läpi kaikista aineista, eikä kokeet vaikuta numeroon kun nostavasti. Eli who needs revising anymore? En mää ainakaan, minä mihinkään kertailuun aijo aikaani tuhlata. Tänään suoraan koulusta Tomin koristurnaukseen Mt. Gambieriin jossa meneekin koko viikonloppu. Viis tuntia autossa istumista vanhempien ja pikkuveikan kanssa. Koulu antaa mun pitää koulupuvusta kaiken mitä haluun. Kravatti ja liikkapaita lähtee kotiin. Äitille kirjotettu kirje odottaa yhä lähettämistä, ja jää varmaan lähettämättä joka tapauksessa. Kamera on ollut mukana koulussa, ja sain ihanan kuvan meidän matikanryhmästä. Panikoin ihan vähän, enkä edes muista millon olisin nukkunu ihan kunnon unet. Ootan ihan hirveen innolla, mut toivon et ens viikko kestäis ikuisuuden. Ehkä mä
vaan otan torkun matikan kokeen aikana, ja kirjotan enkun esseeseen tarinan kolmesta possusta suomeks. Koulumatkalla yks päivä tajusin, etten mä osaa enää hämä hämä häkin sanoja suomeks. Tai ruotsiks. En tiedä itkeäkkö vaiko nauraa. Eli vaan nauran 24/7.

Ja se Caramello = toffe episodi, unohtakaa se jookos? Nyt tunnen itseni vielä tyhmemmäksi, kun tajusin et onhan enkussa sana toffeellekin. Toffee kun vaan oli suomennettu Caramellosta, ni mähän viksuna tyttönä sit en miettiny yhtään pidemmälle.

Hihii, elämä on ihanaa. Mä pääsen lomailemaan Australiaan äitin kanssa, neljä viikkoa ja mä oon takas kotona, YOLO.

CRAVE

Terkkuja ussan tunnilta…

Ajattelin kuluttaa nää vikat nelkyt minuuttia tänne purkautumiseen kun ei tää nyt oikeen innosta. Eli siis kuukaus ja päivä jäljellä ennen ku lentokoneen pyörät koskettaa seutulan kiitorataa ja Suomen maaperää, ekaa kertaa kymmeneen ja puoleen kuukauteen.

Eilen oli ihana päivä, aamusta Tom alotti päivän tekemällä mulle aamupalaks Vegemite-paahtoleivän. Tajusin, ettei se edes oo niin kamalan pahaa. Vähän inhottava maku, mut sit toisaalta teki mieli ottaa toinen suupala ja varmistaa et olikse nyt oikeesti. Sekin saatiin nyt sit tikattua To Do –listalta. Mariokart-turnauksen ja Redback hämähäkin liiskaamisen jälkeen äiti heitti mut Glenelgiin, jossa nähtiin muiden vaihtareiden kanssa lounaan merkeissä. Eli siis Fabian, Ramon, Manon ja Emma plus Margaret ja sen tytär Lexie. Syötiin sit hienostoravintolassa ja vaihettiin kuulumiset ja yritettiin Fabianin kanssa olla olematta kateellisia muille, joilla on vielä yli puolet vaihdosta jäljellä. Lounaan jälkeen pojat lähti uimaan ja me vaan sit käppäiltiin rannalla, jossa oli hengenpelastuksen maailmanmestaruuskisat käynnissä – siellä oli kisailijoita SUOMESTA! Paitsi en vaan päässy jutskailemaan kenenkään kanssa, ku kisa-alue oli eristetty yleisöltä. Oli ihanaa, lämpötila kipus yli kolmeenkymppiin ja tuli ihan pikkusen kuuma, ja naama vähän punastu mut vähän rasvaa ni punasuus lähti hetkessä.

