Farewells

Heippa ihanat, ja hurjasti terveisiä lämpöisestä Melbournesta! (37°c, hihi) Mun maailmassa tapahtuu aivan liikaa kaikkea, ja mulla on aivan liikaa tunteita just nyt. Kamalin vuodatus ensin alta pois: sanoin hyvästit perheelle eilen, enkä tiedä millon mä nään ne uudestaan. Mun Aussiperhe jäi asemalle heiluttamaan kun juna käänty mutkan taakse, ja mä jäin nyyhkyttämään. Asemalle tuli koko perhe, Abi äitinsä ja siskonsa kanssa, Fabian (en olis ikinä uskonu et se oikeesti tulee, järkytyin :D), Manon, Margaret ja Kath! Halailtiin ja otettiin kuvia ja itkettiin kamalasti, vieläkin tulee kyyneleet silmiin kun sitä muistelee :'( Kun juna lähti liikkeelle ni isä, sisko ja veljet juoksi asemalaituria pitkin ja heilutti - itse asiassa pikkuveikka juoksi vielä ku asemalaituri loppu ja jatko parkkipaikan läpi ja autotielle :---D Loppujunamatkan (joku ykstoista tuntia) kyynelehdin sit aika perusteellisesti!

Mut viikonloppu ja alkuviikko oli ihania, äiti lens tänne sunnuntaina aamusta, ja sit käytiin viinitarhoilla, paikallisessa leipomossa, yhdessä syömässä ulkona, Adelaidessa, rannalla, korismatsissa, oli BBQ-dinneriä Abin perheen kanssa ja sisko ja Abi oli järjestäny mulle yllärin koulussa opettajien kanssa kun käytiin siellä tiistaina. Nyt ollaan menossa huomenna äitin serkun luokse sukuloimaan täällä Melbournessa, ja ens keskiviikkona lennetään Sydneyyn viikoks, ja sit SUOMEEN!!!

Koeviikko oli koulussa, ja ihan kivasti meni. En muista millon päivitin viimeks, mut Mt. Gambierin koristurnaus oli huippukivaa ajanviettoa perheen kanssa. Sit se koeviikko... Enkussa piti kirjottaa argumentative essay, en yhtään tiedä miten sen meni ku en saanu sitä takasin. Matikkaahan en kerrannu yhtään, enkä edes tehny lunttilappua - tuli joku 83%, eli joku B+, mut sit meidän matikanope anto +3% ku en lukenu ja +5% ku tein liikankokeen suomeks, ni sain Aan :----DDD Liikankoe meni tosiaan hyvin suomeks, Mr. Wendelborn anto tosin 71/70 :D

Perjantaina viikko sit kävin hakee mun viisumin, taisiis vaihtamassa opiskelijaviisumin turistiviisumii isän kanssa. Ja koska moottoriajoneuvojen ajo ei ollu enää kielletty, lähettiin ajelulle isän kanssa ja sain ajaa sen Land Cruiseria, hahah :D Sit lauantaina viel kävin pikasella lennolla Uncle Kymin kanssa, joka on siis se isän vanhin veli. Siistiä!!!

Mulla on ihan liikaa kerrottavaa, joten laitan kuvia mun uudesta kamerasta ;)

Tomin hieno block

Pääsin tiimikuvaan maskotiks :D

Näin me tehdään liikankoetta :---)

Abin  ja Ellyn ylläri mulle - koko year 11, lyhytelokuva mun aussiajasta, koristeltu luokkahuone, aussiruokaa... Ja paljon kyyneleitä, tossa Elly kiirehti mun tueks luokan eteen ku rupesin kyynelehtimään :D

Mr. Lambert kenen kanssa surffasin (vas.) Mr. Wendelborn eli liikanope, Mr. Turner eli matikka, minä, Mr. Salisbury eli homeclass teacher, Sarah eli Lushy eli nuorisotyöntekijä ja Mrs. Matthews eli the lady in the front office

Aussiperhe <3<3<3<3<3 

Veikat jaksaa vielä kun laituri loppuu, isä ja Elly jää jo vähän jälkeen... Arvatkaa kuka itki niin että ei meinannu nähdä edes mitään!

Tom vaan jatkaa :D:D:D 

Day off at school

Koeviikkoa viedään, eikä kyllä vois oikeen rennompaa olla... Enkun koe oli maanantaina, meidän piti kirjottaa argumentative essay koneella, mä tein aiheesta Ihmiset on liian riippuvaisia tietokoneista. Oli oikeestaan aika hauska essee, tuhannen sanan verran crap jos ihan rehellisiä ollaan, sillä meidän piti keksiä kaikkia tilastoja ja tutkimuksia tukemaan meidän väitteitä.

Tänään mulla ei ollu kokeita, eli menin siis kouluun. You know you are an exchange student when you go to school on your day off just to catch up with mates while you can. Abin kanssa siis tuli hengailtua ympäri koulua, naurettiin ihan tajuttomasti, häirittiin muiden opiskelua ja päätettiin lähteä toimistoon jossa se ihana sihteeri päästi meidät nuorisotyöntekijän huoneeseen pelailemaan kaikkia kivoja pelejä kun se oli vapaalla, annettiin opettajille Fatzerin siniset kiitokseksi vuodesta, ostettiin jätskit canteenista ja otettiin lounastorkut ennen kotimatkaa.

