I'm lost in my own paradise

Tuntuu kivalta. Tuntuu, et mä oikeasti kuulun tänne. Tuntuu, et aika lentää, kotiin on hyvä tulla koulun jälkeen, aurinko alkaa paistaa taas ja illalla odottaa lämmin sänky hyvänyönhalien jälkeen. Rusketusrajat koulupuvusta, pari yli 30c päivää putkeen, hyvät surffaussessiot ja fish&chipsit äitin kanssa illalliseks. Ollaan sovittu kavereiden kanssa (ja perheen kanssa on sanaton sopimus) ettei mua saa muistuttaa ajan kulusta. Isi lähti Egyptiin liveaboardille ilman mua (nojuu taisinpa itsekin käydä isolla valliriutalla kääntymässä) ja mä kaivoin esille kaikki kirjeet mitä oon aussiaikana saanu. On muuten aika läjä, ei kyllä ihan pieleen mee jos sanon et kirjeitä ja kortteja on kertyny jo kolminumeroinen määrä!

Viimenen Lawn Bowls - kerta oli liikkatunnilla tänään, (eli siis sellasia palloja pyöritellään tasasella tekonurmella mahdollisimman lähelle pientä valkoista palloa. Se on vähän sellanen eläkeläisten ajanviete, niinku välimeren maissakin vanhat papparaiset heittelee palloja rannalla :---D) enkun tunnilla istun nyt kun ei ihan rehellisesti sanoen jaksa. Höh. Mulla olis aika paljon sellasia ihania vaihtarijuttuja teille kuvina, mut koska oon koulussa en niitä teille saa.

Kotiluokassa tehdään (meidän oma ope, Mr. Salisbury, on puukässän ope) puulusikoita, ja meidän ope ehdotti et mitäs jos kaikki kotiluokkalaiset polttais nimikirjaimet mun lusikkaan ni muistan ne aina. Ja Abilla on kuulemma mulle jotain, mut se ei aijo antaa sitä ennen ku mä lähen. (Thanks for telling anyway, now I can't stop thinking about it...) Äiti tulee tässä kuussa jo, ihan superpelottavaa ja oon ihan innoissani. Tätä on tosi vaikee kuvailla, välillä tuntuu et ainoot ketkä tajuaa on muut samassa tilanteessa (tai jo kotiutuneet) olevat vaihtarit.

Koeaikataulut tuli, pitäis käydä Immigrationissa viisumiasioilla, ja yli yhdeksän kuukauden jälkeen tajusin mikä Caramel on suomeks. Toffee. Nyt tunnen itseni aika täydellisen typeräksi. Kaikki viikonloput on jo täynnä, ja nyt sit kavereita pitää nähdä koeviikon vapaapäivilläkin. Muutan ens viikoks Abin luo, koska me ei nähdä enää tarpeeksi usein. Munhan oli ensin tarkoitus olla puolet ajasta Abin luona, mut nykyinen perhe ei halua laskea mua enää :') Joku päivä pitää myös ottaa aussilippu mukaan kouluun, ja kerätä kaikkien nimmareita siihen. Opettajille on tilattu Suomesta kiitoslahjat, Suomeen on lähetetty paksuimmat talvivaatteet ja kotiin pitäis ehtiä vielä skypetellä.

Ens viikonloppuna nähdään vielä viimeistä kertaa vaihtariporukalla, seuraavana viikonloppuna onkin koristurnaus Mt. Gambierissa (viiden tunnin ajomatka, jeii) ja sitä seuraavana viikonloppuna on varmaan tunteet aika pinnassa. Ens viikko onkin viimenen viikko ennen kertausviikkoa ja kokeita, loputon määrä esseitä ja folioita ja 'testejä' ennen varsinaista koeviikkoa.

Käytiin pubissa illallisella isän ja pikkuveikan kanssa, lähetin sille ikiomalle pikkuveikalle tuliaisia safarilta ja löysin kirjeen Micaelilta. Tulee olemaan niin hassua, kun sisaruksia onkin vaan yks. Mut kyllä mä kaipaan sitä pientä, huh huh! Ja meidän puudeleitakin, jotka hyppää sohvalle ja kääriytyy jalkopäähän, tai tuhisee vieressä ennen kun nukahdan.