Illasta vielä skypettelin kunnon session kotiin, jossa rakkaat oli just heränny ja valmistautu juhlimaan isänpäivää. Hassua, viimenen skype kotiin ennen ku pääsee juttelemaan ihan kasvokkain. Samalla aikavyöhykkeellä. Niin, että kun tuntuu siltä ni voi kietoa kädet tiukasti rakkaiden ympärille. Sisko tuli sanomaan heipat nopsasti ja oli ihan ihmeissään (ehkä järkyttyny on paremmin kuvaava sana, Elly freaked out :D:D:) kun maassa oli säälittävä kerros loskalunta. LUNTA! LUNTA! OMG MAA ON VALKONEN! USKOMATONTA! Hahaha Got to love her <3

Oon ihan in love ton mun kameran kanssa, neljä päivää ja joku parisataa kuvaa, eikä mitään ihmeellistä ole edes tapahtunu.

Sit mietin myös tän blogin kohtaloa. Mähän tein tän just Australiaa varten, vaikka tänne aluks kaikkee muutakin turhaa kirjottelin. Juteltiin Abin kanssa (sekun on mun ajatustenvaihtokaveri ihan kaikessa :D) ja se ehdotti et tekisin blogin mun Suomi-elämästä englanniks, että ne täällä vois seurata mun touhuja. (taino et jatkaisin mun blogin pitämistä enkuks mut se nyt ei käy ku en haluu sotkee kahta kieltä ja nii.) Ni taidan tehdä uuden, en kyllä vielä tiedä et teenkö bloggeriin vai johonki muualle. Tän blogin kuitenki pidän ajan tasalla ihan loppuun asti, ja jätän sit tänne oman onnensa nojaan. 

Ainii, terkkuja mummolaan :---)

Kaks viikkoa!!!

Liian pitkä postaustauko taas takana, anteeks ne jotka täällä jaksaa vielä roikkua. Kaikkea kivaa on taas käyny, elämä on aika pitkälle ruusuilla tanssimista, oon huomannu. Ihanaa, mut samalla sattuu.

Mitä vähemmän aikaa mulla on enää jäljellä, sen uskomattomampaa tää ajan kuluminen ja pois lähtö on. Emmä vaan jaksa uskoa, että täältä pitää nyt pois lähteä, kymmenen kuukauden jälkeen. Nää vaan yrittää pilailla, ja mä oonkin oikeesti vasta puolessa välissä mun vaihtovuotta.

Majailin viime viikon Abin luona, jonka ansiosta viikko lensi vielä nopeampaa kuin yleensä. Jokailtaiset keskustelut valojen sammuttamisen jälkeen, nauruhepulit matikan tunnilla, keksien teko koulupäivän jälkeen. Leffailtaa pikkusiskon ja isoveljen kanssa, tiskivuoren valloittamista ja vitsailua itkupurkauksista juna-asemalla. IKEAssa käynti ja yhteisen mielikuvitusasunnon sisustaminen, ruotsalaiset lihapullat puokkiin ja Fatzerin löytyminen karkkihyllyltä.

Sain vihdoin mun kameran kaikki osat, eli nyt on noin kuuden viikon odottelemisen jälkeen kamera käytössä :) Nyt voin huokaista helpotuksesta ja tallentaa ihan kaiken muistikortille ennen lähtöä!

Musta tuntuu ihan ihmeelliseltä. Joka sunnuntaiyö mä valvon (niinku kuvasta nyt taas näkyy) ja mietin, kuinka aika juoksee. Taas on viikko mennyt, ja nyt jäljellä olevaa aikaa ei lasketa enää kuukausissa tai edes viikoissa, vaan päivissä. Neljätoista päivää äidin saapumiseen, guys. Lennot, hotellit, tuliaiset, check. Viisuminmuutostapaaminen, check. Kotiin kaikkien muistojen lähettäminen, to be done asap. Tän vaihtovuoden käsittäminen, should have been done ages ago.