Viisumipapereista puuttuu enää vaan koulusta opiskelujenloppumispaperi ja sit kaikki on kondiksessa. Huomenna olis matikankoe, mut yhtäkkiä omenastruudelin teko pikkuveikan kanssa oli jotenki paaaaaljon houkuttelevampaa ku kertaaminen. Viksuna tyttönä mä jätinki kaikki matikankirjat kouluun, eikä mulla oo edes cheat sheetiä tehtynä... Matikanope Mr. Turner sano, et mä saan Aan joka tapauksessa... ja ettei mun edes tarttee tehdä sitä koetta jos en haluu. No mä sit sanoin nopsaan miettimättä, et ei ku kyllä mä sen kokeen teen... Miksi, oi miksi mä en miettiny tarkemmin?! Noo, toka vika koulupäivä, kyllä mä selviin, otan vaikka torkut sillä aikaa :D

Ylihuomenna oliski sit vika koulupäivä, käääääks! Liikankoe jonka aion suomeks kirjottaa, se on sit voi voi jos ei mee läpi... YOLO hahah! (sori meillä oli kisa Abin kanssa et kuinka monta kertaa päivän aikana voidaan sanoa YOLO ja se vähän jäi päälle :D) Ja oon vielä bussilla tulossa kotiin, etten edes voi vaan jäädä sinne halailemaan... :'( Nyt kun kirjotin sen tänne, tajusin et sehän on oikeesti tapahtumassa!!! Ylihuomenna! Kaks koulupäivää jäljellä! Neljä päivää ja kymmenen ja puol tuntia ni äiti on täällä. Voi ei. Ihanaa, mut kamalaa.

Ei mulla kai muuta, ainii viikonloppuna oltiin siellä Mt.Gambierissä Tomin koristurnauksessa isän ja äitin ja Tomin kanssa. Meillä oli ihan hullunhieno asunto, kaks kerrosta ja kolme makuuhuonetta, just remontoitu ja oltiin tyyliin ekat asiakkaat remontin jälkee. Viikonloppuun kuulu paljon korista (Tomin tiimi tuli ekaks), pitkä ajomatka, hyvää ruokaa, myöhäsiä iltoja, hyvät yöunet ja aikaa unohtaa ajan kulku.

Matikanryhmä ja mun aussilippu - nyt siinä on tuplasti enemmän nimmareita jo! Mr.Turner näki et mulla oli kamera, ja oli vaa et "Hei eipäs mennäkkään vielä lounaalle, kaikki nyt pakkautukaas sinne perälle et saadaan kuva Marialle!"

Nim puki mut perinteiseen Sri Lankalaiseen asuun :')

... ja opetti mut syömään sormin! Eikö sen yheksänvuotias pikkuveikka olekin söpöin?

9 LEFT!

Mun elämän vika perjantai @ Tatachilla Lutheran College. Vikaa valokuvaustuntia viedään, viimenen kunnon koulupäivä ennen koeviikkoa.

Nii, mun on pitäny sanoa jo monesti, älkää vaan enää lähettäkö mitään tännepäin, koska ne ei ehdi tulla ennen kun mä jo suuntaan Melbourneen! Yhdeksän päivää ja äiti on jo täällä. Anteeks kun tulee niin paljon kuvattomia postauksia peräjälkeen, mutta kotona mä en halua (lue: jaksa) olla koneella kun saan viettää aikaa perheen kanssa. Parina iltana ollaan ahkerasti kateltu mun ostamaa Carl Barronin DVD boksia läpi. En malta oottaa et pääsen kotiin sitä kattomaan, muun perheen ilmeet on varmasti kullan arvoiset kun mä hekottelen yksikseni aussiaksentilla puhuvalle Aussie blokelle. Kesti meinaa vähän aikaa mullakin alussa ottaa selvää mitä se siellä oikein höpisee. Perhe sano, että olis ihana olla kärpäsenä katossa kun laitan koomikon ekaa kertaa pyörimään.

Keskiviikkona oli vuoden viimenen Assembly, eli vähän ku aamunavaus. Siellä jaettiin ahkerille opiskelijoille stipendejä, sain Subject Awardin köksästä (vuosikurssin paras just siinä aineessa) ja Excellence Awardin (eli tokarissa on yli neljä Aata kuudesta aineesta) sekä raamatun, koska koulu haluu antaa raamatut vaihtareille. Aika hienosti, ja sain vielä kehuja sen päivän kaikilta opettajilta, hih :3 How can you be so smart when you don't even speak english in your country! That's just unfair! 

Mutta, to be honest, en oo tehnyt paljoo mitään. No (melkein)aina oon esseet ja tutkielmat palauttanu ajallaan, ja yrittänyt saada niistä tehdyn näkösiä. Huomaa kyllä, ettei täällä paljoo töitä tarttee tehdä! Muut ahertaa ni mä bloggailen täällä, tai sit kaikki muutkin vaan yrittää näyttää siltä et ne olis muka jotain tekemässä. No worries, Mate!

