9 LEFT!

Mun elämän vika perjantai @ Tatachilla Lutheran College. Vikaa valokuvaustuntia viedään, viimenen kunnon koulupäivä ennen koeviikkoa.

Nii, mun on pitäny sanoa jo monesti, älkää vaan enää lähettäkö mitään tännepäin, koska ne ei ehdi tulla ennen kun mä jo suuntaan Melbourneen! Yhdeksän päivää ja äiti on jo täällä. Anteeks kun tulee niin paljon kuvattomia postauksia peräjälkeen, mutta kotona mä en halua (lue: jaksa) olla koneella kun saan viettää aikaa perheen kanssa. Parina iltana ollaan ahkerasti kateltu mun ostamaa Carl Barronin DVD boksia läpi. En malta oottaa et pääsen kotiin sitä kattomaan, muun perheen ilmeet on varmasti kullan arvoiset kun mä hekottelen yksikseni aussiaksentilla puhuvalle Aussie blokelle. Kesti meinaa vähän aikaa mullakin alussa ottaa selvää mitä se siellä oikein höpisee. Perhe sano, että olis ihana olla kärpäsenä katossa kun laitan koomikon ekaa kertaa pyörimään.

Keskiviikkona oli vuoden viimenen Assembly, eli vähän ku aamunavaus. Siellä jaettiin ahkerille opiskelijoille stipendejä, sain Subject Awardin köksästä (vuosikurssin paras just siinä aineessa) ja Excellence Awardin (eli tokarissa on yli neljä Aata kuudesta aineesta) sekä raamatun, koska koulu haluu antaa raamatut vaihtareille. Aika hienosti, ja sain vielä kehuja sen päivän kaikilta opettajilta, hih :3 How can you be so smart when you don't even speak english in your country! That's just unfair! 

Mutta, to be honest, en oo tehnyt paljoo mitään. No (melkein)aina oon esseet ja tutkielmat palauttanu ajallaan, ja yrittänyt saada niistä tehdyn näkösiä. Huomaa kyllä, ettei täällä paljoo töitä tarttee tehdä! Muut ahertaa ni mä bloggailen täällä, tai sit kaikki muutkin vaan yrittää näyttää siltä et ne olis muka jotain tekemässä. No worries, Mate!

Nimrekillä tuli vietettyä viime yö, sillä mun Sri Lankalaisella kaverilla. Olihan kunnon kulttuurinvaihdos; syötiin perinteistä sri lankapaista ruokaa (meillä oli kunnon feast; kanaa, lihaa ja mereneläviä, riisiä ja jotain kastiketta - huh huh kun oli tulista!) sormin (perhe sai kunnon naurut kun minä kauhoin riisiä niin et puolet oli rinnuksilla), kuunneltiin niiden musiikkia, Nimreki näytti perinteistä tanssia, ne puhu Singhalaa keskenään ja puki mut perinteiseen sri lankalaiseen sariin. Oli kyllä mukavaa, vaikka vanhempien vahvan aksentin takia piti välillä vaan hymyillä ja sanoa yeah kun ei ollu aavistustakaan mitä ne oikein sano.

Mun aussilipussa ei oo enää tilaa kaikkien terveisten jälkeen. Oon tehnyt kotiluokassa ahkerasti puulusikkaa kotiinviemisiksi. Käytiin surffaamassa tokavikaa kertaa ja nähtiin Brown snake, päivää sen jälkeen kun oltiin isän kanssa nähty Black snake. Piti ostaa jo neljäs päiväkirja kun täällä tapahtuu niin paljon. Opettelin sanomaan kiitos Singhalaksi. Stutu tai jotain sellaista. Leivottiin muffineja köksässä ihan viimeistä kertaa. Ostin yhdeksän pakettia TimTameja, koska ne oli on speial. Laivapostipaketti on pakattu, sisältäen paljon paljon paljon aussiherkkuja. Sisko haasto mut tekemään mun liikankokeen suomeks. Sen mä myös aion tehdä. Pääsin läpi kaikista aineista, eikä kokeet vaikuta numeroon kun nostavasti. Eli who needs revising anymore? En mää ainakaan, minä mihinkään kertailuun aijo aikaani tuhlata. Tänään suoraan koulusta Tomin koristurnaukseen Mt. Gambieriin jossa meneekin koko viikonloppu. Viis tuntia autossa istumista vanhempien ja pikkuveikan kanssa. Koulu antaa mun pitää koulupuvusta kaiken mitä haluun. Kravatti ja liikkapaita lähtee kotiin. Äitille kirjotettu kirje odottaa yhä lähettämistä, ja jää varmaan lähettämättä joka tapauksessa. Kamera on ollut mukana koulussa, ja sain ihanan kuvan meidän matikanryhmästä. Panikoin ihan vähän, enkä edes muista millon olisin nukkunu ihan kunnon unet. Ootan ihan hirveen innolla, mut toivon et ens viikko kestäis ikuisuuden. Ehkä mä
vaan otan torkun matikan kokeen aikana, ja kirjotan enkun esseeseen tarinan kolmesta possusta suomeks. Koulumatkalla yks päivä tajusin, etten mä osaa enää hämä hämä häkin sanoja suomeks. Tai ruotsiks. En tiedä itkeäkkö vaiko nauraa. Eli vaan nauran 24/7.

Ja se Caramello = toffe episodi, unohtakaa se jookos? Nyt tunnen itseni vielä tyhmemmäksi, kun tajusin et onhan enkussa sana toffeellekin. Toffee kun vaan oli suomennettu Caramellosta, ni mähän viksuna tyttönä sit en miettiny yhtään pidemmälle.

Hihii, elämä on ihanaa. Mä pääsen lomailemaan Australiaan äitin kanssa, neljä viikkoa ja mä oon takas kotona, YOLO.

I'm lost in my own paradise

Tuntuu kivalta. Tuntuu, et mä oikeasti kuulun tänne. Tuntuu, et aika lentää, kotiin on hyvä tulla koulun jälkeen, aurinko alkaa paistaa taas ja illalla odottaa lämmin sänky hyvänyönhalien jälkeen. Rusketusrajat koulupuvusta, pari yli 30c päivää putkeen, hyvät surffaussessiot ja fish&chipsit äitin kanssa illalliseks. Ollaan sovittu kavereiden kanssa (ja perheen kanssa on sanaton sopimus) ettei mua saa muistuttaa ajan kulusta. Isi lähti Egyptiin liveaboardille ilman mua (nojuu taisinpa itsekin käydä isolla valliriutalla kääntymässä) ja mä kaivoin esille kaikki kirjeet mitä oon aussiaikana saanu. On muuten aika läjä, ei kyllä ihan pieleen mee jos sanon et kirjeitä ja kortteja on kertyny jo kolminumeroinen määrä!

Viimenen Lawn Bowls - kerta oli liikkatunnilla tänään, (eli siis sellasia palloja pyöritellään tasasella tekonurmella mahdollisimman lähelle pientä valkoista palloa. Se on vähän sellanen eläkeläisten ajanviete, niinku välimeren maissakin vanhat papparaiset heittelee palloja rannalla :---D) enkun tunnilla istun nyt kun ei ihan rehellisesti sanoen jaksa. Höh. Mulla olis aika paljon sellasia ihania vaihtarijuttuja teille kuvina, mut koska oon koulussa en niitä teille saa.