Mietin tossa yks yö, että kuinka hirveesti mä oonkaan muttunu. Musta on kasvanu avoimempi, itsenäisempi ja oma-aloitteisempi. Oon oppinu toisen maan kielen ja kulttuurin, musta on tullu avarakatseisempi ja suvaitsevaisempi. Enää en hätkähdä niin pienistä, oon jopa oppinu olemaan pelkäämättä pieniä hämähäkkejä. Ne legendaariset vaihtarikilot on kotiutunu vyötärön ympärille, mut kyllä ne sieltä sit ruisleivällä ja pakkasenpuremilla lähtee. Saanpahan isomman rusketuksen. Kavereita täältä on tarttunu mukaan paljon enemmän kun osasin odottaa, ja paljon kirjavampi joukko kun mitä ikinä olis ollu mahdollista ilman vaihtarivuotta. Osaa tuun näkemään jatkossa, osaa en. Vaihtarivuosi on hyvästien opettelemista, koti-ikävää ja ajanjuoksun kauhistelemista, mut kaikki nekin kuuluu elämään. Täällä oon oppinu niin paljon uutta elämästä, että sillä mä porskuttelen vielä pitkälle. En tajunnu kuinka paljon vanhemmat tekee töitä mun hyvinvoinnin eteen tai että edes kuinka paljon ne mua rakastaa. Vaikka mä rakastin ja kunnioitin äitiä ja isiä jo paljon ennen kun mä lähdin, kotiin tullessani rakastan niitä paljon enemmän. Kunnioitus on noussu pilviin, ja nyt mä oon niin ylpeä ollessani just äitin ja isin tytär. Oon oppinu olemaan ylpeä juuristani, ja olemaan just se joka tuntuu parhaimmalta. En oo aikasemmin tajunnu ollenkaan, kuinka hienoa on, kun on kakskielinen. Nyt mä oon niin ylpeä, kun voin sanoa puhuvani kotona kahta eri kieltä, tai että kun mä saan sanoa olevani suomalainen. Tää saattaa kuulostaa tosi itsekeskeiseltä, onhan teilläkin ollut pitkä vuosi ja paljon kokemuksia, mut en usko et mulla olis voinu tapahtua näin paljon ja et olisin kasvanu näin hirveesti jos olisin jääny Suomeen.

Tässä välissä parin tunnin yöunet, jostain aamuneljästä aamukahdeksaan. Jes, mäkin rakastan sunnuntaita. Lepopäivää.

Kirjotin teille postauksen valokuvauksessa, kun mulla ei ollu paljookaan parempaa tekemistä. Se kuitenkin jäi postaamatta, ja koululäppärille, joten en edes muista mitä siinä oli. Varmaan jotain kuluneista viikoista, mut ei täällä loppujen lopuks oo niin paljoo tapahtunu. Oon ollu koulussa, tehny koulujuttuja, ja tajunnu etten ehkä nää näitä ihmisiä enää ikinä. Oon yrittäny olla ajattelematta kaikkea liikaa, mut välillä kun ei saa unta se vaan tuppaa tulemaan ajatuksiin ja sit tulee suru puseroon. Mut nyt meen syömään ruisleipää aamupalaks, heipsun!

PS. KAKSI VIIKKOA JÄLJELLÄ.

Kuvia parilta viime viikolta

Nyt mä vihdoin saan teille näitä kuvia! Mä oon ihan rakastunut näihin vaihtarikuviin, tai mitä ikinä ne onkaan. Ne kuvaa fiiliksiä jotenki tosi hyvin, ehkä ne valottaa vähän teillekin miltä musta tuntuu. Kohta siis se Tomin korispeli, ja sit kanapaistia illalliseks, ja sit nukkumaan – tiedossahan ei selvästikään oo sitä matikkaa. Sen verran avasin kirjat et tajusin et laskimesta on akku loppu – se latauksee ja samalla tajusin etten mä jaksa niitä tehtäviä tehdä. Nimreki jo marmatti kuinka pitäis lukea ja harjoitella, mut sit toisaalta tää on vika kuukaus mä oon täällä, yks Tomin vikoista peleistä – lähenkö mä korikseen Tomin ja Davidin kanssa vai jäänkö kotiin tekemään matikkaa? Guess twice.

Matkaeväät Millicentiin :----)

Löyty sieltä tämmönen puikulakin

Ja vompatteja!