Nimrekillä tuli vietettyä viime yö, sillä mun Sri Lankalaisella kaverilla. Olihan kunnon kulttuurinvaihdos; syötiin perinteistä sri lankapaista ruokaa (meillä oli kunnon feast; kanaa, lihaa ja mereneläviä, riisiä ja jotain kastiketta - huh huh kun oli tulista!) sormin (perhe sai kunnon naurut kun minä kauhoin riisiä niin et puolet oli rinnuksilla), kuunneltiin niiden musiikkia, Nimreki näytti perinteistä tanssia, ne puhu Singhalaa keskenään ja puki mut perinteiseen sri lankalaiseen sariin. Oli kyllä mukavaa, vaikka vanhempien vahvan aksentin takia piti välillä vaan hymyillä ja sanoa yeah kun ei ollu aavistustakaan mitä ne oikein sano.

Mun aussilipussa ei oo enää tilaa kaikkien terveisten jälkeen. Oon tehnyt kotiluokassa ahkerasti puulusikkaa kotiinviemisiksi. Käytiin surffaamassa tokavikaa kertaa ja nähtiin Brown snake, päivää sen jälkeen kun oltiin isän kanssa nähty Black snake. Piti ostaa jo neljäs päiväkirja kun täällä tapahtuu niin paljon. Opettelin sanomaan kiitos Singhalaksi. Stutu tai jotain sellaista. Leivottiin muffineja köksässä ihan viimeistä kertaa. Ostin yhdeksän pakettia TimTameja, koska ne oli on speial. Laivapostipaketti on pakattu, sisältäen paljon paljon paljon aussiherkkuja. Sisko haasto mut tekemään mun liikankokeen suomeks. Sen mä myös aion tehdä. Pääsin läpi kaikista aineista, eikä kokeet vaikuta numeroon kun nostavasti. Eli who needs revising anymore? En mää ainakaan, minä mihinkään kertailuun aijo aikaani tuhlata. Tänään suoraan koulusta Tomin koristurnaukseen Mt. Gambieriin jossa meneekin koko viikonloppu. Viis tuntia autossa istumista vanhempien ja pikkuveikan kanssa. Koulu antaa mun pitää koulupuvusta kaiken mitä haluun. Kravatti ja liikkapaita lähtee kotiin. Äitille kirjotettu kirje odottaa yhä lähettämistä, ja jää varmaan lähettämättä joka tapauksessa. Kamera on ollut mukana koulussa, ja sain ihanan kuvan meidän matikanryhmästä. Panikoin ihan vähän, enkä edes muista millon olisin nukkunu ihan kunnon unet. Ootan ihan hirveen innolla, mut toivon et ens viikko kestäis ikuisuuden. Ehkä mä
vaan otan torkun matikan kokeen aikana, ja kirjotan enkun esseeseen tarinan kolmesta possusta suomeks. Koulumatkalla yks päivä tajusin, etten mä osaa enää hämä hämä häkin sanoja suomeks. Tai ruotsiks. En tiedä itkeäkkö vaiko nauraa. Eli vaan nauran 24/7.

Ja se Caramello = toffe episodi, unohtakaa se jookos? Nyt tunnen itseni vielä tyhmemmäksi, kun tajusin et onhan enkussa sana toffeellekin. Toffee kun vaan oli suomennettu Caramellosta, ni mähän viksuna tyttönä sit en miettiny yhtään pidemmälle.

Hihii, elämä on ihanaa. Mä pääsen lomailemaan Australiaan äitin kanssa, neljä viikkoa ja mä oon takas kotona, YOLO.

CRAVE

Terkkuja ussan tunnilta…

Ajattelin kuluttaa nää vikat nelkyt minuuttia tänne purkautumiseen kun ei tää nyt oikeen innosta. Eli siis kuukaus ja päivä jäljellä ennen ku lentokoneen pyörät koskettaa seutulan kiitorataa ja Suomen maaperää, ekaa kertaa kymmeneen ja puoleen kuukauteen.

Eilen oli ihana päivä, aamusta Tom alotti päivän tekemällä mulle aamupalaks Vegemite-paahtoleivän. Tajusin, ettei se edes oo niin kamalan pahaa. Vähän inhottava maku, mut sit toisaalta teki mieli ottaa toinen suupala ja varmistaa et olikse nyt oikeesti. Sekin saatiin nyt sit tikattua To Do –listalta. Mariokart-turnauksen ja Redback hämähäkin liiskaamisen jälkeen äiti heitti mut Glenelgiin, jossa nähtiin muiden vaihtareiden kanssa lounaan merkeissä. Eli siis Fabian, Ramon, Manon ja Emma plus Margaret ja sen tytär Lexie. Syötiin sit hienostoravintolassa ja vaihettiin kuulumiset ja yritettiin Fabianin kanssa olla olematta kateellisia muille, joilla on vielä yli puolet vaihdosta jäljellä. Lounaan jälkeen pojat lähti uimaan ja me vaan sit käppäiltiin rannalla, jossa oli hengenpelastuksen maailmanmestaruuskisat käynnissä – siellä oli kisailijoita SUOMESTA! Paitsi en vaan päässy jutskailemaan kenenkään kanssa, ku kisa-alue oli eristetty yleisöltä. Oli ihanaa, lämpötila kipus yli kolmeenkymppiin ja tuli ihan pikkusen kuuma, ja naama vähän punastu mut vähän rasvaa ni punasuus lähti hetkessä.

