Family wall and what not

Täällä mitään oo oikeen tapahtunu, käytiin Royal Adelaide Show:ssa, joka on niinku iso tivoli laitteineen, mut sit siellä oli kans maatilaeläimiä (lehmiä, hevosia, possuja, kanoja, ankkoja, vuohia, lampaita…), puunpilkkomiskisaa, ruokaa (paljonpaljon ruokaa) ja motocrossiesityksiä.  Ja kaikkea muuta.

Eilen year 12:n kaheksantoistavuotispippalot, en edes muistanu ottaa kuvia… Hyvää ruokaa, hyvää musiikkia, paljon uusia tuttavuuksia ja polvien lantioon tanssimista.

Ja tänään sit oikein hyvin levänneenä minigolffia ja vaikka mitä muuta veljien kanssa Victor Harborissa, ei mulla ollutkaan lepopäivää niinku suunnittelin :-----D

Family Wall on yks seinänpätkä shedissä, johon nää on maalannu kaikkea perheeseen liittyvää. Pari viikkoa sit maalattiin mun käsi ja nyt munkin kämmenenjälki ja syntymävuosi koristaa Family Wallia <3

Vähän hassua, kolme kuukautta ni oon kotona. Alle kaks ja puol ni äiti on täällä. Kaks viikkoa ni tää tyttö on Queenslandin safarilla puolensadan muun vaihtarin kanssa. Whoa.

Aika vaan kulkee eteenpäin, mun espanjalaiskaveri lähtee kotiin ja kohta mäkin. Abi lupas piiloutua mun matkalaukkuun ja tulla kotiin mun kanssa. Opet jo valmistaa meitä kokeisiin vuoden lopulla ja muut oppilaat stressaa ens vuodesta. Ja yhä useampi kehuu mun englantia. Amyn synttäreillä (parin rohkasevan jälkeen) porukka sano kuinka mulla ei oo enää suomiaksenttia. Kuinka 'I've done orals and read out loud in front of the whole class and impressed everybody'. Tiedä siitä. Show:ssa tuntematon sano isälle kuinka me näytetään Ellyn kanssa siskoksilta, et harvoin näkee sisaruksia jotka on niin saman näköisiä. Sit isä paljasti et oikeesti tää toinen on meillä vaan lainassa. Hassua. Matka lumelle alkoi tuntemattoman vierestä, mutta 14 tuntia aussibloken vieressä ja nousin bussista kaveria rikkaampana. Sama kävi junassa Melbournesta kotiin, kymmenisen tuntia ja jenkkiläistä yliopistovaihtaria kaverina rikkaampana. Maanantaina sain jäädä kotiin (koska kotiuduin laskettelureissulta kuudelta aamulla) ja isän kanssa siitä tuli oikein onnistunu päivä. Käytiin kävelyllä ja treenattiin tuntemattomille puhumista - G'day vastaantuleville. Aurinkoista säätä seuraa sateinen ja kylmä keli, mut ei se mitään. Rusketusrajat koulupuvusta on merkki kevään ja kesän lähenemisestä. Päivät lämpenee ja ruoho muuttuu ruskeaksi. Puihin tulee lehdet ja ihmiset ryömii kodeistaan ihmisten ilmoille. Hymy tarttuu vastaantulijalta ja musta alkaa veljien opastuksella tulla hyvä koriksenpelaaja. Musta tuntuu, et oon menossa kotiin mut lähössä kotoota. Pääsen halaamaan isiä mut sit toinen isä jää tänne. Pääsen perheen luokse, mut toisen perheen luokse pitää skypetellä. Pitää oppia elämään ilman siskoa ja isoveikkaa. Päätä pidempi pikkuveikka vaihtuu toiseen päätä pidempään, varaveli vaihtuu siihen omaan. Mut mitäs sit, kun sattuu edes ajatella sitä hetkeä, kun heiluttaa hyvästit viimeistä kertaa? Miltä se viimeinen halaus tuntuu, entä se viimeinen kerta kun isä halaa ja sanoo chick. Miltä tuntuu vaihtaa aussiaksentti suomeen ja ruotsiin? Kun saa oman Natan nukkumaan viereen, eikä pihalla pyörikään enää kaksi labradoria? Mitäs sitten. Kavereiden näkemistä en malta odottaa, mutta sattuu jättää ne muutamat tärkeimmät kaverit tänne. Mitä enää pukee kouluun, kun saa ite valita? Miltä tuntuu, kun vatsa toimii ja keho saa kaikki vitamiinit ja terveellistä ruokaa? Tuntuuko haikealta käyttää ausseista ostettuja vaatteita suomessa? Miltä tuntuu seuraava lumilautailukerta, kun muistaa edellisen kerran varmasti lopun elämäänsä? Entä kun kaupassa ei olekaan enää niitä samoja merkkejä, ja ruisleipälaatuja on kymmeniä valkoisen leivän sijaan?