Kreikkafestivaalit - ihan ku olis yhtäkkiä ollu kreikassa, rannalla lounaan jälkeen nauttimassa jääkahvia <3

Isi ja äiti on ihania! <3<3

I'm lost in my own paradise

Tuntuu kivalta. Tuntuu, et mä oikeasti kuulun tänne. Tuntuu, et aika lentää, kotiin on hyvä tulla koulun jälkeen, aurinko alkaa paistaa taas ja illalla odottaa lämmin sänky hyvänyönhalien jälkeen. Rusketusrajat koulupuvusta, pari yli 30c päivää putkeen, hyvät surffaussessiot ja fish&chipsit äitin kanssa illalliseks. Ollaan sovittu kavereiden kanssa (ja perheen kanssa on sanaton sopimus) ettei mua saa muistuttaa ajan kulusta. Isi lähti Egyptiin liveaboardille ilman mua (nojuu taisinpa itsekin käydä isolla valliriutalla kääntymässä) ja mä kaivoin esille kaikki kirjeet mitä oon aussiaikana saanu. On muuten aika läjä, ei kyllä ihan pieleen mee jos sanon et kirjeitä ja kortteja on kertyny jo kolminumeroinen määrä!

Viimenen Lawn Bowls - kerta oli liikkatunnilla tänään, (eli siis sellasia palloja pyöritellään tasasella tekonurmella mahdollisimman lähelle pientä valkoista palloa. Se on vähän sellanen eläkeläisten ajanviete, niinku välimeren maissakin vanhat papparaiset heittelee palloja rannalla :---D) enkun tunnilla istun nyt kun ei ihan rehellisesti sanoen jaksa. Höh. Mulla olis aika paljon sellasia ihania vaihtarijuttuja teille kuvina, mut koska oon koulussa en niitä teille saa.

Kotiluokassa tehdään (meidän oma ope, Mr. Salisbury, on puukässän ope) puulusikoita, ja meidän ope ehdotti et mitäs jos kaikki kotiluokkalaiset polttais nimikirjaimet mun lusikkaan ni muistan ne aina. Ja Abilla on kuulemma mulle jotain, mut se ei aijo antaa sitä ennen ku mä lähen. (Thanks for telling anyway, now I can't stop thinking about it...) Äiti tulee tässä kuussa jo, ihan superpelottavaa ja oon ihan innoissani. Tätä on tosi vaikee kuvailla, välillä tuntuu et ainoot ketkä tajuaa on muut samassa tilanteessa (tai jo kotiutuneet) olevat vaihtarit.

Koeaikataulut tuli, pitäis käydä Immigrationissa viisumiasioilla, ja yli yhdeksän kuukauden jälkeen tajusin mikä Caramel on suomeks. Toffee. Nyt tunnen itseni aika täydellisen typeräksi. Kaikki viikonloput on jo täynnä, ja nyt sit kavereita pitää nähdä koeviikon vapaapäivilläkin. Muutan ens viikoks Abin luo, koska me ei nähdä enää tarpeeksi usein. Munhan oli ensin tarkoitus olla puolet ajasta Abin luona, mut nykyinen perhe ei halua laskea mua enää :') Joku päivä pitää myös ottaa aussilippu mukaan kouluun, ja kerätä kaikkien nimmareita siihen. Opettajille on tilattu Suomesta kiitoslahjat, Suomeen on lähetetty paksuimmat talvivaatteet ja kotiin pitäis ehtiä vielä skypetellä.

Ens viikonloppuna nähdään vielä viimeistä kertaa vaihtariporukalla, seuraavana viikonloppuna onkin koristurnaus Mt. Gambierissa (viiden tunnin ajomatka, jeii) ja sitä seuraavana viikonloppuna on varmaan tunteet aika pinnassa. Ens viikko onkin viimenen viikko ennen kertausviikkoa ja kokeita, loputon määrä esseitä ja folioita ja 'testejä' ennen varsinaista koeviikkoa.

Käytiin pubissa illallisella isän ja pikkuveikan kanssa, lähetin sille ikiomalle pikkuveikalle tuliaisia safarilta ja löysin kirjeen Micaelilta. Tulee olemaan niin hassua, kun sisaruksia onkin vaan yks. Mut kyllä mä kaipaan sitä pientä, huh huh! Ja meidän puudeleitakin, jotka hyppää sohvalle ja kääriytyy jalkopäähän, tai tuhisee vieressä ennen kun nukahdan.