Kotiluokassa tehdään (meidän oma ope, Mr. Salisbury, on puukässän ope) puulusikoita, ja meidän ope ehdotti et mitäs jos kaikki kotiluokkalaiset polttais nimikirjaimet mun lusikkaan ni muistan ne aina. Ja Abilla on kuulemma mulle jotain, mut se ei aijo antaa sitä ennen ku mä lähen. (Thanks for telling anyway, now I can't stop thinking about it...) Äiti tulee tässä kuussa jo, ihan superpelottavaa ja oon ihan innoissani. Tätä on tosi vaikee kuvailla, välillä tuntuu et ainoot ketkä tajuaa on muut samassa tilanteessa (tai jo kotiutuneet) olevat vaihtarit.

Koeaikataulut tuli, pitäis käydä Immigrationissa viisumiasioilla, ja yli yhdeksän kuukauden jälkeen tajusin mikä Caramel on suomeks. Toffee. Nyt tunnen itseni aika täydellisen typeräksi. Kaikki viikonloput on jo täynnä, ja nyt sit kavereita pitää nähdä koeviikon vapaapäivilläkin. Muutan ens viikoks Abin luo, koska me ei nähdä enää tarpeeksi usein. Munhan oli ensin tarkoitus olla puolet ajasta Abin luona, mut nykyinen perhe ei halua laskea mua enää :') Joku päivä pitää myös ottaa aussilippu mukaan kouluun, ja kerätä kaikkien nimmareita siihen. Opettajille on tilattu Suomesta kiitoslahjat, Suomeen on lähetetty paksuimmat talvivaatteet ja kotiin pitäis ehtiä vielä skypetellä.

Ens viikonloppuna nähdään vielä viimeistä kertaa vaihtariporukalla, seuraavana viikonloppuna onkin koristurnaus Mt. Gambierissa (viiden tunnin ajomatka, jeii) ja sitä seuraavana viikonloppuna on varmaan tunteet aika pinnassa. Ens viikko onkin viimenen viikko ennen kertausviikkoa ja kokeita, loputon määrä esseitä ja folioita ja 'testejä' ennen varsinaista koeviikkoa.

Käytiin pubissa illallisella isän ja pikkuveikan kanssa, lähetin sille ikiomalle pikkuveikalle tuliaisia safarilta ja löysin kirjeen Micaelilta. Tulee olemaan niin hassua, kun sisaruksia onkin vaan yks. Mut kyllä mä kaipaan sitä pientä, huh huh! Ja meidän puudeleitakin, jotka hyppää sohvalle ja kääriytyy jalkopäähän, tai tuhisee vieressä ennen kun nukahdan.

Äiti kävi koulussa kääntymässä, ja saan pehmeän laskun kouluun. Se onki tosi hyvä, kun tuntuu etten mä täällä oo oikeen saanu mitään aikaiseksi. Kyllä mä aina välillä jotain teen, ja olihan mulla ihan ookoo report, mutta kun kaikki on täällä niin laid back ni kaikille töille on aikaa aivan liikaa. Jos tekisin Suomi-vauhdilla töitä, ei mulla olis ollenkaan ikinä läksyjä (nytki teen niitä ehkä kerran parissa viikossa...) ja kouluhommat loppuis varmaan viikon puolessa välissä. Ainii huomenna olis se matikan koe, taisiis 'testi', mutta jotenki kummasti houkuttaa omenastruudelin teko ja Tomin korismatsin katseleminen hurjasti enemmän. Taitaa mun silti tarvita tehdä lunttauspaperi, cheat sheet, jonka saa ottaa kokeeseen. Inhoon niitä, no ehkä mä vaan lainaan Saskian. Niillä kun on huijaispapereiden teko ihan veressä, me suomalaiset vaan luotetaan Maoliin. Mut täytyy kyllä myöntää, et alkaa jo olla aika hyvä fiilis suomalaiseen kouluun palaamisesta. Kaikki ne ihmiset ja kieli ja kouluruoka ja sisällä olo ja omat vaatteet ja koulumatka ja kynällä ja paperilla tehdyt muistiinpanot...

Toisaalta, ens viikolla korkein lämpötila taitaa hipoa 35c, aurinko paistaa ja ihmiset muuttaa rannalle ja uima-altaiden ympärille. Mulla on ne koulusukat jääny pysyvästi jalkaan rusketusrajojen merkeissä, en pelkää hämähäkkejä enää niin paljon, en malta odottaa et koulupäivä loppuu ja pääsen kotiin, koulussa on köksää ja valokuvausta ja läksyjentekoa...

Nyt mä kyllä lopetan, anteeks tästä kilometripostauksesta ilman kuvia, yritän saada niitä vaihtarikuvia tänne kotoota. Ootte ihania, puoltoista kuukautta ja me nähdään! xoxo, Maria

9 months in OZ

Alle kuukaus äitin tuloon, hirvittää. Aika laukkaa, ja on jo tilanteita kavereiden kanssa, että pitää sanoa ettei vaan ehdi tulla enää yöksi kun viikonloput loppuu kesken.

Ei mulla oikein mitään asiaa ollut, kuhan tulin kauhistelemaan. Enkun tunnilla oon, ja Mireniä vähän on ikävä kun ei oo ketään kenen kanssa tehdä turhia juttuja. Toka koulupäivä tällä viikolla, kun maanantai meni nukkuessa ja keskiviikko ja torstai oltiin melomassa liikkaryhmän kanssa yhellä joella. Huh huh kun oli inhottavaa, vaikka safarilla tykkäsin! Nyt oli vaan kamalat paineet, piti tehdä kaikki oikein, pysyä ryhmän mukana (jota johti pojat jotka melo hurjaa vauhtia) ja vielä lisäks ilma oli kunnon koiranilma. Eikä meillä ollu kouluttajana maailman paras kouluttaja, sekin veti fiiliksiä huonompaan suuntaan.

Ohi on kuitenkin, ja hyvä niin. Täällä sataa, ja tuulee, ja on kylmä. Tiistaina lämpötila kohos kolmeenkymppiin, sen jälkeen tuli kunnon myräkkä ni me sit kajakoitiin kymmenessä lämpöasteessa. Jes. Suomessa tulee jo lunta (ihan tiedoks jos ette te siellä Suomessa ole vielä huomannu), ja pidän täällä peukkuja et tulis kunnon valkonen joulu taas vaihteeks. Hassulta tuntuu ajatella, et kun lähdin ni siellä oli lunta, ja sit ne suli ja kesä tuli ja syksy ja lumet uudestaan ennen kun ehdin takaisin.