Mua pelottaa. En malta odottaa ja en halua lähteä. Pelkään kotona iskevää koti-ikävää. Pelkään sitä, kuinka mä istun enää kouluun kaikkien kokemuksien jälkeen. Pelkään myös sitä, miltä musta tuntuu olla kavereiden kanssa. Mitä jos mä olen ollut poissa liian kauan? Pelkään vaikka mitä. Tavallaan tää koko vuosi on ollut vain pelkojen kohtaamista ja niiden voittamista. Mutta musta rupeaa tuntumaan yhä enemmän siltä, että se kotiinpaluu (ja samalla kotoa lähtö) on se kaikkein vaikein juttu koko vuodessa, ja siihen nää kokemukset on valmentanu. Musta tuntuu kuitenkin, et tulevat kuukaudet (joita on ihan pelottavan vähän enää jäljellä) on sumun peitossa, ja nään vaan ihan pienen hiukkasen kerrallaan. Tavallaan tiedän, mitä tapahtuu, mutta mun tunteista mulla ei oo enää mitään hajua. Se mua varmaan kaikkein eniten pelottaa, se, etten tiedä miltä musta tulee tuntumaan. Tunteet on aina ollu iso osa mua, ja oon aina osannu ja pystynyt puhumaan kaikenlaisista tunteista. Pelottaa se tunteiden sekamelska, ja se, kuinka voimakkaita ne tunteet tulee olemaan. Mulla ei oo mitään aikasempaa kokemusta, joka olis opettanu edes jollain tavalla mitä pari-kolme seuraavaa kuukautta tuo tullessaan.

Mut sitähän tää vaihtovuosi on, tuntemattoman kohtaamista vaikka pelottais kuinka paljon. Tunteiden vuoristorataa, ja tajuumista ettei ajasta oo mitään kontrollia. Kotona mulla oli kalenteri, mihin kaikki tapahtumat oli merkitty ylös, jotta tietäisin millon ja missä mun pitää olla. Organisoin kaiken, enkä tykkää vieläkään olla myöhässä. Oon niinku isi, mielummin liian ajoissa ku melkein myöhässä. Alotin kokeisiin luvun ajoissa, ettei varmasti aika pääse yllättämään ja laukkaamaan liian nopeasti. Mut täällä mikään ei toimi. Odotin lumilautailuviikonloppua kuin kuuta nousevaa, nyt siitä on jo yli viikko. Viikot vaan hurahti ohi, ja vilkutti mennessään. Yritän takertua näihin viimeisiin, mutta tiedän jo, ettei se onnistu. Mitä kovemmin mä niissä roikun, sitä vikkelämmin aika kuluu.

 Onneksi äiti tulee tänne, saan siirtymäajan ja jonkun jonka kanssa vaihtaa ajatuksia ihan kaikenmoisesta ja vaikka kuinka turhasta. Jonkun jolle itkeä ikävää ja kuinka en malta odottaa kotiinpääsemistä. Jonkun jolle näyttää jo tutuksi tulleita paikkoja ja esitellä jo tutuksi tulleita ihmisiä. Saada yhteistä aikaa ilman ketään muuta.