Illasta vielä skypettelin kunnon session kotiin, jossa rakkaat oli just heränny ja valmistautu juhlimaan isänpäivää. Hassua, viimenen skype kotiin ennen ku pääsee juttelemaan ihan kasvokkain. Samalla aikavyöhykkeellä. Niin, että kun tuntuu siltä ni voi kietoa kädet tiukasti rakkaiden ympärille. Sisko tuli sanomaan heipat nopsasti ja oli ihan ihmeissään (ehkä järkyttyny on paremmin kuvaava sana, Elly freaked out :D:D:) kun maassa oli säälittävä kerros loskalunta. LUNTA! LUNTA! OMG MAA ON VALKONEN! USKOMATONTA! Hahaha Got to love her <3

Oon ihan in love ton mun kameran kanssa, neljä päivää ja joku parisataa kuvaa, eikä mitään ihmeellistä ole edes tapahtunu.

Sit mietin myös tän blogin kohtaloa. Mähän tein tän just Australiaa varten, vaikka tänne aluks kaikkee muutakin turhaa kirjottelin. Juteltiin Abin kanssa (sekun on mun ajatustenvaihtokaveri ihan kaikessa :D) ja se ehdotti et tekisin blogin mun Suomi-elämästä englanniks, että ne täällä vois seurata mun touhuja. (taino et jatkaisin mun blogin pitämistä enkuks mut se nyt ei käy ku en haluu sotkee kahta kieltä ja nii.) Ni taidan tehdä uuden, en kyllä vielä tiedä et teenkö bloggeriin vai johonki muualle. Tän blogin kuitenki pidän ajan tasalla ihan loppuun asti, ja jätän sit tänne oman onnensa nojaan. 

Ainii, terkkuja mummolaan :---)

Kaks viikkoa!!!

Liian pitkä postaustauko taas takana, anteeks ne jotka täällä jaksaa vielä roikkua. Kaikkea kivaa on taas käyny, elämä on aika pitkälle ruusuilla tanssimista, oon huomannu. Ihanaa, mut samalla sattuu.

Mitä vähemmän aikaa mulla on enää jäljellä, sen uskomattomampaa tää ajan kuluminen ja pois lähtö on. Emmä vaan jaksa uskoa, että täältä pitää nyt pois lähteä, kymmenen kuukauden jälkeen. Nää vaan yrittää pilailla, ja mä oonkin oikeesti vasta puolessa välissä mun vaihtovuotta.

Majailin viime viikon Abin luona, jonka ansiosta viikko lensi vielä nopeampaa kuin yleensä. Jokailtaiset keskustelut valojen sammuttamisen jälkeen, nauruhepulit matikan tunnilla, keksien teko koulupäivän jälkeen. Leffailtaa pikkusiskon ja isoveljen kanssa, tiskivuoren valloittamista ja vitsailua itkupurkauksista juna-asemalla. IKEAssa käynti ja yhteisen mielikuvitusasunnon sisustaminen, ruotsalaiset lihapullat puokkiin ja Fatzerin löytyminen karkkihyllyltä.

Sain vihdoin mun kameran kaikki osat, eli nyt on noin kuuden viikon odottelemisen jälkeen kamera käytössä :) Nyt voin huokaista helpotuksesta ja tallentaa ihan kaiken muistikortille ennen lähtöä!

Musta tuntuu ihan ihmeelliseltä. Joka sunnuntaiyö mä valvon (niinku kuvasta nyt taas näkyy) ja mietin, kuinka aika juoksee. Taas on viikko mennyt, ja nyt jäljellä olevaa aikaa ei lasketa enää kuukausissa tai edes viikoissa, vaan päivissä. Neljätoista päivää äidin saapumiseen, guys. Lennot, hotellit, tuliaiset, check. Viisuminmuutostapaaminen, check. Kotiin kaikkien muistojen lähettäminen, to be done asap. Tän vaihtovuoden käsittäminen, should have been done ages ago.

Mietin tossa yks yö, että kuinka hirveesti mä oonkaan muttunu. Musta on kasvanu avoimempi, itsenäisempi ja oma-aloitteisempi. Oon oppinu toisen maan kielen ja kulttuurin, musta on tullu avarakatseisempi ja suvaitsevaisempi. Enää en hätkähdä niin pienistä, oon jopa oppinu olemaan pelkäämättä pieniä hämähäkkejä. Ne legendaariset vaihtarikilot on kotiutunu vyötärön ympärille, mut kyllä ne sieltä sit ruisleivällä ja pakkasenpuremilla lähtee. Saanpahan isomman rusketuksen. Kavereita täältä on tarttunu mukaan paljon enemmän kun osasin odottaa, ja paljon kirjavampi joukko kun mitä ikinä olis ollu mahdollista ilman vaihtarivuotta. Osaa tuun näkemään jatkossa, osaa en. Vaihtarivuosi on hyvästien opettelemista, koti-ikävää ja ajanjuoksun kauhistelemista, mut kaikki nekin kuuluu elämään. Täällä oon oppinu niin paljon uutta elämästä, että sillä mä porskuttelen vielä pitkälle. En tajunnu kuinka paljon vanhemmat tekee töitä mun hyvinvoinnin eteen tai että edes kuinka paljon ne mua rakastaa. Vaikka mä rakastin ja kunnioitin äitiä ja isiä jo paljon ennen kun mä lähdin, kotiin tullessani rakastan niitä paljon enemmän. Kunnioitus on noussu pilviin, ja nyt mä oon niin ylpeä ollessani just äitin ja isin tytär. Oon oppinu olemaan ylpeä juuristani, ja olemaan just se joka tuntuu parhaimmalta. En oo aikasemmin tajunnu ollenkaan, kuinka hienoa on, kun on kakskielinen. Nyt mä oon niin ylpeä, kun voin sanoa puhuvani kotona kahta eri kieltä, tai että kun mä saan sanoa olevani suomalainen. Tää saattaa kuulostaa tosi itsekeskeiseltä, onhan teilläkin ollut pitkä vuosi ja paljon kokemuksia, mut en usko et mulla olis voinu tapahtua näin paljon ja et olisin kasvanu näin hirveesti jos olisin jääny Suomeen.