Pitäis vielä ehtiä muita vaihtareita näkemään, Fabiania ja Ramonia ja Manonia nyt ainakin. Mut mulla ei meinaa olla aikaa, ja hassulta tuntuu et en välttämättä nää Fabiania enää koskaan tän vuoden jälkeen. Ollaan kuitenki nähty epäsäännöllisen säännöllisesti, ja lennettiinkin yhdessä, ja koti-ikävät sun muut on koettu yhtä aikaa. Vaihtarivuosi on kamala siinä mielessä, et täällä tutustuu niin moniin mahtaviin ihmisiin, joita ei sit nää enää ikinä uudestaan. Kyllähän sitä ehkä muutamaa, mut suurimpaa osaa ei enää edes muista kymmenen vuoden kuluttua.

Mut sit toiset suunnittelee jo tulevansa Suomeen käymään, niinku Abi perheineen jo ens vuonna, ja oma aussiperhe sit sen jälkeen. :----)

Mut mä lähen syömään mun lounasruisleivän, nauttikaas syysloman vimpoista päivistä ne kenellä se sattuu olemaan, ja mä nautin mun viikonlopusta!

I can feel the love can you feel it too?

Heipparallaa, taas täällä photography-tunneilla! 

Ennen tänne Australiaan tuloa olin kyllä kuullu tästä no worries-asenteesta ja kuinka laid back täällä ollaan, mut emmä ihan tätä odottanut. Yhteen valokuvaus assignmentiin on annettu aikaa nelisen viikkoa, kaks tuplatuntia ja yks yksäri viikossa. Mää sain sen valmiiks about viikossa, enkä tosiaan tehny niska limassa töitä. Vähän aina silloin tällöin, samalla kun rupateltiin niitä näitä vähän kaikkien kanssa. On täällä se no worries myös, että ei paljoo ressata jos vähän myöhässä on. Tai jos on iso essee kokonaan tekemättä ja palautuspäivä on huomenna, ni rennosti vaan vikana iltana. Huh, ei kyllä Suomessa ikinä… Mä stressaan koulujutuista jo melkein ennen kun me edes saadaan tietää mitä meidän pitää tehdä, taitaa olla ihan hyvä olla vähän ressi-vieroituksessa. Joku saattaa laiskuudeksikin sanoa…

Tänään on ollu aika yllättävä päivä, koska mä odotin vähintään katastrofia. Molemmat sisarukset on kotona kipeenä (epäilemättä on tauti tullu suoraan täältä osotteesta, what a nice sister), ni oli vähän orpo olo aamulla kun äipän kanssa oltiin kahestaan lähössä töihin ja kouluun. Sit selvis et Miren on kans kipeenä, ja Abi. Mitä mä nyt teen, oli eka ajatus. Sit päätin ryhdistäytyä ja ajatella positiivisesti, kun tuuli ulvoo nurkissa ja vettä sataa vaakasuoraan, taas vaihteeks. Ja mulla oli ihan hurjan kiva päivä sit loppujen lopuks! Juttelin ihmisille kelle en oo oikeen vielä puhunut mitään ja toisaalta en malta odottaa sitä kun Miren lähtee (ja toisaalta -  suurimmaks osaks – en millään haluais et se lähtee!! :---( ) ja pääsen luovimaan täällä ihmismeressä (punaisten villapaitojen meressä pitäis oikeestaan sanoa…) kun huomasin kuinka helposti keskustelua oikeesti syntyykään! Mulla oli jopa ihan kunnollinen keskustelu enkä jääny kertaakaan sanattomaks kun joku year 12 tuli juttelemaan. Wohoo, enkä mä ookkaan ollu täällä ku yli seittemän kuukautta… :D

Eilen olin illan kahestaan isän kanssa, kun Elly ja David pelaili korista ja Tom meni nukkumaan superaikasin kun se oli ihan kipeenä ja äiti oli kattelemassa korista. Oli ihanaa kun meillä oli tosi hyviä keskusteluja ja kateltiin telkkaria yhessä. Musta tuntu melkein yhtä kotosalta kun kotona Suomessa parhaimpina hetkinä, kun saan puhua kaikesta maan ja taivaan välillä ja isi ja äiti ymmärtää ja arvostaa mun mielipiteitä. Huh!

Mutta niinku kaikki tietää – ja minkä mä oon todellakin oppinu huomaamaan niin hyvässä kun pahassakin – on kaikella kääntöpuoli.

Mul tuli ikävä isiä :---( Ei pahasti, mut sellainen pieni toive, mikä me toivotaan kun nähdään tähdenlento tai kun mikron kellon digitaalinumerot näyttää 00:00, että saisin käpertyä isin viekkuun vaikka vaan täksi illaksi.

Niinku ollaan monen monta kertaa jo huomattu, asiat harvoin kulkee niitä raiteita mitä me toivotaan. Joskus ne menee ihan pusikkoon, ja se kolahtaa pahasti. Joskus ne ajaa päälle ja ollaan puolikunnossa pitkän aikaa yliajon jälkeen, ja joskus sivuraiteet ei ookkaan niin kaukana toivotusta kun mitä ensinäkemällä olis olettanut. Joskus, niinku vaikka mun aussiperheen tapauksessa, mentiin pusikkoon ja pahasti. Mun pusikko oli täynnä ohdakkeita tai jotain muita piikkipensaita, mut ei kuitenkaan ruusuja. Koska ruusut näyttää kuitenkin kauniilta. (Miks me muuten sanotaan elämästä, että joku on ihan ruusuilla tanssimista. Sehän sattuis!) Pusikko oli siis piikikäs. Mutta, niin kuin siinä lastenlaulussakin lauletaan (niin pitkä on matka ei kotia näy, mut ihana enkeli vierellä käy tai jotain sinne päin), ihana enkeli kulki vierellä ja mun pusikko ei ollutkaan vuoden mittanen. Mun pusikon takaa löyty keidas. Salainen keidas, jonne mä en olis ikinä löytäny jos en olis pusikon kautta sinne taivaltanut.

Mulla tää aika vaan hupenee, ja kiihdyttää samalla potenssiin kymmenen. Tuhatta. Mulla oli just vasta äsken puol vuotta täällä, ja nyt on enää alle kolme kuukautta jäljellä. Whoa. 

Ootteko ikinä leikkinyt hienonhienolla hiekalla, nostanut sitä kourallisen ilmaan ja katsonut kuinka se valuu sormien välistä takaisin maahan.

Siltä musta tuntuu just nyt, mut mä en vaan voi ottaa uutta kourallista kun ensimmäinen kourallinen on valunut.

Mun aika täällä valuu sormien välistä maahan samalla lailla kuin hienonhieno rantahiekka. Ensin sitä näytti olevan hirveä määrä, ihan tuhlattavaksi asti, ja sitä vaan toivo et se valuis nopeemmin. Nyt mulla on alle kolmannes enää jäljellä, ja mä toivoisin, et joku tois mulle lasipurkin kämmenien alle, jonne mä voisin nää loput hiekanjyvät valuttaa. Sit laittaisin purkin kannen kiinni, ja lasin läpi voisin ihailla sileitä ja karheita, monen värisiä ja kokoisia hiekanjyviä. Niinku kaikki tietää, jäähän niitä hiekanjyviä vähän kämmenien pohjalle. Silloin usein kopistellaan käsiä yhteen, ja silti hiekkaa löytyy joka paikasta. Pikkuhiljaa ne loputkin hiekanjyvät sit varisee pois, ja parin vuoden kuluttua sitä päivää rannalla – tai hiekkalaatikolla – ei enää edes muista.