Tästä piti tulla pikapäivitys, mut miten kävikään. Ehkä mun pitäis säästää nää mun avautumiset päiväkirjaan. Mut sit toisaalta, aattelen et ehkä teidänkin on kiva tietää myös mitä mä mietin, eikä vaan että mitä mä oon tehny. Ainaki musta on kiva, kun luen mitä teille kuuluu. Melkein kuin olisitte siinä mun vierellä, ja kertoisitte miltä teistä tuntuu. Niinhän me tehdään muutenkin, ei kukaan kerro kuinka ne oli lomalla ilman, että ne kertoisi miltä niistä tuntui olla siellä. Kuinka innostuneita ne oli ennen lähtöä, kuinka ne nautti ja rentoutu lomalla ja kuinka tylsää oli kun loma loppui, mutta kuitenkin kiva nähdä kavereita. Näitä sivuraiteita näköjään riittää vaikka muille jakaa, nyt mä yritän lopettaa uudestaan.

Kauniita unia ja oman kullan kuvia, autoja ja junia ja pupujussin kuvia.

God natt, sov gott, sov hela natten lång, dröm vackra drömmar, dröm om mig.

Oho, nyt mä meen.

Vähän roller coasteria

Pubi-illallinen ja Ramonin annos, mutta kun pääsin kerta kameran taakse ja lopputulos oli näinkin komea ni pitäähän sillä nyt sitten kehua. Eikös.

Mää lumilautailen Ausseissa, mun sukelluspipossa ja aurinkolaiseissa, nyt on maailmankirjat sekasin!

Sain kaverin

Puunpilkkomista

Maailmanpyörää ja siskokset

wohoo rupee toi aurinko tarttumaan :----)

Vähän lisää puunpilkkomista

Hole in one!

Varapikkuveikka hoitaa homman aika mallikkaasti, hihii :)

Wohoo oon taivaassa!

Siellä minä, valkoinen pikkuinen!

Synttärivuosia tulikin yksi lisäääääääääää

Taino siis nyt.

Ootte ihania. Kaikki on. Elämä on. Joo.

FALLS CREEK!!!

Lumisadetta kumipuiden latvoille. Lumisadetta ja niin kovaa tuulta, että lumihiutaleet muuttui neuloiksi poskilla. Jäätymistä ja märkiä takapuolia. Tuolihissejä ilman automaattisia turvakaaria ja jalkatukia. Korkeita lumihuippuisia vuoria ja hymyileviä ihmisiä. Ryöstöhintaisia ruokia ja maailman parhainta kaakaota. Puuterilunta eukaluptuspuiden välissä, off-pist oppitunti ja reidet maitohapoilla. Myslipatukoita hissimatkalla, vesisadetta ja sohjolunta. Illallista pienessä asunnossa ihanien ihmisten kanssa, naurua, nopeasti nukahtamista. Kylässä kävelyä, pienten lasten aarrejahtiin osallistumista ja lumiukonrakentamiskilpailu. Piiiiiiitkä bussimatka aussilauluntekijän vieressä sveitsiläispoikien takana. Paljon lautailua ja vähän vähemmän nukkumista. Aikaisia ylösnousuja ja pannukakkuja aamiaiseksi. Märkiä vaatteita ja kylmiä sormia. Hurjasti mustelmia ja uusien lihasten löytymisiä. Lumisotaa vuoren huipulla, hissijonossa, kylässä kaakaonhakumatkalla. Lumipesuja ja painiottelu. Yhdeksän paria rukkasia patterilla kuivumassa. Seitsemän teini-ikäistä ja kaksi aikuista. Laskettelua auringonpaisteessa vasta tampatuilla rinteillä. Palanut naama ja hyvää musiikkia iPhonesta. Hissijonossa kaatumisia ja vähän joka paikassa. Rikki mennyt kamera ja pienenpieni kuvasaalis. Elämästä nauttimista, aussiaksentteja, englantia sveitsiläisaksentilla, ihanan kuuloinen ranskalaisaksentti ja englantia suomalaisittain. Nuoria ympäri maailmaa ja yhdessä laskemista. Siniseltä rinteeltä eksyminen ja mustalle päätyminen. Vahingoniloa parhaimmillaan. Hissistä muille laskettelijoille vilkuttelua. Syvälliset keskustelut takaisintulomatkalla yli puolenyön. Väsyneet kanssamatkustajat, jotka yrittää nukkua. Pubi-illallinen ja läpi yön matkustamista. Rinnekartan ulkoa oppiminen ja kylään laskua parhaimmillaan. Auringonlaskuja ja grilliruokaa.