Äiti kävi koulussa kääntymässä, ja saan pehmeän laskun kouluun. Se onki tosi hyvä, kun tuntuu etten mä täällä oo oikeen saanu mitään aikaiseksi. Kyllä mä aina välillä jotain teen, ja olihan mulla ihan ookoo report, mutta kun kaikki on täällä niin laid back ni kaikille töille on aikaa aivan liikaa. Jos tekisin Suomi-vauhdilla töitä, ei mulla olis ollenkaan ikinä läksyjä (nytki teen niitä ehkä kerran parissa viikossa...) ja kouluhommat loppuis varmaan viikon puolessa välissä. Ainii huomenna olis se matikan koe, taisiis 'testi', mutta jotenki kummasti houkuttaa omenastruudelin teko ja Tomin korismatsin katseleminen hurjasti enemmän. Taitaa mun silti tarvita tehdä lunttauspaperi, cheat sheet, jonka saa ottaa kokeeseen. Inhoon niitä, no ehkä mä vaan lainaan Saskian. Niillä kun on huijaispapereiden teko ihan veressä, me suomalaiset vaan luotetaan Maoliin. Mut täytyy kyllä myöntää, et alkaa jo olla aika hyvä fiilis suomalaiseen kouluun palaamisesta. Kaikki ne ihmiset ja kieli ja kouluruoka ja sisällä olo ja omat vaatteet ja koulumatka ja kynällä ja paperilla tehdyt muistiinpanot...

Toisaalta, ens viikolla korkein lämpötila taitaa hipoa 35c, aurinko paistaa ja ihmiset muuttaa rannalle ja uima-altaiden ympärille. Mulla on ne koulusukat jääny pysyvästi jalkaan rusketusrajojen merkeissä, en pelkää hämähäkkejä enää niin paljon, en malta odottaa et koulupäivä loppuu ja pääsen kotiin, koulussa on köksää ja valokuvausta ja läksyjentekoa...

Nyt mä kyllä lopetan, anteeks tästä kilometripostauksesta ilman kuvia, yritän saada niitä vaihtarikuvia tänne kotoota. Ootte ihania, puoltoista kuukautta ja me nähdään! xoxo, Maria

Roller coaster lasting for the last four weeks

Nyt tulee kännykällä mutta tulkoon. Keskiyö ja mulla on kamala ahdistus päällä, tajusin just että neljä viikkoa ja sit tää kaikki normaali on ohi. Mä en oikeesti tiedä mitä ajatella, uni ei tule ja päässä vaan pyörii kaikki ihanat, hassut muistot joita on perheen kanssa ehtinyt tulla. Ja sitte toisaalta fantasioin siitä hetkestä, kun nään äitin tulevan putkesta terminaaliin tai kun ollaan seutulassa noudettu matkatavarat hihnalta ja liukuovet avautuu ja isi ja Micael seisoo siellä. Kyyneleethän siinä silmiin tulee. Yritän olla ajattelematta jäljellä olevaa aikaa, mut joka päivä joku pyytää tekemään jotain tai yöks viikonloppuna ja sit joudun sanomaan et sori ei oo aikaa.  Ei tätä fiilistä edes voi oikein kuvailla, tää hymiö kertoo aika hienosti: :):  Miltä musta tuntuu sit kun jäljellä on enää viikko?! Mulla alkaa viikko 4 koulussa, koeviikko on viikko 7 ja siinä se sit on.

Oonhan mä ihan superinnoissani näkemässä kaikkia tärkeitä, perhettä ja kavereita. Ja on sinne kouluunkin varmaan aika metka mennä, viikoksi ennen joululomaa.

Mut emmä tiedä, miksi pitää tuntea näin paljon ristiriitaisia tunteita samalla kertaa?! Ei mun pieneen päähän mahdu näin paljon. Muilla on mielessä koeviikko, joululahjat, joku matka tai sukuloinnit ni mun pää räjähtää kun yritän tasapainoilla kahden perheen välillä. Eihän tietenkään oo oman perheen voittanutta, mutta en tiedä millon mulla on mahdollisuus nähdä aussiperhe uudestaan. Ei se ole sama asia lähteä Suomesta vuodeksi pois tietäen tulevansa takaisin, ja lähteä täältä eikä tiedä milloin näitä näkee uudestaan. Suurinta osaa ei luultavasti näe enää ikinä.