Onneks tää vuosi on vähän enemmän ku päivä rannalla, ja mä voin säilyttää ne viimeiset, kämmenien pohjalle jäävät hiekanjyvät. Ajan kuluessa osa häviää, mut loput on aina osa mua. Sit kun matkustelu on niin arkipäivää, et kesälomat vietetään Venuksessa ja talvilomat Marssissa, voin kertoo mun lapsenlapsille kuinka rohkee olin sillon kauan, kauan sitten, kun lähdin toiselle puolelle maailmaa pää kolmantena jalkana ja järki tuli sit perässä.

Valokuvaus loppu ja koulumatka meni hiljasissa tunnelmissa, kun puolet lapsista nuokkuu käsivarsiensa varassa, toiset tuijottelee ikkunasta maisemia ja loput kuuntelee musiikkia ja feisbuukkaa. Punaset villapaidat ja mustat bleiserit päällä lapsukaiset istuu ikäjärjestyksessä, koska senioreillahan on etuoikeus istua perällä :--) Mä en varmaan ikinä pääse ohi siitä kuinka paljon enemmän mä tunnen kuuluvani tänne kun kaikilla on koulupuvut - ihan ku Harry Potterissa! 

En voi uskoa et sanoin noin meidän tuvista, kun nyt ne istuu arkipäivään ku manteli joulupuuroon.

Tuli vähän kilometrivuodatus taas, anteeks.

On muuten ihmeellistä, kuinka täällä huomaa kuinka paljon mulla on ihania ystäviä Suomessa. Vaikka ei oltais nähty piiiiitkään aikaan, Suomessakaan, ni pidetään yhteyttä ja vuodatetaan kaikki ilot ja surut. Kuinka onnekas mä olenkaan, kun mulla on niin ihanaisia ihmisiä ympäri Suomea! Kiitos <3

Ja vielä yks juttu, ihan nopeasti. Tiedättekö sen tuoksun, mikä hotellihuoneissa leijailee kun sinne astuu ensimmäistä kertaa? Tai miltä tuntuu kävellä hotelliaamiaiselle, kun puheensorina ja aterimien kilinä kaikuu ympärillä? Kuinka ihana onkaan ottaa kengät jalasta pitkän päivän jälkeen, ja rojahtaa sängylle? Kun saa kävellä kaupungilla äidin kanssa, shoppailla ja ihmetellä museoita ja taidegallerioita? Kuinka illalla, auringon laskettua, voi suihkun jälkeen kävellä käsi kädessä pitkin ravintoloiden reunustamia katuja ja valita illan ruokapaikkaa? Kuinka käperrytään paksun peiton alle, puhtaiden liinavaatteiden väliin ja katellaan telkkarista satelliittikanavia hetken aikaa ennen nukahtamista? Kuinka minibaarissa on limsatölkkejä ja suolapähkinöitä jotka maksaa omaisuuden? Käyttää shampoota pienenpienistä muovipulloista ja piirtää huurtuneeseen, seinänkokoiseen peiliin suihkun jäljiltä? Kietoutua valkoiseen, pehmeään pyyhkeeseen, istua parvekkeella ja puhua kaikesta? Manikyyri auringon laskussa, liikenteen äänet kadulta ja hymyilevä vastaanottovirkailija. Kaupungin kartta ja julkiset liikennevälineet, painavat kauppakassit ja lounas katukahvilasta.

Alle kolme kuukautta ni äiti on täällä.

Saturday with Miren!

Long time no see, taas kerran. Sori nyt taas, mut ei oo mitään ihmeempiä tapahtunu eikä oo tullu kuvailtua. Harmittaa oikeesti, kun oon kyllästyny tohon puhelimen kameraan - ne kuvat on ihan ookoo, mut ei niistä kyllä koko ruudun täytteeks oo, kun ne sit pikselöityy aika hurjasti. Onhan nekin muistoja mut juu, mietin vaan et jos (taino kun) teen valokuvakirjan Aussivuodesta ni iPhonen kuvat on aika hirveen laatusia... Nimimerkillä kokemusta omaava.

Nojoo. Täällä menee kaikki normaalisti. Niin normaalisti, että mua rupee jo ärsyttämään kun päivittelen blogiin aina samaa vanhaa. Ainii, kolme kuukautta jäljellä -päivä oli eilen. Apua, help me.

Viime viikonloppuna oli tosiaan se 40 Hour Famine, eli ei ruokaa 40 tuntiin -hyväntekeväisyystempaus. Keräsin 55 dollaria, wohoo! Ei oikeestaan edes ollu nälkä, mut verensokerin laskun huomas siitä kun olin tosi ärsyyntyny koko aika. :D Perhe parka.

Tiistain ja keskiviikon olin kotona, taas, koska kevätflunssaa. Tosi ärsyttävää (kyllä, tämäkin) kun on tänne asti tullu ja sit vaan ollaan nuhassa. Mun kyllä oli tarkotus mennä kouluun mut nää vaan jätti mut nukkumaan. Kattelin sit leffoja ja sain lounasta maailman parhaasta leipomosta. Loppujen lopuks, ei paha ;) Täytyy varmaan olla useemminkin kipeä, kun aina kun jään pois koulusta ni saan postia. Kiitos ihanin pikkuIida ja Jenni, oot maailman ihanin kaheksanvuotias! (Voikun mullakin olis ollu noin hyvä käsiala kun olin kaheksan... :D) 

Ja sit vähän valitusta säästä, taas vaihteeks... Aurinko paisto ja oli ihana Suomen kesä -ilma kun olin kipeenä, sit koulussa tuuli ja sato vaakasuoraan ja myrskys ja ukkosti ja sato rakeita... Mun tuuria!

Eilenä olin Mirenin luona koko päivän, ja oli ihan parasta! Kokkailtiin cold rollseja ja new york juustokakku ja spanakopitaa. Syötiin ja naurettiin ja juteltiin ihan kaikesta. Ja Mirenillä on muuten ihan paras huone, se sai itelleen kakkosasunnon yläkerrasta, josta on merinäköala, siellä on mini keittiö, vessa, kylppäri, telkkari, ilmalämpöpumppu.............. Siis se oli ku sen oma kämppä!

Mut parasta on, etten mä edes oo kateellinen. Vaikka saisin mahdollisuuden vaihtaa, en haluis vaihtaa mun hosteja, en. Kertooko se jotain siitä, kuinka onnellinen mä oon täällä.

Alle kaks viikkoa ja mä lähen lautailemaaaaaan! Ensin yö bussissa Fabianin ja Ramonin kanssa ja sit pari yötä Falls Creekissä, kuulemma Aussien parhaimmassa laskettelukeskuksessa. Ja tää talvi on ollu superhyväluminen! Yayayayayay!

Nyt taidan palata ton mun matikan folion pariin, adios!

Näiden voimalla mentiin 40 tunnin paasto, ja tietenki vedellä, ettei verensokeri tai nestetasapaino järky liikaa.

KATTOKAA MITÄ MÄ LÖYSIN!!!