Tässä välissä parin tunnin yöunet, jostain aamuneljästä aamukahdeksaan. Jes, mäkin rakastan sunnuntaita. Lepopäivää.

Kirjotin teille postauksen valokuvauksessa, kun mulla ei ollu paljookaan parempaa tekemistä. Se kuitenkin jäi postaamatta, ja koululäppärille, joten en edes muista mitä siinä oli. Varmaan jotain kuluneista viikoista, mut ei täällä loppujen lopuks oo niin paljoo tapahtunu. Oon ollu koulussa, tehny koulujuttuja, ja tajunnu etten ehkä nää näitä ihmisiä enää ikinä. Oon yrittäny olla ajattelematta kaikkea liikaa, mut välillä kun ei saa unta se vaan tuppaa tulemaan ajatuksiin ja sit tulee suru puseroon. Mut nyt meen syömään ruisleipää aamupalaks, heipsun!

PS. KAKSI VIIKKOA JÄLJELLÄ.

I'm lost in my own paradise

Tuntuu kivalta. Tuntuu, et mä oikeasti kuulun tänne. Tuntuu, et aika lentää, kotiin on hyvä tulla koulun jälkeen, aurinko alkaa paistaa taas ja illalla odottaa lämmin sänky hyvänyönhalien jälkeen. Rusketusrajat koulupuvusta, pari yli 30c päivää putkeen, hyvät surffaussessiot ja fish&chipsit äitin kanssa illalliseks. Ollaan sovittu kavereiden kanssa (ja perheen kanssa on sanaton sopimus) ettei mua saa muistuttaa ajan kulusta. Isi lähti Egyptiin liveaboardille ilman mua (nojuu taisinpa itsekin käydä isolla valliriutalla kääntymässä) ja mä kaivoin esille kaikki kirjeet mitä oon aussiaikana saanu. On muuten aika läjä, ei kyllä ihan pieleen mee jos sanon et kirjeitä ja kortteja on kertyny jo kolminumeroinen määrä!

Viimenen Lawn Bowls - kerta oli liikkatunnilla tänään, (eli siis sellasia palloja pyöritellään tasasella tekonurmella mahdollisimman lähelle pientä valkoista palloa. Se on vähän sellanen eläkeläisten ajanviete, niinku välimeren maissakin vanhat papparaiset heittelee palloja rannalla :---D) enkun tunnilla istun nyt kun ei ihan rehellisesti sanoen jaksa. Höh. Mulla olis aika paljon sellasia ihania vaihtarijuttuja teille kuvina, mut koska oon koulussa en niitä teille saa.

Kotiluokassa tehdään (meidän oma ope, Mr. Salisbury, on puukässän ope) puulusikoita, ja meidän ope ehdotti et mitäs jos kaikki kotiluokkalaiset polttais nimikirjaimet mun lusikkaan ni muistan ne aina. Ja Abilla on kuulemma mulle jotain, mut se ei aijo antaa sitä ennen ku mä lähen. (Thanks for telling anyway, now I can't stop thinking about it...) Äiti tulee tässä kuussa jo, ihan superpelottavaa ja oon ihan innoissani. Tätä on tosi vaikee kuvailla, välillä tuntuu et ainoot ketkä tajuaa on muut samassa tilanteessa (tai jo kotiutuneet) olevat vaihtarit.

Koeaikataulut tuli, pitäis käydä Immigrationissa viisumiasioilla, ja yli yhdeksän kuukauden jälkeen tajusin mikä Caramel on suomeks. Toffee. Nyt tunnen itseni aika täydellisen typeräksi. Kaikki viikonloput on jo täynnä, ja nyt sit kavereita pitää nähdä koeviikon vapaapäivilläkin. Muutan ens viikoks Abin luo, koska me ei nähdä enää tarpeeksi usein. Munhan oli ensin tarkoitus olla puolet ajasta Abin luona, mut nykyinen perhe ei halua laskea mua enää :') Joku päivä pitää myös ottaa aussilippu mukaan kouluun, ja kerätä kaikkien nimmareita siihen. Opettajille on tilattu Suomesta kiitoslahjat, Suomeen on lähetetty paksuimmat talvivaatteet ja kotiin pitäis ehtiä vielä skypetellä.