Aussi-isä sano, kuinka se liimautuu lasiin lentokentällä ja heiluttaa mulle kun astelen koneeseen. Toivon, ettei se menis lentokentälle, koska lähdetään junalla äitin kanssa kohti Melbournea. Isä lupas juosta asemalaituria pitkin kunnes se loppuu ja heiluttaa. Vaikka se olikin vitsailua, tulee siitä ihan kamalaa sanoa hyvästit. Kanssamatkustajaparkoja.

Melissa kirjotti hienosti, että tää on kunnon vuoristorataa. Yhtenä hetkenä on onnen kukkuloilla ja seuraavana sekuntina muistaa, ettei lähtöön oo enää kauaa, ja silmät täyttyy kyynelistä. Eikä sen edes tarvii olla lähtö, se voi olla vaan isoveli joka nauraa mun ääntämiselle ja yhtäkkiä tajuut et silmät on kyynelissä. Musta tuntuu, et mulla on vähintään yhtä ailahtelevat mielialat ku raskaana olevilla naisilla, ja syön kolminkertaisesti suklaata normaaliin verrattuna. (joo oon silti varma, ettei tässä nyt paksuna sentään olla) Onpahan hyvää harjoitusta.

Mutta oikeesti, neljä viikkoa. Alle kuukaus. Nyt oikeesti tekis mieli pamauttaa tähän väliin kunnon perisuomalainen voimasana, mutta ne sanoo et ne kiroilee joilla on köyhä verbaalinen ilmasukyky. Mähän päätin ettei mulla ole, eli siis tyydyn kertomaan kuinka mua ahdistaa enkä löydä yleensä hyvin laajasta (tän vuoden aikana huomattavasti kutistuneesta) sanavarastostani tarpeeksi syviä ja synkkiä, suorastaan jäätäviä ja kauhistusta herättäviä adjektiiveja kuvailemaan fiiliksiä. Kyllä olis nyt kestohymylle tarvetta (joka on siis toinen äikänopemme, ihana suorastaan)!

Mä ajelen nyt pahasti pusikossa taas, mutta kummasti tää auttaa kun uni ei tule ja pää ei osaa päättää että pitäiskö itkeä vai nauraa, vetää itkupotkuraivarit, käydä herättämässä Tomtomi tanssimaan vaiko tyytyä nyyhkimään sikiöasennossa. Taidan laittaa kännykän huoneen vastakkaiseen nurkkaan, lopettaa suklaansyönnin tältä illalta ja jäädä odottamaan nukkumattia.

Muthei, mulla on enää neljä viikkoa jäljellä mun VUODESTA. Enkä osaa päättää onko se hyvä vai huono uutinen ni se nyt jää loppulausahduksekseni tänne värittömästi meediumiksi. ( aika hyvin meni, kaikki muut sanat muistin paitsi meediumin. Vähän aikaa tässä kyllä meni mut onhan mulla aikaa.) Huomenna kreikkalainen festivaali äitin ja Ellyn kanssa, ja aamusta saa nukkua pitkään. Läksyjäkin olis mut saas nähä olenko vaihto-oppilas vaiko ihan vaan vaihtari tänä
viikonloppuna. Kummasti tuo vaihtari tuntuu istuvan paremmin tänne no worries - ylösalaisinmaahan.

Maria kiittää ja kuittaa. (ja pahoittelee kirjoitusvireistä (ette usko kuinka kauan tota sanaa piti hakea) koska iPuhelimen näyttö on mitä on ja kello on vähän liikaa) Ja lähettää hurjasti terkkuja, eikä malta odottaa että näkee teidät taas! xoxo

Millicent

… Sori taas tästä pitkästä tauosta!