Paitsi etten kyllä ostanu, kun mulla on iskän lähettämät hapankorput vielä kesken.
Tänään sillirööraa savuturskasta :---)

Ja näkkileipää! Ja Anna'sin pipareita, aaah oon taivaassa!

Miren ja New York Cheesecake

Onko mun ihan pakko tehdä tätä matikkaa?

Mää en jaksa!

100 Jäljellä!

Kääk, mihin tää aika nyt ihan oikeesti katoaa.

ENÄÄ SATA PÄIVÄÄ ENNEN KU ÄITI LENTÄÄ TÄNNE.

Musta tuntuu ihan epätodelliselta. Justhan mä vasta merkkasin mun kalenteriin jäljellä olevat päivät. Se oli ennen perheen vaihtoa, kun mulla oli hurjan kova ikävä. Ja niitä päiviä oli yli kolmesataa, ja se hirveän iso määrä ikävää melkein tukahdutti mut. Itkin varmaan koko vuoden itkut siinä niiden parin kuukauden aikana, että nyt voisin sit olla onnellinen. Ehkä se on niin, et pitää olla jotain kamalaa et osais sit pitää arvossaan niitä ihania hetkiä.

Eilen isoveli tilas multa Swiss rollin aka. kääretortun, ja kun isä pyyteli jotain suomalaista aattelin tehdä pannaria sunnuntaina, kun 40 hour famine loppuu. Mut rupesin miettimään, et mitä me oikeesti edes leivotaan koto-Suomessa? Korvapuusteja joo, mut mitä muuta? Ku täällä on vaikka mitä kaikkea, ANZAC-biscuitsit on varmaan ne legendaarisimmat. Mut sit kaikki Pavlovat ja Browniesit ja Slicet ja Crumbled. Mitä me leivotaan Suomessa?

Mulle ei oikeestaan kuulu muuta ku tylsää just nyt, on perjantai ja valokuvausta. Mua ei nyt oikeen jaksa kiinnostaa ja meillä kun on vielä sijainen ja aikaa tälle assignmentille on neljä viikkoa. Kateltiin enkun tunnilla Mirenin kanssa ihan tylsyyttämme lentoja Ebookersilta, Helssinkiin pääsis huomenna iltapäivästä yhellä välilaskulla, kokonaisaika jäi jopa alle vuorokauteen. Hassua, kun jotenki on niin kaukana mut kuitenkin niin lähellä kotia, mut sit täälläkin on koti johon mennä aina (raskaan tai vähän vähemmän raskaan) päivän jälkeen.

Mulla ei edes oikeen ollu mitään asiaa, on vaan niin et kaikki on hyvin. Sain eilen Etlareita ja hapankorppuja kotoota, paketoin siskon tekemiä Brownieseja hyväntekeväisyyteen ja kuuntelin sateen rummutusta peltikatolla.

Muthei, kolme viikkoa laskettelemaan, leipomislauantai epsanjalaisen Mirenin kanssa (joka on hyvin pitkälle henkireikä täällä välillä) ja muuta mukavaa. 

xoxo, Maria

ps. laitan kuvia sit kotoota, kun meillä oli vähän ajantappomukavaa Mirenin kanssa enkun tunnilla :--)

Siinä myös tyylikkäitä koulupukuja - Mirenillä pelkkä villapaita ja mä palelin jopa bleiserin kanssa...
Suomesta terkkuja!

Hih <3 Anteeks rakkaat, mut mä nautin niin hirmuisesti kun pääsin kuokkimaan veikan rippijuhliin pallon väärältä puolelta! Meneehän se näinkin, kyl teknologia on ihanaa.

Don't wake me up

Saatte vähän kuvia viime päiviltä - käytiin siellä zoossa valokuvausluokan kanssa, olin Almond Blossom-festareilla Saskian, Emilyn ja Janan kanssa ja sit vaan vähän random-kuvia viime päiviltä ja vähän aikasemmalta ajalta.

Kun sade rummuttaa kattoon ja tuuli ulvoo - tai rytisee - nurkissa, on ihana vaan maata monen paksun peiton ja viltin alla. Käpertyä kerälle lämmitetyn kaurapussin ympärille, katsella takkatulta verhojen raosta ja kertoa suurelle nallelle, Frankielle, kuinka ihanaa täällä on. Yrittää laskea sormilla ihania ihmisiä, ja hymyillä itsekseen tajutessaan ettei sormet riitä alkuunkaan. Miettiä kuinka ihanan iso ja lämmin syli isillä on, muistaa kuinka monta kertaa kuudentoista vuoden aikana on saanut rutistaa isiä niin kovaa kun pystyy. Nuolla suolaiset kyyneleet pois huulen nurkasta, itkeä ilosta. Ehkä myös vähän väsymyksestä. Young, Wild and Free soi päässä veljen sanoituksilla. Koko perhe tuuletti Suomen puolesta melonnassa, ja saatiinhan me kai joku mitalikin. Ei ainakaan oltu viimeisiä. Maata sängyssä ja odottaa unta, tietää, että huomenna saa nukkua pitkään. 

Olla rikkaampi kuin kukaan muu, rakastaa enemmän ja useampaa kuin ikinä ennen.

Joku hyeena

Jellonakuningas

Piisoneita

Siellä noita ihania <3 

Ei oo aina asiat näin mustavalkosia

Kävästiin Afrikassa nopsasti safarilla

Tää nyt oli vaan aika taiteellinen

Tasmanian paholainen

Jotai apinoitahan ne

Keskitalvi 

Joku halus kuvia kaupasta - tässä niitä nyt sit. Täällä on vielä kunnon koristeet olympialaisten kunniaks, Aussie Aussie Aussie, Oi Oi Oi - banneri näkyy tuolla pikkusen.

Maanantaina suklaaostoksilla ft. Pikkuveikka

Täälläi Self Serve - kassa, jossa saa ite skannata viivakoodit - SIISTIÄ!

Melkein 2/3 karkkihyllystä

SAIN POSTIA SUOMESTA!!!

Hapankorppua ja savulohirööraa isin fiskröra - ohjeella, ei voi olla muuta ku hyvää.

Näytin mallia Saskialle, kuinka kävellään puujaloilla. Enpä osannu aavistaa sillon vaahtosammuttimen kokosena kun huitelin isin tekemillä puujaloilla ympäri etupihaa et jonain päivänä sitäki taitoa tarvitaan - Ausseissa!

Australian Rajalla - ohjelmasta tutut käpyliskot mitkälie, joita ne yrittää aina salakuljettaa sukissa sun muissa. Ja mä sain pitää yhtä kädessä!! Arvatkaa kuuletteko tästäkin joka kerta kun käpyliskomikälie vilahtaa telkkarissa?

Opossumi lemmikkinä - as you do.

Oltiin kävelyllä Tomin ja koirien - Jetin ja Teddyn - kanssa, Jet saalisti pupuja :D

ONNEA SINNA!