Falls Creek- lasketteluloma oli vaan jotain ihan parasta. Varmaan juuri niiden ihmisten takia ja ansiosta. Sää oli ihana lähtöpäivänä. Herätys seitsemältä jotta ehtii lasketella. Onni ja uskomaton fiilis, lautalua Australiassa just näiden ihmisten kanssa. Just minä. Jotain uskomatonta ja ainutkertaista. Ikävä omaa perhettä ja Itävallan laskettelureissua aika paljon. Hyvää ilmaa, huonoa ilmaa ja hirveetä ilmaa. Kivaa silti. Suomalaissisua ja kuuden tunnin tauoton lautailusessio sveitsiläisdudesejen kanssa kamalan hirveessä ilmassa about tunnin yöunilla. Duudsoneiden analysointia aussibloken kanssa ja Carl Barronin vitsien uudelleenesittämisiä. 

Ja paljon, paljon muuta. Nyt kuitenkin kuvia.

Pysähdyttiin Mobilin Roadhousella keskellä yötä meatpielle.

Ja oltiin kissanpentujen suosiossa aamuöisellä vessatauolla.

Eipähän ollu äiti paasaamassa kuinka ei saa silittää kun tiedä mitä pöpöjä. Ja oon vieläkin elossa, wohoo.

Oltiin eksyksissä ja kannettiin laukkuja puolisen tuntia ylämäkeen pitkin kylänraittia lumisateessa - ja silti vaikka kuinka happy.

Siinä meidän asunto ulkoa - höh ei tullu sisäkuvia yhtään :/

Reissun eka hissimatka, jee ei vois olla oikeestaan ilosempi!

Kaks puuttuu vielä leffayleisöstä perjantai-yönä

Miun uus ranskalaiskaveri

Välillä vesisadetta ja vieläkin iloisia ihmisiä!

Lähtöpäivä ja ilma ku morsian

Pubi-illalliseks kana-ceasarsalaatti, joka ei edes uponnu kokonaan.

Kuvatuksia

Nyt niitä kuvia viikonlopulta! 

Ja pitäähän mun myös hehkuttaa kuinka hyvä ilma meillä oli tänään ja eilen - koulusta kun päästiin kotiin siskon kanssa, niin mittari näytti varjossa vielä viiden aikaan yli 25°c!!! Kevään neljäntenä päivänä, aika huippua! Ei voi muuta kun rakastaa Ausseja. Huomenna tosin on kylmä vyöhyke tuloillaan, sadetta koko loppuviikoks ja lämpötilat laskee kymmenen-viistoista astetta. Kuitenkin. Jopa niin aurinkoista, et taisin saada en nyt auringon pistosta, mut vähän liikaa aurinkoa lounaalla - eihän siihen auta muu kuin iso kulhollinen jäätelöä kotosalla :---)

Ja ylihuomenna lähtö Falls Creekiin, vähän lautailemaan! Huomenna pitäis viimeistään pakkailla (koska isä heittää mut suoraan busseille koulusta) ja nostaa rahaa ja käydä ostamassa jotain pureskeltavaa viidentoistatunnin bussimatkalle. Jippjajee. Plus kirjekuoria, koska tänään tuli lisää postia eikä mulla oo yhtäkään :---( Taidan palailla matikan läksyjen pariin, teille vähän kuvia seuraavaksi!

Mut pistettiin töihin!

Naulailen lehmännahkaa kuivamaan hihii :--)

Tämmönen näköalareitti iskän kanssa

Kävelyllä siskon kanssa oltiin löytöretkeilijöitä ja ryömittiin luolissa

Sellanen vesiputous

Tämmönen vaa

Mun aussivelikullat

Oltiin ainoot uimassa, hehe

Juu hyvällä tuulella oon ollu viimesen viikon melkein!

Sielä ne alfaurokset

TomTomi

Vähän aurinkoo välillä

Aussiveljet <3

Mistä näitä jätkiä oikeen tulee?!