Mulla menee ihanasti. Kesä tulee hurjalla vauhdilla, suomalaisen mittapuun mukaan täällä olis jo nyt kesä parhaimmillaan. Aurinko paistaa ja tänäkin aamuna oli jo 19C seiskan aikaan kun nousin ylös. Auringonpaiste saa mut jotenki tosi iloseks heti aamusta, eikä haittaa ollenkaan mennä kouluun kun ikkunoista paistaas aurinko sisälle. Ensimmäinen surffauskerta kuudesta on jo takanapäin, oli oikein mukavaa vaikka merivesi näin talven jäljiltä olikin aika hyytävää. (niinkin hyytävää ettei vartin jälkeen tuntenu varpaita enää ollenkaan, onneks oli märkkärit sentään)

Mulla on jostain syystä vähän koti-ikävä taas. Taino ei oikeestaan ikävä, mut sellanen tunne et oon aika valmis äitin tuloon. Etten malta odottaa sitä hetkeä, kun nään äitin tulevan lentokentällä portista ulos. Tai sitä, kuinka ite tuun portista seutulassa ja saan vihdoin antaa isille sen halin, jota oon kaivannu viimeset melkein yheksän kuukautta jo. En yhtään tiedä miks musta tuntuu tältä. Mä kun kuitenkin rakastan mun elämää täällä. Kaikki sujuu vihdoin, tunnistan kaikki koulusta ja voin vaan mennä juttelemaan melkein kaikille year11. Voin kävellä kotona jääkaapille kun on nälkä (tai vaikkei oliskaan…) ja kauhoa ruokaa kaksin käsin. Mulla on ihania kavereita jotka oikeesti tuntuu ihanilta. Ja sit mulla on se paras kaveri, jonka kanssa aika vaan lentää aina kun jutellaan. Koulussa on kivaa ja helppoa, läksyjä ehkä kerran viikossa ja tunneilla puolet ajasta kuluu tehdessä ihan jotain muuta kun mitä piti.

Lähdetään huomenna isän ja Tomin kanssa (oonko ikinä sanonu et oikeesti sen nimi on Thomas mut Tom on vaan paljon nopsempi sanoa ni Thomasta käytetään vaan jos se on tehny jotain pahaa :D) koriskarnevaaleihin neljän ja puolen tunnin ajomatkan päähän ja tullaan sunnuntaina kotiin. Ootan ihan innolla, varsinkin kun ilmat on jo niin lämpöset.

Tänä aamuna kun ajeltiin kouluun tuli vaan mieleen kuinka me käytiin kesäsin mökkeilemässä perheen kanssa. Ja tuli kaipuu niihin hetkiin, kun ollaan pakkaamassa kotona ja koirat vinkuu kun ne on innoissaan ja kylmälaukku (ette muuten uskokaan kuinka kauan tota sanaa piti miettiä… :D) on täynnä kaikkea nannaa (lue: suomalaista ruokaa – oivariinia, oltermannia, wilhelmin saunamakkaraa, uusiaperunoita (nojoo sanotaan ruokakasseissa eikä pelkästään kylmälaukussa…), HK:n tai Snellmanin ohuen ohuita suikaleita leivän päälle, ruispaloja, silliä, kaikkia vihanneksia ja kartanon perunalastuja). Ja sit ajetaan se tunnin verran (pysähdytään tietenkin Kuortin abc:llä koska unohdettiin jotain ja ostetaan Magnumit matkaevääks ja karkkia, just cos) Mäntyharjulle. Sit vaan relataan pari päivää, hengaillaan mummon ja ukin kanssa, käydään kaupassa ja jätskillä, saunotaan, uidaan, haetaan posti ja vaikka mitä. Oikeestaan mulla on vaan ikävä suomalaista kesää, koska siitä edellisestä on niin kauan aikaa, ja mökkeily vaan kuuluu mun kesään niinku nenä päähän (onpas kulunut sanonta).