Nyt juhlitaan! Nimittäin yhen ihanan seitsemäntoistavuotissynttäreitä maailman toisella laidalla. Yhdessä ollaan koettu yhtä sun toista, ylä- ja alamäet tarvottu yhtä matkaa, odotettu ja autettu toinen toisiamme. Ollaan tunnettu ala-asteen ekalta, eli aika tarkalleen kymmenen vuotta. Meillä on kunnon viha-rakkaussuhde, ekat pari - kolme vuotta ei voitu sietää toisiamme. Sit opittiin pikku hiljaa sietämään toisiamme, kunnes loppujen lopuks löysin itteni tilanteesta jossa mun elämä olis huomattavasti tyhjempi ilman Sinnaa. Täydennetään toisiamme. Molempien periksiantamattomuus (joku saattaa itsepäisyydeksikin sanoa…) ja vahva tahto ajaa välillä meidät törmäyskurssille, jolloin ollaan pikkuhetken vihaisia ja sit todetaan kuinka turhaa se on. Oon kokenu melkein vaikka ja mitä ja vähän päälle Sinnan kanssa. Päällimmäisenä mieleen tulee Tukholman-risteily, ripari ja huvipuistot – kunnon hurjapäitä molemmat. Mökkeily ja mutakylvyt, monenmoiset yökylät, halloweenit ja leipomiset. Paljon on jo koettu, vielä enemmän on edessä – toivottavasti. Tää vuosi toivottavasti vaan yhdistää meitä – Suomen ja Australian välillä lentävä vihko tallentaa kuulumisia vuoden varrelta. 

Vähän tuoreimpia kuvia arkistosta - ne vanhimmat (ja noloimmat) on Sinnan onneksi turvassa ja mun ulottumattomissa kotikoneella...

Flickorna i Stockholm å shoppa lite :---)

Oli vissiin hyvää.

Kotimatkalla jostakin pysähdys apsilla

Mun kaunotar on peruskoulusta valmis!

Tälläi ekstemporee- reissu

Kauneushoitoja

Potretti - ihan näkönen!

Ei mulla muuta kun HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ RAKAS SINNA!

Shopping and whale watching

Heippa taas ei niin pitkästä aikaa.

Huomenna viimenen lomapäivä ja isoveikan yheksäntoistavuotissynttärit. Tää tuntuu vähän saman toistamiselta, mut täällä on kaikki ihan normaalisti :’D Eilen käytii siskon ja äitin kanssa ostoksilla, isoveikalle piti löytää jotain kivaa lahjaks. Loppujen lopuks mukaan tarttu neule, pitkähihanen ja kengät meiltä sisaruksilta – pistettiin kaikki about 20 dollaria lahjaan – ja navigaattori ja voileipägrilli vanhemmilta. Mulla on vielä jotain Kreikasta, jonka isi ja äiti lähetti kun ne kävi siellä. Koska se on paketissa ni en tiedä tarkalleen mitä siellä on… :D

Koska siellä oli talviale, ni pitihän meidän käyttää tilaisuus hyväksi! Säästettiin vielä niin paljon rahaa kaiken lisäks, kun oltiin shoppailemassa. It’s win win! Mulla tarttu mukaan parit kollarit ja toppi, siskolla jakku ja mekko ja pari toppia. Kaiken kaikkiaan oikein mukava tyttöjen päivä!

Muuten en ookkaan paljon mitään tehny; ollaan leivottu ja käyty lenkittämässä koiria, Tomin korismatsi oli toissapäivänä ja siinä se oikeestaan onkin. Tänne tuli about viikko sit valaita tohon lahteen – ne tulee tänne joka vuos niiden poikasten kanssa tähän aikaan pariks viikoks. Ollaan kateltu niitä rannalta ja pihalta, ja loppujenlopuks tulin samaan lopputulokseen ku mitä hostitkin – valaat on loppujen lopuks aika tylsiä. Ne on vaan mustia möykkyjä jotka möllöttää pinnalla hetken aikaa, hönkäsee aina välillä höyrypilven tai nostaa evän pinnan yläpuolelle ja pläjäyttää sen sit vesiroiskeiden saattelemana alas. Onpahan nähty sit myös valaat. Kaikkein söpöintä oli kun pikkuvalas oli äitivalaan vierellä ja niillä oli molemmilla pyrstöeväät ylhäällä ja se pikkuvalas vaan pyöri siinä äitivalaan ympärillä ja leikki :---)

Muuten ei oo oikeen mitään ihmeempiä, huomenna juhlistetaan isoveikan synttäreitä illallisella kaupungissa. Joo. Ja kaverin vanhemmat eroo ja se on aika alamaissa ni meillä on tyttöjen sleepover tänään. Tein just Caramel Sliceja koska ne on sen lemppareita, jos vaikka saatais se paremmalle tuulelle. Näkyillään.

Ainii, teen sen kysymyspostauksen ni kysymyksiä saatte (lue: on pakko, koska tää on eka kysymyspostaus ikinä ja on aika outoa :D) laittaa tulemaan heinäkuun loppuun asti – siinä luulis olevan tarpeeks aikaa? Siis kommentteihin kysymyksiä ni julkasen ne nimettöminä sit yhteen ja samaan postaukseen vastausten kera :) 

Got to love Cotton On <3 Nyt on sit kollareita vihdoin, yksillä ollaan pärjätty tähän asti. Vaihtelu virkistää!

... and Chocolate Caramel Slice! Oikeesti, herkkulakko tulee kyllä tarpeeseen tälläsen loman jälkeen!

Tää rocky road on ehkä parasta suklaata mitä Ausseista löytyy - ku oon aina ollu enemmän Milka ku Lindt-tyttöjä ja Fatzer nyt on vaan Suomalaista. Ja Belgialainen - ah.

Ainii, pitää vielä purkautua. Mä meinaan unohtaa ruotsin, se on ihan liian lähellä enkkua! Kirjottaminen vielä sujuu, mut mitäs sit kun pitäis puhua? Igen muuttuu againiksi ja men muuttuu butiksi. Suomi tuskin unohtuu kun on tää blogi ja päiväkirja suomeks. Taitaa Micael päästä opettamaan mulle ruotsia suomen sijaan kun tuun takasin... Tää on kamalan ärsyttävää. Ehkä se siitä.

Pilvilinnoja ja pitkä pudotus

Täydellisen turhauttava päätös melkein täydelliselle päivälle. Vitutuskäyrä vaan nousee, taitaa olla aika mennä nukkumaan...

Päivä oli täydellinen: Auringonpaiste, tien päällä isän ja siskon kanssa, suuntana suklaatehdas. Suussasulavaa käsintehtyä suklaata 17 dollarilla (Hei, älkääs nyt - isällä meni 68$ ja Ellylläkin yli kolmekymppiä!) , lounaaks Cheese Kransky leipomosta ja kinderjätskiä jälkkäriks. iPodista pauhaa Young, Wild and Free ja mulle tuli yheksänsivunen kirje isiltä, sen Norjanmatkalta. Melkein ku olisin itekkin ollut mukana, mulla on vaan maailman paras isi.

Syötiin suklaata ja suklaata ja vähän Canellonia ja lisää suklaata. Iltapalaks meillä oli vaihtelun vuoks suklaata, eli mä oon nauttinu täysillä.