Tämmönen nelijalkanen

Oltiin pisteyttämässä veikan korispeliä aikoja sit mut en muista onko tää jo täälä :D

Dragged across the seven seas, to the beach come follow me

Kevät on täällä, vihdoin. Yhtäkkiä Port Elliot pakkautuu kaupunkilaisilla viikonloppulomailijoilla. Mitään suunnitelmia ei ollut, mutta yhtäkkiä oli sunnuntai-ilta ja mulla oli ollu paras viikonloppu koko keväänä. (tosi ovelaa hehe) En oikeen tiedä miten mä kaiken selostaisin niin, ettei tästä tulis sitten sitten postausta, mut yritän silti koska mulla oli niin hurjan kivaa!

Perjantaina käytiin parin tunnin koiralenkillä Tomin kanssa ja tehtiin jälkkäriks niin paljon chocolate self-saucing puddingia et oltiin ihan kipeitä sen jälkeen.

Lauantaina oli tarkotus lähtee yhteen konserttiin iltasella siskon kanssa, mutta sisko ei ollu ihan vielä terve ni skipattiin sit se. Aamusta isä vei mut sen kaverin tanneryyn – googlella käänsin, nahkatehdas tai parkitsimo Suomeks. Tannery kuitenkin on paikka, jossa tehdään eläinten nahoille kaikkia proseduureja ja lopulta niitä voi käyttää vaatteisiin, laukkuihin, kenkiin tai vaikka seinävaatteina tai taljoina lattialla. Se paikka oli hurjan mielenkiintonen, ja siellä oli vaikka mitä nahkoja kameleista ja lehmistä kenguruihin, piikkisijasta jakkihärkiin ja opossumeihin ja strutsista leopardiin. Opin, että suurin osa laadukkaista urheilujalkineista tehdään kengurunnahasta, koska se on niin kevyttä!

Päivä oli aurinkoinen, pilvetön ja mulla oli pelkkä pitkähihanen päällä. Täydellinen merkki kevään saapumisesta. Heitettiin Tom kaverilleen ja käytiin hakemassa isän kanssa lounasta leipomosta. Ajettiin näköalareittiä kotiinpäin, käytiin katsastamassa vesiputous ja juteltiin syvällisiä. Ellyn kanssa käveltiin toiselle vesiputoukselle, syötiin herkkuja piknikillä kallioilla auringonpaisteessa eikä nähty ketään muuta. Käytiin ostamassa isänpäivälahja ja säilytettiin salaisuus. Huudatettiin iPodia autostereoista, veivattiin ikkunat alas ja annettiin tuulen hulmuta hiuksissa.

Käytiin ruokaostoksilla isän kanssa ja niin kuin aina, päädyttiin ostamaan vaikka ja mitä herkkuja. Tein sillirööraa savuturskasta hapankorpuille, ja se hävis hetkessä. Ruuaks kokkailtiin Ellyn kanssa lasagnea ja persikkacrumblea, kateltiin telkkaria ja nautittiin lauantai-illasta.

Sunnuntaina sisarukset herätti mut just kun olin myöhästymässä mun lennolta ties mihin, ja annettiin isälle isänpäivälahjaks sukkia ja suklaata. Tehtiin myös diaesitys sille ja saatiin se softie itkemään :---D

Hedgehog slice grannyn reseptillä hävis ennen ku ehdin kissaa sanoa, kuppikakkuja Tomin kanssa koulujuttua varten ja mansikka-suklaamoussekakku isänpäivän kunniaks. Lounaaks lammaspaisti ja sit rannalle poikien kanssa, lainasin Davidin järkkäriä ja kuvailin niiden vesileikkejä. Päivä oli niin lämmin ja aurinkoinen et nenä ja poskipäät sai väriä (eiks punainenkin oo väri...), kesäkesäkesä tulee! Iltasella maalattiin vielä mun kädenjälki näiden Family walliin shedin seinään, now you are officially a part of the family, can’t go back anymore kuulemma. Hihii nää on ihania <3

Sellanen viikonloppu, ei oikeen tehty mitään ja ne vähäisetkin suunnitelmat peruuntu, mut mulla oli ihanaa ja taas rupesin pelkäämään tän loppumista. Kuvia tulee kotoota (koska oon siis enkun tunnilla...) parin päivän päästä, koska toinen mun rakkaista veljistä käytti meidän netin kokonaan :---) Mut vihdoinki on kuvia, kiitos Davidin!

Ja kolme yötä lumeen!!!

xoxo, Maria