Ens viikonloppuna nähdään vielä viimeistä kertaa vaihtariporukalla, seuraavana viikonloppuna onkin koristurnaus Mt. Gambierissa (viiden tunnin ajomatka, jeii) ja sitä seuraavana viikonloppuna on varmaan tunteet aika pinnassa. Ens viikko onkin viimenen viikko ennen kertausviikkoa ja kokeita, loputon määrä esseitä ja folioita ja 'testejä' ennen varsinaista koeviikkoa.

Käytiin pubissa illallisella isän ja pikkuveikan kanssa, lähetin sille ikiomalle pikkuveikalle tuliaisia safarilta ja löysin kirjeen Micaelilta. Tulee olemaan niin hassua, kun sisaruksia onkin vaan yks. Mut kyllä mä kaipaan sitä pientä, huh huh! Ja meidän puudeleitakin, jotka hyppää sohvalle ja kääriytyy jalkopäähän, tai tuhisee vieressä ennen kun nukahdan.

Äiti kävi koulussa kääntymässä, ja saan pehmeän laskun kouluun. Se onki tosi hyvä, kun tuntuu etten mä täällä oo oikeen saanu mitään aikaiseksi. Kyllä mä aina välillä jotain teen, ja olihan mulla ihan ookoo report, mutta kun kaikki on täällä niin laid back ni kaikille töille on aikaa aivan liikaa. Jos tekisin Suomi-vauhdilla töitä, ei mulla olis ollenkaan ikinä läksyjä (nytki teen niitä ehkä kerran parissa viikossa...) ja kouluhommat loppuis varmaan viikon puolessa välissä. Ainii huomenna olis se matikan koe, taisiis 'testi', mutta jotenki kummasti houkuttaa omenastruudelin teko ja Tomin korismatsin katseleminen hurjasti enemmän. Taitaa mun silti tarvita tehdä lunttauspaperi, cheat sheet, jonka saa ottaa kokeeseen. Inhoon niitä, no ehkä mä vaan lainaan Saskian. Niillä kun on huijaispapereiden teko ihan veressä, me suomalaiset vaan luotetaan Maoliin. Mut täytyy kyllä myöntää, et alkaa jo olla aika hyvä fiilis suomalaiseen kouluun palaamisesta. Kaikki ne ihmiset ja kieli ja kouluruoka ja sisällä olo ja omat vaatteet ja koulumatka ja kynällä ja paperilla tehdyt muistiinpanot...

Toisaalta, ens viikolla korkein lämpötila taitaa hipoa 35c, aurinko paistaa ja ihmiset muuttaa rannalle ja uima-altaiden ympärille. Mulla on ne koulusukat jääny pysyvästi jalkaan rusketusrajojen merkeissä, en pelkää hämähäkkejä enää niin paljon, en malta odottaa et koulupäivä loppuu ja pääsen kotiin, koulussa on köksää ja valokuvausta ja läksyjentekoa...

Nyt mä kyllä lopetan, anteeks tästä kilometripostauksesta ilman kuvia, yritän saada niitä vaihtarikuvia tänne kotoota. Ootte ihania, puoltoista kuukautta ja me nähdään! xoxo, Maria

9 months in OZ

Alle kuukaus äitin tuloon, hirvittää. Aika laukkaa, ja on jo tilanteita kavereiden kanssa, että pitää sanoa ettei vaan ehdi tulla enää yöksi kun viikonloput loppuu kesken.

Ei mulla oikein mitään asiaa ollut, kuhan tulin kauhistelemaan. Enkun tunnilla oon, ja Mireniä vähän on ikävä kun ei oo ketään kenen kanssa tehdä turhia juttuja. Toka koulupäivä tällä viikolla, kun maanantai meni nukkuessa ja keskiviikko ja torstai oltiin melomassa liikkaryhmän kanssa yhellä joella. Huh huh kun oli inhottavaa, vaikka safarilla tykkäsin! Nyt oli vaan kamalat paineet, piti tehdä kaikki oikein, pysyä ryhmän mukana (jota johti pojat jotka melo hurjaa vauhtia) ja vielä lisäks ilma oli kunnon koiranilma. Eikä meillä ollu kouluttajana maailman paras kouluttaja, sekin veti fiiliksiä huonompaan suuntaan.

Ohi on kuitenkin, ja hyvä niin. Täällä sataa, ja tuulee, ja on kylmä. Tiistaina lämpötila kohos kolmeenkymppiin, sen jälkeen tuli kunnon myräkkä ni me sit kajakoitiin kymmenessä lämpöasteessa. Jes. Suomessa tulee jo lunta (ihan tiedoks jos ette te siellä Suomessa ole vielä huomannu), ja pidän täällä peukkuja et tulis kunnon valkonen joulu taas vaihteeks. Hassulta tuntuu ajatella, et kun lähdin ni siellä oli lunta, ja sit ne suli ja kesä tuli ja syksy ja lumet uudestaan ennen kun ehdin takaisin.

Pitäis vielä ehtiä muita vaihtareita näkemään, Fabiania ja Ramonia ja Manonia nyt ainakin. Mut mulla ei meinaa olla aikaa, ja hassulta tuntuu et en välttämättä nää Fabiania enää koskaan tän vuoden jälkeen. Ollaan kuitenki nähty epäsäännöllisen säännöllisesti, ja lennettiinkin yhdessä, ja koti-ikävät sun muut on koettu yhtä aikaa. Vaihtarivuosi on kamala siinä mielessä, et täällä tutustuu niin moniin mahtaviin ihmisiin, joita ei sit nää enää ikinä uudestaan. Kyllähän sitä ehkä muutamaa, mut suurimpaa osaa ei enää edes muista kymmenen vuoden kuluttua.