Mut. Niinku joku joskus viisaasti sano, että It's a perfect day! Now watch some idiot to screw it up. Näin just kävi, mut tämänkertainen idiootin titteli lankeaa teknologialle. Aivan sama onko MacBook Pro omalla käyttöjärjestelmällä, MacBook koulusta Windows- käyttiksellä vaiko Asuksen läppäri Windows seiskalla. Aivan sama, teknologia on perseestä.

Viekää mut kivikaudelle.

Isin lähettämällä muistitikulla oli vaikka kuinka ihania (näin oletan - joka tapauksessa kuvia kotoota!) kuvia, joita mä en nyt sit saa näkyviin. Tikulla on tavaraa 2.29 Gigatavun verran, mut sit kun avaan tikun ni siellä onkin 0 Kohdetta, 5,72Gt Vapaana.

Miksi.

Muuten kaikki on ihanaa, päätin vaan tänään, että oon karkkilakossa vähintään ens lomaan - mun Queenslandin safariin - asti. Ihan vaan, koska Micaelkin on, ja hostien mielestä mä en pystyis olemaan ilman suklaata viikkoakaan. Perinteiseen tapaan, ai en vai? Ja varmana pystyn! :---D Perus. Eli Auttakaa mua älkääkä lähettäkö kiltit karkkeja enää :D Jos tulee pakottava tarve lähettää jotain ni kirjottakaa kilometrikirje ja laittakaa vaikka Jenkkiä mukaan.

Vähän kuvia teille, mitä on otettu perheen kameralla - plus pari kuvaa suklaatehtaan myymäläpuolelta.

Eka yö svagissa selvitty.

Siistiä tää lentäminen! Tyylikin kohillaan :----D!

Normipäivä - taino ilta.

Hehe, minä se nuor... toiseks vanhin! Ja mun puoliväli-kakun nauttimista edeltävä sadasosasekunti.

Suklaatasuklaatasuklaata!

... Itkupotkuraivarit myöhemmin isi soitti (mut it-tuki maailman toiselta puolelta ei oikeen toiminu - varsinkaan kun isi puhu ruotsia, se suoritti manööverit suomenkielisellä koneella ja mulla kone ja aivot pyörii englanniks. Fuck kakskielisyys, kielimuuri ja koko kielikylpy. Taino ei.) ,sisko ja äiti yritti ja mä melkein heitin omat läppärit seinään ja potkin pöytäkoneen tuusannuuskaks, ja löydettiin vaan kuvia joita mä oon lähettäny tikulla menemään. Ja joitain dokumentteja myös (joita toivon ettei kotiväki oo löytäny... :D) mutten tietenkään sitä mitä ehin. Miks just teknologia on niin turhauttavaa, ja sit se kuitenkin menee rikki kun sitä yrittää ojentaa?! (Mä haluun joko täydellisen toimivaa teknologiaa tai vähintään iskun (tai mun tapauksessa pommin) kestävää kotelointia.)

Fuck this, ja hyvää yötä. Kyl vaihtarina on rankkaa. Päätettiin viedä tikku IT-guruille koulussa (meijän koulu on niin high-tech et meillä on neljä IT-teknikkoa täyspäiväsesti töissä!!!) loman jälkeen ja unohtaa koko turhake loppulomaa pilaamasta.

Mut maailma pyörii radallaan, se vähät välittää... Hyvät yöt.

What's up Down Under?

Sain Roosalta (maailman piristävin blogi!) kirjeen, jossa se haasto mut vastailemaan sen kymysyksiin. Tää on sitä omistautuneisuutta - käsinkirjoitettu kirje pallon toiselta puolelta seitsemän Fatzerin sinisen konvehdin kera, Roosa on ihana <3 Eli tässä nyt sit olis:

Mietitkö koskaan, mitä ihminen, jonka tulet tapaamaan ja josta tulee sinulle hyvin rakas, tekee juuri nyt?
En ole ikinä aikasemmin ajatellu tällästä, mut nyt kun kysyit ni johan lähti ajatukset juoksemaan. Ensin vaan mietin, et mitä se tekee, ihan arkisia juttuja. Ehkä se on unikeko ja se vaan nukkuu. Tai sit se syö (mitäköhän?), tai on koulussa tai töissä. Sit aloin miettimään, et missäköhän maassa se on nyt. Tai minkä maalainen se on. (mäkun olen tämmöinen maailmanmatkaaja, ni sitä ei ikinä tiedä x)) Ehkä se on ihan himosukeltaja ja sukeltaa jossain koralliriutoilla. Tai sit se on joku seikkailija joka on just tutkimusmatkalla etelänavalla tai Amazonin sademetsissä. Voihan se olla jotain supertavallista, vaikka kävelyllä koiran kanssa (millanen koira?), lukemassa sen lempikirjaa, istumassa bussissa tai vaikka vessassa. Siis ihan näin lyhyesti, en ajatellu ennen kun kysyit.

Missä laulussa on kivoimmat sanat?
Ääh, tää vaihtuu ihan melkein päivittäin. Tällä hetkellä tykkään parista biisistä erityisesti:
Michael Paynter - Are You Alive (tää oli lämppärinä SEALin keikalla)
Juha Tapio - Kaksi Puuta
Suurlähettiläät - Kuka pysäyttäisi kellot
Haloo Helsinki - Maailman toisella puolen (olihan mun nyt pakko nää laittaa)


Tykkään aika monesta mitä soi radiossa, mut säästääkseni nettiä annan niiden sit vaan soida radiossa, enkä muista nimiä saatikka esittäjiä.

Mikä on paras tunne maailmassa?
Tää riippuu aika paljon fiiliksestä. Nyt paras tunne on se, että kuuluu johonkin. Että on oikeesti paikka, jota voi sanoa kodikseen ja omat vanhemmat, joita rakastaa ihan mahdottomasti. Ylipäätänsäkin, että tietää kuuluvansa johonkin ja olevansa rakastettu.

Miten selittäisit sanan 'unelma'?
Unelma on jotain, jonka eteen on valmis antamaan kaikkensa. Jotain, jonka saavuttamisesta uskoo tulevansa onnelliseksi.

Miksi se on niin kiva tunne, kun lentokone nousee? Entä kun juna kiihdyttää täyteen vauhtiin? Onko niillä tunteilla jotain yhteyttä?
Mulla lentokoneen nousukiito tarkoittaa uutta seikkailua. Jotain paikkaa, jota ei ole ikinä ennen nähnyt. Olla valmis kokemaan jotain uutta ja jännittävää. Toisaalta se voi olla myös paikka, jota rakastaa niin, että menee sinne uudestaan. Elää kaikki muistot uudestaan ja kokee uusia seikkailuja. Tai nousukiito voi myös olla askel kotiinpäin. Tieto, että kohta näkee kaikki rakkaat taas, pääsee omaan sänkyyn nukkumaan ja kaiken tutun ympärille.

Kun juna kiihdyttää täyteen vauhtiin, siinäkin on usein jännitystä ilmassa. Tosin ei yhtä paljon, kun musta junalla matkustaminen on paljon arkisempaa :--) Junalla pääsee helpompiin seikkailuihin, jotka on vähän lähempänä kotoota. Että jos tulee tenkkapoo, ni voi soittaa äitille hätäpuhelun ilman, että tarttee laskea aikaeroa.