Äiti kävi koulussa kääntymässä, ja saan pehmeän laskun kouluun. Se onki tosi hyvä, kun tuntuu etten mä täällä oo oikeen saanu mitään aikaiseksi. Kyllä mä aina välillä jotain teen, ja olihan mulla ihan ookoo report, mutta kun kaikki on täällä niin laid back ni kaikille töille on aikaa aivan liikaa. Jos tekisin Suomi-vauhdilla töitä, ei mulla olis ollenkaan ikinä läksyjä (nytki teen niitä ehkä kerran parissa viikossa...) ja kouluhommat loppuis varmaan viikon puolessa välissä. Ainii huomenna olis se matikan koe, taisiis 'testi', mutta jotenki kummasti houkuttaa omenastruudelin teko ja Tomin korismatsin katseleminen hurjasti enemmän. Taitaa mun silti tarvita tehdä lunttauspaperi, cheat sheet, jonka saa ottaa kokeeseen. Inhoon niitä, no ehkä mä vaan lainaan Saskian. Niillä kun on huijaispapereiden teko ihan veressä, me suomalaiset vaan luotetaan Maoliin. Mut täytyy kyllä myöntää, et alkaa jo olla aika hyvä fiilis suomalaiseen kouluun palaamisesta. Kaikki ne ihmiset ja kieli ja kouluruoka ja sisällä olo ja omat vaatteet ja koulumatka ja kynällä ja paperilla tehdyt muistiinpanot...

Toisaalta, ens viikolla korkein lämpötila taitaa hipoa 35c, aurinko paistaa ja ihmiset muuttaa rannalle ja uima-altaiden ympärille. Mulla on ne koulusukat jääny pysyvästi jalkaan rusketusrajojen merkeissä, en pelkää hämähäkkejä enää niin paljon, en malta odottaa et koulupäivä loppuu ja pääsen kotiin, koulussa on köksää ja valokuvausta ja läksyjentekoa...

Nyt mä kyllä lopetan, anteeks tästä kilometripostauksesta ilman kuvia, yritän saada niitä vaihtarikuvia tänne kotoota. Ootte ihania, puoltoista kuukautta ja me nähdään! xoxo, Maria

100 Jäljellä!

Kääk, mihin tää aika nyt ihan oikeesti katoaa.

ENÄÄ SATA PÄIVÄÄ ENNEN KU ÄITI LENTÄÄ TÄNNE.

Musta tuntuu ihan epätodelliselta. Justhan mä vasta merkkasin mun kalenteriin jäljellä olevat päivät. Se oli ennen perheen vaihtoa, kun mulla oli hurjan kova ikävä. Ja niitä päiviä oli yli kolmesataa, ja se hirveän iso määrä ikävää melkein tukahdutti mut. Itkin varmaan koko vuoden itkut siinä niiden parin kuukauden aikana, että nyt voisin sit olla onnellinen. Ehkä se on niin, et pitää olla jotain kamalaa et osais sit pitää arvossaan niitä ihania hetkiä.

Eilen isoveli tilas multa Swiss rollin aka. kääretortun, ja kun isä pyyteli jotain suomalaista aattelin tehdä pannaria sunnuntaina, kun 40 hour famine loppuu. Mut rupesin miettimään, et mitä me oikeesti edes leivotaan koto-Suomessa? Korvapuusteja joo, mut mitä muuta? Ku täällä on vaikka mitä kaikkea, ANZAC-biscuitsit on varmaan ne legendaarisimmat. Mut sit kaikki Pavlovat ja Browniesit ja Slicet ja Crumbled. Mitä me leivotaan Suomessa?

Mulle ei oikeestaan kuulu muuta ku tylsää just nyt, on perjantai ja valokuvausta. Mua ei nyt oikeen jaksa kiinnostaa ja meillä kun on vielä sijainen ja aikaa tälle assignmentille on neljä viikkoa. Kateltiin enkun tunnilla Mirenin kanssa ihan tylsyyttämme lentoja Ebookersilta, Helssinkiin pääsis huomenna iltapäivästä yhellä välilaskulla, kokonaisaika jäi jopa alle vuorokauteen. Hassua, kun jotenki on niin kaukana mut kuitenkin niin lähellä kotia, mut sit täälläkin on koti johon mennä aina (raskaan tai vähän vähemmän raskaan) päivän jälkeen.