Mut sit toiset suunnittelee jo tulevansa Suomeen käymään, niinku Abi perheineen jo ens vuonna, ja oma aussiperhe sit sen jälkeen. :----)

Mut mä lähen syömään mun lounasruisleivän, nauttikaas syysloman vimpoista päivistä ne kenellä se sattuu olemaan, ja mä nautin mun viikonlopusta!

I can feel the love can you feel it too?

Heipparallaa, taas täällä photography-tunneilla! 

Ennen tänne Australiaan tuloa olin kyllä kuullu tästä no worries-asenteesta ja kuinka laid back täällä ollaan, mut emmä ihan tätä odottanut. Yhteen valokuvaus assignmentiin on annettu aikaa nelisen viikkoa, kaks tuplatuntia ja yks yksäri viikossa. Mää sain sen valmiiks about viikossa, enkä tosiaan tehny niska limassa töitä. Vähän aina silloin tällöin, samalla kun rupateltiin niitä näitä vähän kaikkien kanssa. On täällä se no worries myös, että ei paljoo ressata jos vähän myöhässä on. Tai jos on iso essee kokonaan tekemättä ja palautuspäivä on huomenna, ni rennosti vaan vikana iltana. Huh, ei kyllä Suomessa ikinä… Mä stressaan koulujutuista jo melkein ennen kun me edes saadaan tietää mitä meidän pitää tehdä, taitaa olla ihan hyvä olla vähän ressi-vieroituksessa. Joku saattaa laiskuudeksikin sanoa…

Tänään on ollu aika yllättävä päivä, koska mä odotin vähintään katastrofia. Molemmat sisarukset on kotona kipeenä (epäilemättä on tauti tullu suoraan täältä osotteesta, what a nice sister), ni oli vähän orpo olo aamulla kun äipän kanssa oltiin kahestaan lähössä töihin ja kouluun. Sit selvis et Miren on kans kipeenä, ja Abi. Mitä mä nyt teen, oli eka ajatus. Sit päätin ryhdistäytyä ja ajatella positiivisesti, kun tuuli ulvoo nurkissa ja vettä sataa vaakasuoraan, taas vaihteeks. Ja mulla oli ihan hurjan kiva päivä sit loppujen lopuks! Juttelin ihmisille kelle en oo oikeen vielä puhunut mitään ja toisaalta en malta odottaa sitä kun Miren lähtee (ja toisaalta -  suurimmaks osaks – en millään haluais et se lähtee!! :---( ) ja pääsen luovimaan täällä ihmismeressä (punaisten villapaitojen meressä pitäis oikeestaan sanoa…) kun huomasin kuinka helposti keskustelua oikeesti syntyykään! Mulla oli jopa ihan kunnollinen keskustelu enkä jääny kertaakaan sanattomaks kun joku year 12 tuli juttelemaan. Wohoo, enkä mä ookkaan ollu täällä ku yli seittemän kuukautta… :D

Eilen olin illan kahestaan isän kanssa, kun Elly ja David pelaili korista ja Tom meni nukkumaan superaikasin kun se oli ihan kipeenä ja äiti oli kattelemassa korista. Oli ihanaa kun meillä oli tosi hyviä keskusteluja ja kateltiin telkkaria yhessä. Musta tuntu melkein yhtä kotosalta kun kotona Suomessa parhaimpina hetkinä, kun saan puhua kaikesta maan ja taivaan välillä ja isi ja äiti ymmärtää ja arvostaa mun mielipiteitä. Huh!

Mutta niinku kaikki tietää – ja minkä mä oon todellakin oppinu huomaamaan niin hyvässä kun pahassakin – on kaikella kääntöpuoli.

Mul tuli ikävä isiä :---( Ei pahasti, mut sellainen pieni toive, mikä me toivotaan kun nähdään tähdenlento tai kun mikron kellon digitaalinumerot näyttää 00:00, että saisin käpertyä isin viekkuun vaikka vaan täksi illaksi.

Niinku ollaan monen monta kertaa jo huomattu, asiat harvoin kulkee niitä raiteita mitä me toivotaan. Joskus ne menee ihan pusikkoon, ja se kolahtaa pahasti. Joskus ne ajaa päälle ja ollaan puolikunnossa pitkän aikaa yliajon jälkeen, ja joskus sivuraiteet ei ookkaan niin kaukana toivotusta kun mitä ensinäkemällä olis olettanut. Joskus, niinku vaikka mun aussiperheen tapauksessa, mentiin pusikkoon ja pahasti. Mun pusikko oli täynnä ohdakkeita tai jotain muita piikkipensaita, mut ei kuitenkaan ruusuja. Koska ruusut näyttää kuitenkin kauniilta. (Miks me muuten sanotaan elämästä, että joku on ihan ruusuilla tanssimista. Sehän sattuis!) Pusikko oli siis piikikäs. Mutta, niin kuin siinä lastenlaulussakin lauletaan (niin pitkä on matka ei kotia näy, mut ihana enkeli vierellä käy tai jotain sinne päin), ihana enkeli kulki vierellä ja mun pusikko ei ollutkaan vuoden mittanen. Mun pusikon takaa löyty keidas. Salainen keidas, jonne mä en olis ikinä löytäny jos en olis pusikon kautta sinne taivaltanut.