On yhteys, tosiaan! Molemmat tarkoittaa vanhan ja tutun jättämistä taakse ja uskaltamista. Uutta seikkailua, jolloin mitä vaan voi käydä. Lentokoneeseen ja junaan on astuttava mieli avoinna, valmiina kokemaan uutta ja ihmeellistä ilman ennakkoluuloja.

Pienenä inhosin kotiinpaluuta. Inhosin. Se oli jotain tosi vastenmielistä, ja vanhemmat sai kyllä tuta sen nahoissaan. Miksi, oi miksi teidän pitää raahata mut väkipakolla pois täältä. Mä jään tänne. En tuu!

Nyt tiedän, mitä isi tarkoittaa, kun se sanoo, että Borta bra men hemma bäst. Tai että miks oma sänky on se paras paikka maailmassa. Musta on tulossa vanha.


Miksi tähtiä katsellessa on niin pieni olo?
Koska silloin miettii kaikkea sitä tilaa, ja kaikkia niitä muita aurinkoja ja planeettoja. Ja sitä on hieman lähempänä tajuumista, että kuinka hirveen suurta kaikki on. Tähtiin katseleminen on vaan niin hirveen pysäyttävää.

Mikä on maailman suloisinta?
Nukkuva ja unia näkeviä koiranpentu. Toisiaan rakastavat vanhukset. Pienet lapset valloittamassa maailmaa.

Mikä on avaruus?
Hirmu iso ja yhä laajeneva paikka, joka kattaa kaiken. Jotain, jota oon liian väsynyt miettimään. Onneks meillä on hirmu viisaita ihmisiä, ettei mun tarttee.

Onko siellä ketään söpöä? (Sun lisäks siis ;) )
Pakko sanoa, et mulla on varmaan maailman söpöimmät pikkuserkkujen lapset. Caitlyn, Miranda Ashton ja Huntah on söpöjä. Ne ei oo kyllä täällä vaan Melbournessa (joka on tarpeeks täällä sieltä katsottuna...). Hostien yksvuotias tanskandoggi mikälie Teddy on kans söpö - se juoksee pää kolmantena jalkana, kantaa polttopuita oven eteen takapihalta ja tekee kaikkea hassua. Juoksi päin sähkötolppaa ja liukastu mutaan kun oltiin lenkillä. Se on vaan Tyhmä. Sit yks jätkä oli kans, mut se lens jo takasin jenkkeihin. Mutsiis honestly, mun luterilaisessa yksityiskoulussa on harmittavan laiha valikoima söpöjä poikia - en sano et olisin täältä miestä tullu hakemaan (älkää peljätkö te kaikki alfaurokset siellä kotona) mut ei silmänruoka olis pahitteeks ollu :----D

Mitä haluaisit kaikkein eniten maailmassa?
Kääks. Jos olisin oikeen epäitsekäs sanoisin, et maailmanrauhaa tms. mut et oo. Haluisin, et pärjään lukiossa ja jatko-opinnoissa, et vihdoin selvittäisin et mitä oikeen haluan tehdä isona ja et mulla olis mukava tulevaisuus. Ehkä vielä enemmän haluaisin, et äiti ja isi elää piiiiitkään, koska oon täällä huomannu kuinka en pärjää ilman niitä. Itsekästä tämäkin. Sit haluaisin, et nää hostit muuttaa Suomeen, meidän naapuriin. Ja sit vielä, haluisin osata kontrolloida aikaa, koska nyt ajan lentäminen pelottaa. Haluisin selvittää mun ajatukset, koska tällä hetkellä en oikeesti tiedä mitä ajatella ja se on ihan kauheaa. Haluisin rajattoman netin, että voisin skypetellä kotiin, koska haluisin nähdä ainaki Lauran.

Mikä auttaa parhaiten, kun on surullinen?
Joku viisas sano joskus, että kun on surullinen, laske kaikki asiat ja ihmiset, joita rakastat, jotka rakastaa sua tai jotka saa sut hymyilemään. Jos sormet ei riitä, ei oo mitään syytä olla surullinen.

Mua auttaa rakkaiden ajatteleminen, jutteleminen rakkaiden (joko kotona tai täällä) kanssa, auringonpaiste. Se, että mulla on tämmönen mahollisuus. Aussilipun näkeminen tai rannalla oleminen.

Entä koti-ikävään?
Kaikkien ihanien paikallisten ajatteleminen. Kuinka paljon ihania juttuja oon jo kokenut täällä. Kotiin jutteleminen, varsinki kavereille. Vanhemmille jutteleminen välillä pahentaa ikävää, koska no en tiä. Nyt sen ajatteleminen, et on jo yli puolväli ja et äiti tulee tänne. (puolenvälin jälkeen ei oo kyllä ollu koti-ikävää) Tai sit vaan itkeminen, suomimusan kuunteleminen ja vanhojen kuvien katteleminen kaikista rakkaista. Suomiruuan kokkaaminen. Täällä perhe aistii tosi helposti, kun on vähänkin ikävää ilmassa. Silloin ne kyselee tosi paljon kaikkea Suomesta ja sit kerron niille. Kerron kaikesta mitä ikävöin ni en ikävöi enää niin paljoo.

Mikä saa sut hymyilemään? Hymyiletkö koskaan ilman syytä?
Tällä hetkellä vaikka mikä. Hymyilen varmaan ainaki puolet päivästä, joskus illalla posket on kipeät kun oon nauranu niin paljon. Se, että oon AUSTRALIASSA. Elän just omaa, ja monen muunki unelmaa. Perhe ja varsinki sisarukset saa mut hymyilemään. Ne on vaan niin luonnollisia, ihan ku oltais aina oltu sisaruksia. Ne vie mun kännykän ku ne haluu pelata sillä, tulee koemaistamaan kulhoista kun kokkaan ja istuu päälle tai tökkää ohimennessään. Isoveli nostaa hartialle ja kantaa ympäri taloa. Oma perhe, varsinki Skypesessioiden jälkeen. Hymyilen varmaan pari päivää ihan lakkaamatta. Auringonpaiste.

En sanois, et ilman syytä, kun onhan mulla aina syytä hymyillä. Oon Ausseissa, mulla on maailman ihanin perhe ja ystävät Suomessa ja ihana perhe ja kavereita täällä.

Mikä on elämän tarkoitus?
Mä uskon, et meillä jokaisella on tarkoitus elää elämä niin, että voidaan olla onnellisia ja tyytyväisiä sit elämän ehtoolla. Elää elämä niin kuin jokainen päivä olis viimeinen. Toteuttaa unelmiaan ja olla toinen toistemme tukena. Rakastaa.

Roosalla on muuten maailman ihanimmat kirjeet. Voikun olisin itsekin yhtä hyvä. Onkohan olemassa ammattia kirjeidenkirjoittaja? Se vois lähettää kirjeitä kaikille jotka on allapäin ja piristää niitä - kirjeiden saaminen on ehkä piristävintä ikinä, ja kruunaa päivän ku päivän. Vaikka kuinka huono päivä, niin ei voi mennä surullisena nukkumaan, sainhan mä sentään kirjeen.