Mulla ei edes oikeen ollu mitään asiaa, on vaan niin et kaikki on hyvin. Sain eilen Etlareita ja hapankorppuja kotoota, paketoin siskon tekemiä Brownieseja hyväntekeväisyyteen ja kuuntelin sateen rummutusta peltikatolla.

Muthei, kolme viikkoa laskettelemaan, leipomislauantai epsanjalaisen Mirenin kanssa (joka on hyvin pitkälle henkireikä täällä välillä) ja muuta mukavaa. 

xoxo, Maria

ps. laitan kuvia sit kotoota, kun meillä oli vähän ajantappomukavaa Mirenin kanssa enkun tunnilla :--)

Siinä myös tyylikkäitä koulupukuja - Mirenillä pelkkä villapaita ja mä palelin jopa bleiserin kanssa...
Suomesta terkkuja!

Hih <3 Anteeks rakkaat, mut mä nautin niin hirmuisesti kun pääsin kuokkimaan veikan rippijuhliin pallon väärältä puolelta! Meneehän se näinkin, kyl teknologia on ihanaa.

Don't wake me up

Saatte vähän kuvia viime päiviltä - käytiin siellä zoossa valokuvausluokan kanssa, olin Almond Blossom-festareilla Saskian, Emilyn ja Janan kanssa ja sit vaan vähän random-kuvia viime päiviltä ja vähän aikasemmalta ajalta.

Kun sade rummuttaa kattoon ja tuuli ulvoo - tai rytisee - nurkissa, on ihana vaan maata monen paksun peiton ja viltin alla. Käpertyä kerälle lämmitetyn kaurapussin ympärille, katsella takkatulta verhojen raosta ja kertoa suurelle nallelle, Frankielle, kuinka ihanaa täällä on. Yrittää laskea sormilla ihania ihmisiä, ja hymyillä itsekseen tajutessaan ettei sormet riitä alkuunkaan. Miettiä kuinka ihanan iso ja lämmin syli isillä on, muistaa kuinka monta kertaa kuudentoista vuoden aikana on saanut rutistaa isiä niin kovaa kun pystyy. Nuolla suolaiset kyyneleet pois huulen nurkasta, itkeä ilosta. Ehkä myös vähän väsymyksestä. Young, Wild and Free soi päässä veljen sanoituksilla. Koko perhe tuuletti Suomen puolesta melonnassa, ja saatiinhan me kai joku mitalikin. Ei ainakaan oltu viimeisiä. Maata sängyssä ja odottaa unta, tietää, että huomenna saa nukkua pitkään. 

Olla rikkaampi kuin kukaan muu, rakastaa enemmän ja useampaa kuin ikinä ennen.

Joku hyeena

Jellonakuningas

Piisoneita

Siellä noita ihania <3 

Ei oo aina asiat näin mustavalkosia

Kävästiin Afrikassa nopsasti safarilla

Tää nyt oli vaan aika taiteellinen

Tasmanian paholainen

Jotai apinoitahan ne

Keskitalvi 

Joku halus kuvia kaupasta - tässä niitä nyt sit. Täällä on vielä kunnon koristeet olympialaisten kunniaks, Aussie Aussie Aussie, Oi Oi Oi - banneri näkyy tuolla pikkusen.

Maanantaina suklaaostoksilla ft. Pikkuveikka

Täälläi Self Serve - kassa, jossa saa ite skannata viivakoodit - SIISTIÄ!

Melkein 2/3 karkkihyllystä

SAIN POSTIA SUOMESTA!!!

Hapankorppua ja savulohirööraa isin fiskröra - ohjeella, ei voi olla muuta ku hyvää.

Näytin mallia Saskialle, kuinka kävellään puujaloilla. Enpä osannu aavistaa sillon vaahtosammuttimen kokosena kun huitelin isin tekemillä puujaloilla ympäri etupihaa et jonain päivänä sitäki taitoa tarvitaan - Ausseissa!

Australian Rajalla - ohjelmasta tutut käpyliskot mitkälie, joita ne yrittää aina salakuljettaa sukissa sun muissa. Ja mä sain pitää yhtä kädessä!! Arvatkaa kuuletteko tästäkin joka kerta kun käpyliskomikälie vilahtaa telkkarissa?

Opossumi lemmikkinä - as you do.

