Lopun alku

Turvallisesti kotona. Ensimmäinen yö omassa sängyssä ohi, ja toinenkin. Koulussa käynti, maanantaina alkava opiskelu. Koiralenkit lumisateessa, oltermanni jääkaapissa ja ruisleipää leipälootassa. Kaverien ilmeet kun yllätin ne, koirien ilo kun tulin kotiin. Lumihiutaleiden kalastaminen kielellä. Aussi-isän lähettämät paketit pöydällä kotiinpääsyä odottamassa, vieressä tuhiseva koira. Lumeen hautautunut piha, kaveria pitkään halaaminen vuoden jälkeen. Matkalaukkujen purkaminen, taino purkamisen välttely mahdollisimman pitkään. Kyyneleet lentokentällä isiä halatessa. Hassu tunne, että kaikki on ihan tavallisesti vaikka kaikki onkin muuttunut. Ihanaa olla kotona. 

Lento meni ihan kivasti, vähän alle kaks vuorokautta tuli matkustettua. Heathrowlla jännitettiin, että pääseekö Suomeen lumimyrskyn takia laskeutumaan vaiko ei. Kyllähän tänne pääs, Finavia hoiti homman kunniakkaasti. Aussiperheen kanssa skypetteleminen Heathrowlla ja koulussa kännykän kautta. Joululoman odottaminen, Messilässä lautaileminen, loulutorttujen leipominen. Arjen asettuminen tutuille uomilleen. 

Viimenen postaus tänne, ja tuntuu haikealta. Jonnekin mä sen uuden blogin teen, mutten tiedä minne. Vielä. Tai millon. Kiitos kaikille teille, jotka olette jaksanu mua piristää vuoden aikana. Kiitos kommenteista blogiin, kiitos kirjeistä. Kiitos faceviesteistä, sähköposteista, tekstareista, skypeistä. Musta tuntuu ihanalta olla kotona. Tuntuu, että iso jakso mun elämästä olis just loppunut. Mut eihän se oo, kun tämä on vaan alkusoitto niille monille vuosille, jotka tätä vuotta seuraa. Mielenkiinnolla jään odottamaan, kuinka tää vaihtarivuosi muhun ja mun elämään oikein vaikuttaa. Mut nyt vielä, en ole huomannut muuta, kuin että mulla on ihania ihmisiä pallon toisella puolellakin, paljon muistoja ja kokemuksia. Nyt, mä sanon kiitos, ja näkemiin. Ja lähden Messilään, ekaa kertaa melkein vuoteen. 

Kiitos.