On pari muutakin juttua, mitä mä kaipaan suomesta. Terveellinen ruokavalio, arkiliikunta (kyllä, kouluun käveleminen ja koirien käyttäminen, muistuttakaa mua kun alan valittamaan please), hammaslääkäri (call me crazy, mut en malta odottaa et pääsen kuulemaan et mun hampaat on ihan kunnossa tän roskaruokavuoden jälkeen!), kunnon talvi, rajaton netti, hyvänmakunen hanavesi (meillä on kyllä sadevettä joka on hyvää mut safarilla se vesi…), kunnon hanat ylipäätään (eikä mitään kylmää ja kuumaa erikseen), saunaa (en edes uskonu et saunaa voi olla näin kova ikävä!), pikkuveikan kanssa ajan viettämistä, karjalanpiirakoita, maksamakkaraa, ruispaloja, sinihomejuustoa, (lista vaan jatkuu ja jatkuu. Ootan ylipäätään sitä hetkeä kun kävelen kauppaan ekaa kertaa ja muistan kaikki suomalaiset merkit), sitä et syödään paljon vihanneksia, kalaa, isin kokkailuja ihan ylipäätänsä (ja äitin kanaa ja pastaa ja lihapullia ja nakkikastiketta :DD), kunnon eristystä ja lämmitystä, lämmintä vettä joka ei lopu kesken, leipomista kotona Suomessa, nukkumista koiran vieressä (tai alla), syömistä keittiön pöydän ääressä, huonetta jossa mahtuu tekemään jotain muutakin kun nukkumaan, puhumattomuutta aamusta, mummon ja ukin luona yökyläilyä, sukeltamista, lumilautailua, sitä et pääsen soveltamaan ausseissa oppimisia Suomessa ja sitä ylipäätänsä, et saan kantaa aussiaikaa mun mukana Suomessa. Lista oikeesti vaan jatkuu ja jatkuu, ja tajusin just et unohdin suklaan ihan kokonaan… Fatzerin suklaat listalle ehdottomasti! Ja kouluruoka! Ja se, että ymmärrän tunneilla JOKA SANAN! (se tulee olemaan tosi outoa!)

Mut sit on juttuja, joita en odota en sit ollenkaan. Koulua jossa pitää oikeesti tehdä töitä. (en varmaan osaa opiskella enää ollenkaan!) Loskaa. Pimeetä puoltavuotta. Mahdollisesti kylmää ja sateista kesää. Sitä, että äiti ja isi on niin paljon poissa kotoota. Sitä, ettei jääkaappi oo täynnä suklaata. (tiedättekö sen tunteen, kun tekee ihan hirmuisesti mieli suklaata keskellä viikkoa…) TimTamien puuttumista. Rantojen puuttumista. Sitä, että ei puhuta jokaiselle vastaantulijalle, tunneta kaikkia, kysellä kuulumisia, olla ystävällisiä ja kohteliaita. Ettei korismatseja oo pari kertaa viikossa. Kaikessa on hyvät ja huonot puolet, sen mä oon kyllä huomannu tän vuoden aikana jos en mitään muuta.

Mulla tulee koko ajan mieleen lisää juttuja molempiin listoihin, mut taidan jättää tähän. (menee ja lisää vielä yhden jutun) Täällä on ollu ihanan ihana päivä, ja taidan jatkaa sitä vielä perheen, grilliruuan ja jätskijälkkärin merkeissä. Take Care, tuun takaisin nopeammin kuin ehditte kissaa sanoa!

... Tää ei suostunutkaan lisäämään tätä, joten nyt viikonlopun jälkeen (tätä mä tuun kanssa kaipaamaan, et saan jäädä koulusta kotiin - oli raskas uneton viikonloppu ja tosi myöhänen ilta eilen) yritän uudestaan. Oltiin lauantai ja sunnuntai Tomin koristurnauksessa isän, Tomin ja yhden tuttavaperheen kanssa. Neljän ja puolen tunnin ajo sinne pitkin rannikkoa, ja viis korispeliä, ja voitto kotiin. Täytyy sanoa, et olin ylpee TomTomista. Niinku isosisko konsanaan :')

Kuvia en nyt jaksa laittaa, koska en haluu siirtää niitä koululäppärille. Fair enough? 

Ja vielä ihan vimppa juttu, te rakkaat ootte katellu blogia yli kymmenen tuhatta kertaa jo! Mulle se on aivan älyttömän paljon, koska tästä blogista ei edes tiedä melkein kukaan... Ootte ihania!