Oltiin kävelyllä Tomin ja koirien - Jetin ja Teddyn - kanssa, Jet saalisti pupuja :D

Pilvilinnoja ja pitkä pudotus

Täydellisen turhauttava päätös melkein täydelliselle päivälle. Vitutuskäyrä vaan nousee, taitaa olla aika mennä nukkumaan...

Päivä oli täydellinen: Auringonpaiste, tien päällä isän ja siskon kanssa, suuntana suklaatehdas. Suussasulavaa käsintehtyä suklaata 17 dollarilla (Hei, älkääs nyt - isällä meni 68$ ja Ellylläkin yli kolmekymppiä!) , lounaaks Cheese Kransky leipomosta ja kinderjätskiä jälkkäriks. iPodista pauhaa Young, Wild and Free ja mulle tuli yheksänsivunen kirje isiltä, sen Norjanmatkalta. Melkein ku olisin itekkin ollut mukana, mulla on vaan maailman paras isi.

Syötiin suklaata ja suklaata ja vähän Canellonia ja lisää suklaata. Iltapalaks meillä oli vaihtelun vuoks suklaata, eli mä oon nauttinu täysillä.

Mut. Niinku joku joskus viisaasti sano, että It's a perfect day! Now watch some idiot to screw it up. Näin just kävi, mut tämänkertainen idiootin titteli lankeaa teknologialle. Aivan sama onko MacBook Pro omalla käyttöjärjestelmällä, MacBook koulusta Windows- käyttiksellä vaiko Asuksen läppäri Windows seiskalla. Aivan sama, teknologia on perseestä.

Viekää mut kivikaudelle.

Isin lähettämällä muistitikulla oli vaikka kuinka ihania (näin oletan - joka tapauksessa kuvia kotoota!) kuvia, joita mä en nyt sit saa näkyviin. Tikulla on tavaraa 2.29 Gigatavun verran, mut sit kun avaan tikun ni siellä onkin 0 Kohdetta, 5,72Gt Vapaana.

Miksi.

Muuten kaikki on ihanaa, päätin vaan tänään, että oon karkkilakossa vähintään ens lomaan - mun Queenslandin safariin - asti. Ihan vaan, koska Micaelkin on, ja hostien mielestä mä en pystyis olemaan ilman suklaata viikkoakaan. Perinteiseen tapaan, ai en vai? Ja varmana pystyn! :---D Perus. Eli Auttakaa mua älkääkä lähettäkö kiltit karkkeja enää :D Jos tulee pakottava tarve lähettää jotain ni kirjottakaa kilometrikirje ja laittakaa vaikka Jenkkiä mukaan.

Vähän kuvia teille, mitä on otettu perheen kameralla - plus pari kuvaa suklaatehtaan myymäläpuolelta.

Eka yö svagissa selvitty.

Siistiä tää lentäminen! Tyylikin kohillaan :----D!

Normipäivä - taino ilta.

Hehe, minä se nuor... toiseks vanhin! Ja mun puoliväli-kakun nauttimista edeltävä sadasosasekunti.

Suklaatasuklaatasuklaata!

... Itkupotkuraivarit myöhemmin isi soitti (mut it-tuki maailman toiselta puolelta ei oikeen toiminu - varsinkaan kun isi puhu ruotsia, se suoritti manööverit suomenkielisellä koneella ja mulla kone ja aivot pyörii englanniks. Fuck kakskielisyys, kielimuuri ja koko kielikylpy. Taino ei.) ,sisko ja äiti yritti ja mä melkein heitin omat läppärit seinään ja potkin pöytäkoneen tuusannuuskaks, ja löydettiin vaan kuvia joita mä oon lähettäny tikulla menemään. Ja joitain dokumentteja myös (joita toivon ettei kotiväki oo löytäny... :D) mutten tietenkään sitä mitä ehin. Miks just teknologia on niin turhauttavaa, ja sit se kuitenkin menee rikki kun sitä yrittää ojentaa?! (Mä haluun joko täydellisen toimivaa teknologiaa tai vähintään iskun (tai mun tapauksessa pommin) kestävää kotelointia.)

Fuck this, ja hyvää yötä. Kyl vaihtarina on rankkaa. Päätettiin viedä tikku IT-guruille koulussa (meijän koulu on niin high-tech et meillä on neljä IT-teknikkoa täyspäiväsesti töissä!!!) loman jälkeen ja unohtaa koko turhake loppulomaa pilaamasta.