Mulla tää aika vaan hupenee, ja kiihdyttää samalla potenssiin kymmenen. Tuhatta. Mulla oli just vasta äsken puol vuotta täällä, ja nyt on enää alle kolme kuukautta jäljellä. Whoa. 

Ootteko ikinä leikkinyt hienonhienolla hiekalla, nostanut sitä kourallisen ilmaan ja katsonut kuinka se valuu sormien välistä takaisin maahan.

Siltä musta tuntuu just nyt, mut mä en vaan voi ottaa uutta kourallista kun ensimmäinen kourallinen on valunut.

Mun aika täällä valuu sormien välistä maahan samalla lailla kuin hienonhieno rantahiekka. Ensin sitä näytti olevan hirveä määrä, ihan tuhlattavaksi asti, ja sitä vaan toivo et se valuis nopeemmin. Nyt mulla on alle kolmannes enää jäljellä, ja mä toivoisin, et joku tois mulle lasipurkin kämmenien alle, jonne mä voisin nää loput hiekanjyvät valuttaa. Sit laittaisin purkin kannen kiinni, ja lasin läpi voisin ihailla sileitä ja karheita, monen värisiä ja kokoisia hiekanjyviä. Niinku kaikki tietää, jäähän niitä hiekanjyviä vähän kämmenien pohjalle. Silloin usein kopistellaan käsiä yhteen, ja silti hiekkaa löytyy joka paikasta. Pikkuhiljaa ne loputkin hiekanjyvät sit varisee pois, ja parin vuoden kuluttua sitä päivää rannalla – tai hiekkalaatikolla – ei enää edes muista.

Onneks tää vuosi on vähän enemmän ku päivä rannalla, ja mä voin säilyttää ne viimeiset, kämmenien pohjalle jäävät hiekanjyvät. Ajan kuluessa osa häviää, mut loput on aina osa mua. Sit kun matkustelu on niin arkipäivää, et kesälomat vietetään Venuksessa ja talvilomat Marssissa, voin kertoo mun lapsenlapsille kuinka rohkee olin sillon kauan, kauan sitten, kun lähdin toiselle puolelle maailmaa pää kolmantena jalkana ja järki tuli sit perässä.

Valokuvaus loppu ja koulumatka meni hiljasissa tunnelmissa, kun puolet lapsista nuokkuu käsivarsiensa varassa, toiset tuijottelee ikkunasta maisemia ja loput kuuntelee musiikkia ja feisbuukkaa. Punaset villapaidat ja mustat bleiserit päällä lapsukaiset istuu ikäjärjestyksessä, koska senioreillahan on etuoikeus istua perällä :--) Mä en varmaan ikinä pääse ohi siitä kuinka paljon enemmän mä tunnen kuuluvani tänne kun kaikilla on koulupuvut - ihan ku Harry Potterissa! 

En voi uskoa et sanoin noin meidän tuvista, kun nyt ne istuu arkipäivään ku manteli joulupuuroon.

Tuli vähän kilometrivuodatus taas, anteeks.

On muuten ihmeellistä, kuinka täällä huomaa kuinka paljon mulla on ihania ystäviä Suomessa. Vaikka ei oltais nähty piiiiitkään aikaan, Suomessakaan, ni pidetään yhteyttä ja vuodatetaan kaikki ilot ja surut. Kuinka onnekas mä olenkaan, kun mulla on niin ihanaisia ihmisiä ympäri Suomea! Kiitos <3

Ja vielä yks juttu, ihan nopeasti. Tiedättekö sen tuoksun, mikä hotellihuoneissa leijailee kun sinne astuu ensimmäistä kertaa? Tai miltä tuntuu kävellä hotelliaamiaiselle, kun puheensorina ja aterimien kilinä kaikuu ympärillä? Kuinka ihana onkaan ottaa kengät jalasta pitkän päivän jälkeen, ja rojahtaa sängylle? Kun saa kävellä kaupungilla äidin kanssa, shoppailla ja ihmetellä museoita ja taidegallerioita? Kuinka illalla, auringon laskettua, voi suihkun jälkeen kävellä käsi kädessä pitkin ravintoloiden reunustamia katuja ja valita illan ruokapaikkaa? Kuinka käperrytään paksun peiton alle, puhtaiden liinavaatteiden väliin ja katellaan telkkarista satelliittikanavia hetken aikaa ennen nukahtamista? Kuinka minibaarissa on limsatölkkejä ja suolapähkinöitä jotka maksaa omaisuuden? Käyttää shampoota pienenpienistä muovipulloista ja piirtää huurtuneeseen, seinänkokoiseen peiliin suihkun jäljiltä? Kietoutua valkoiseen, pehmeään pyyhkeeseen, istua parvekkeella ja puhua kaikesta? Manikyyri auringon laskussa, liikenteen äänet kadulta ja hymyilevä vastaanottovirkailija. Kaupungin kartta ja julkiset liikennevälineet, painavat kauppakassit ja lounas katukahvilasta.

Alle kolme kuukautta ni äiti on täällä.