Mut maailma pyörii radallaan, se vähät välittää... Hyvät yöt.

What's up Down Under?

Sain Roosalta (maailman piristävin blogi!) kirjeen, jossa se haasto mut vastailemaan sen kymysyksiin. Tää on sitä omistautuneisuutta - käsinkirjoitettu kirje pallon toiselta puolelta seitsemän Fatzerin sinisen konvehdin kera, Roosa on ihana <3 Eli tässä nyt sit olis:

Mietitkö koskaan, mitä ihminen, jonka tulet tapaamaan ja josta tulee sinulle hyvin rakas, tekee juuri nyt?
En ole ikinä aikasemmin ajatellu tällästä, mut nyt kun kysyit ni johan lähti ajatukset juoksemaan. Ensin vaan mietin, et mitä se tekee, ihan arkisia juttuja. Ehkä se on unikeko ja se vaan nukkuu. Tai sit se syö (mitäköhän?), tai on koulussa tai töissä. Sit aloin miettimään, et missäköhän maassa se on nyt. Tai minkä maalainen se on. (mäkun olen tämmöinen maailmanmatkaaja, ni sitä ei ikinä tiedä x)) Ehkä se on ihan himosukeltaja ja sukeltaa jossain koralliriutoilla. Tai sit se on joku seikkailija joka on just tutkimusmatkalla etelänavalla tai Amazonin sademetsissä. Voihan se olla jotain supertavallista, vaikka kävelyllä koiran kanssa (millanen koira?), lukemassa sen lempikirjaa, istumassa bussissa tai vaikka vessassa. Siis ihan näin lyhyesti, en ajatellu ennen kun kysyit.

Missä laulussa on kivoimmat sanat?
Ääh, tää vaihtuu ihan melkein päivittäin. Tällä hetkellä tykkään parista biisistä erityisesti:
Michael Paynter - Are You Alive (tää oli lämppärinä SEALin keikalla)
Juha Tapio - Kaksi Puuta
Suurlähettiläät - Kuka pysäyttäisi kellot
Haloo Helsinki - Maailman toisella puolen (olihan mun nyt pakko nää laittaa)


Tykkään aika monesta mitä soi radiossa, mut säästääkseni nettiä annan niiden sit vaan soida radiossa, enkä muista nimiä saatikka esittäjiä.

Mikä on paras tunne maailmassa?
Tää riippuu aika paljon fiiliksestä. Nyt paras tunne on se, että kuuluu johonkin. Että on oikeesti paikka, jota voi sanoa kodikseen ja omat vanhemmat, joita rakastaa ihan mahdottomasti. Ylipäätänsäkin, että tietää kuuluvansa johonkin ja olevansa rakastettu.

Miten selittäisit sanan 'unelma'?
Unelma on jotain, jonka eteen on valmis antamaan kaikkensa. Jotain, jonka saavuttamisesta uskoo tulevansa onnelliseksi.

Miksi se on niin kiva tunne, kun lentokone nousee? Entä kun juna kiihdyttää täyteen vauhtiin? Onko niillä tunteilla jotain yhteyttä?
Mulla lentokoneen nousukiito tarkoittaa uutta seikkailua. Jotain paikkaa, jota ei ole ikinä ennen nähnyt. Olla valmis kokemaan jotain uutta ja jännittävää. Toisaalta se voi olla myös paikka, jota rakastaa niin, että menee sinne uudestaan. Elää kaikki muistot uudestaan ja kokee uusia seikkailuja. Tai nousukiito voi myös olla askel kotiinpäin. Tieto, että kohta näkee kaikki rakkaat taas, pääsee omaan sänkyyn nukkumaan ja kaiken tutun ympärille.

Kun juna kiihdyttää täyteen vauhtiin, siinäkin on usein jännitystä ilmassa. Tosin ei yhtä paljon, kun musta junalla matkustaminen on paljon arkisempaa :--) Junalla pääsee helpompiin seikkailuihin, jotka on vähän lähempänä kotoota. Että jos tulee tenkkapoo, ni voi soittaa äitille hätäpuhelun ilman, että tarttee laskea aikaeroa.

On yhteys, tosiaan! Molemmat tarkoittaa vanhan ja tutun jättämistä taakse ja uskaltamista. Uutta seikkailua, jolloin mitä vaan voi käydä. Lentokoneeseen ja junaan on astuttava mieli avoinna, valmiina kokemaan uutta ja ihmeellistä ilman ennakkoluuloja.

Pienenä inhosin kotiinpaluuta. Inhosin. Se oli jotain tosi vastenmielistä, ja vanhemmat sai kyllä tuta sen nahoissaan. Miksi, oi miksi teidän pitää raahata mut väkipakolla pois täältä. Mä jään tänne. En tuu!

Nyt tiedän, mitä isi tarkoittaa, kun se sanoo, että Borta bra men hemma bäst. Tai että miks oma sänky on se paras paikka maailmassa. Musta on tulossa vanha.


Miksi tähtiä katsellessa on niin pieni olo?
Koska silloin miettii kaikkea sitä tilaa, ja kaikkia niitä muita aurinkoja ja planeettoja. Ja sitä on hieman lähempänä tajuumista, että kuinka hirveen suurta kaikki on. Tähtiin katseleminen on vaan niin hirveen pysäyttävää.

Mikä on maailman suloisinta?
Nukkuva ja unia näkeviä koiranpentu. Toisiaan rakastavat vanhukset. Pienet lapset valloittamassa maailmaa.

Mikä on avaruus?
Hirmu iso ja yhä laajeneva paikka, joka kattaa kaiken. Jotain, jota oon liian väsynyt miettimään. Onneks meillä on hirmu viisaita ihmisiä, ettei mun tarttee.

Onko siellä ketään söpöä? (Sun lisäks siis ;) )
Pakko sanoa, et mulla on varmaan maailman söpöimmät pikkuserkkujen lapset. Caitlyn, Miranda Ashton ja Huntah on söpöjä. Ne ei oo kyllä täällä vaan Melbournessa (joka on tarpeeks täällä sieltä katsottuna...). Hostien yksvuotias tanskandoggi mikälie Teddy on kans söpö - se juoksee pää kolmantena jalkana, kantaa polttopuita oven eteen takapihalta ja tekee kaikkea hassua. Juoksi päin sähkötolppaa ja liukastu mutaan kun oltiin lenkillä. Se on vaan Tyhmä. Sit yks jätkä oli kans, mut se lens jo takasin jenkkeihin. Mutsiis honestly, mun luterilaisessa yksityiskoulussa on harmittavan laiha valikoima söpöjä poikia - en sano et olisin täältä miestä tullu hakemaan (älkää peljätkö te kaikki alfaurokset siellä kotona) mut ei silmänruoka olis pahitteeks ollu :----D

Mitä haluaisit kaikkein eniten maailmassa?
Kääks. Jos olisin oikeen epäitsekäs sanoisin, et maailmanrauhaa tms. mut et oo. Haluisin, et pärjään lukiossa ja jatko-opinnoissa, et vihdoin selvittäisin et mitä oikeen haluan tehdä isona ja et mulla olis mukava tulevaisuus. Ehkä vielä enemmän haluaisin, et äiti ja isi elää piiiiitkään, koska oon täällä huomannu kuinka en pärjää ilman niitä. Itsekästä tämäkin. Sit haluaisin, et nää hostit muuttaa Suomeen, meidän naapuriin. Ja sit vielä, haluisin osata kontrolloida aikaa, koska nyt ajan lentäminen pelottaa. Haluisin selvittää mun ajatukset, koska tällä hetkellä en oikeesti tiedä mitä ajatella ja se on ihan kauheaa. Haluisin rajattoman netin, että voisin skypetellä kotiin, koska haluisin nähdä ainaki Lauran.

Mikä auttaa parhaiten, kun on surullinen?
Joku viisas sano joskus, että kun on surullinen, laske kaikki asiat ja ihmiset, joita rakastat, jotka rakastaa sua tai jotka saa sut hymyilemään. Jos sormet ei riitä, ei oo mitään syytä olla surullinen.

Mua auttaa rakkaiden ajatteleminen, jutteleminen rakkaiden (joko kotona tai täällä) kanssa, auringonpaiste. Se, että mulla on tämmönen mahollisuus. Aussilipun näkeminen tai rannalla oleminen.

Entä koti-ikävään?
Kaikkien ihanien paikallisten ajatteleminen. Kuinka paljon ihania juttuja oon jo kokenut täällä. Kotiin jutteleminen, varsinki kavereille. Vanhemmille jutteleminen välillä pahentaa ikävää, koska no en tiä. Nyt sen ajatteleminen, et on jo yli puolväli ja et äiti tulee tänne. (puolenvälin jälkeen ei oo kyllä ollu koti-ikävää) Tai sit vaan itkeminen, suomimusan kuunteleminen ja vanhojen kuvien katteleminen kaikista rakkaista. Suomiruuan kokkaaminen. Täällä perhe aistii tosi helposti, kun on vähänkin ikävää ilmassa. Silloin ne kyselee tosi paljon kaikkea Suomesta ja sit kerron niille. Kerron kaikesta mitä ikävöin ni en ikävöi enää niin paljoo.

Mikä saa sut hymyilemään? Hymyiletkö koskaan ilman syytä?
Tällä hetkellä vaikka mikä. Hymyilen varmaan ainaki puolet päivästä, joskus illalla posket on kipeät kun oon nauranu niin paljon. Se, että oon AUSTRALIASSA. Elän just omaa, ja monen muunki unelmaa. Perhe ja varsinki sisarukset saa mut hymyilemään. Ne on vaan niin luonnollisia, ihan ku oltais aina oltu sisaruksia. Ne vie mun kännykän ku ne haluu pelata sillä, tulee koemaistamaan kulhoista kun kokkaan ja istuu päälle tai tökkää ohimennessään. Isoveli nostaa hartialle ja kantaa ympäri taloa. Oma perhe, varsinki Skypesessioiden jälkeen. Hymyilen varmaan pari päivää ihan lakkaamatta. Auringonpaiste.

En sanois, et ilman syytä, kun onhan mulla aina syytä hymyillä. Oon Ausseissa, mulla on maailman ihanin perhe ja ystävät Suomessa ja ihana perhe ja kavereita täällä.

Mikä on elämän tarkoitus?
Mä uskon, et meillä jokaisella on tarkoitus elää elämä niin, että voidaan olla onnellisia ja tyytyväisiä sit elämän ehtoolla. Elää elämä niin kuin jokainen päivä olis viimeinen. Toteuttaa unelmiaan ja olla toinen toistemme tukena. Rakastaa.

Roosalla on muuten maailman ihanimmat kirjeet. Voikun olisin itsekin yhtä hyvä. Onkohan olemassa ammattia kirjeidenkirjoittaja? Se vois lähettää kirjeitä kaikille jotka on allapäin ja piristää niitä - kirjeiden saaminen on ehkä piristävintä ikinä, ja kruunaa päivän ku päivän. Vaikka kuinka huono päivä, niin ei voi mennä surullisena nukkumaan, sainhan mä sentään kirjeen.

FIVE MONTHS!

Anteeks kun musta ei oo kuulunut mitään ihan liian pitkään aikaan! Koeviikon jälkeen alko uus lukukausi, saatiin uudet lukkarit ja mulla ihan kiva juu. Kokeista sen verran, että matikasta luokan paras, enkusta bee ja liikasta bee. Enää kolme päivää koulua ja sit kahen viikon ja yhen päivän talviloma.

Tästä tulee aivan sekava kun yritän kaiken oksentaa kerralla tänne, mut koitan muistella et mitä mul on tapahtunu. No paljonhan täällä, ollaan oltu koulussa ja kotona, syöty hyvin ja ei-niin-hyvin ja nukuttu paljon ja vähän vähemmän.

Nyt paisto vihdoin aurinko vähän aikaa ja oon vähän pirteemmällä päällä ollu koko päivän. Nyt toki sade rummuttaa katolle ja istun täällä takan edessä, mut ei siitä sen enempää. Pidin tänää esitelmän Suomesta Year Level Meetingissä about sadalleviidellekymmenelle kanssaopiskelijalle, yök. Mut olihan ainakin niillä kivaa, kun kerroin eukonkannosta ja joulupukista. Joo.

Tänne tulee aina välillä ihania kirjeitä kaikilta ihanilta, tänään kyllä kruunas päivän Liisan ja Lauran huippupaketti ja kilometrikirje. Nää nauraa täällä kuinka isi ja äiti laittaa kotoota paketteja - suklaata perheelle ja sanomalehtiä mulle :----D Kyllähän mäkin niitä suklaita syön, mut sanomalehdet on vaan ihania. Onko mitään parempaa kuin syödä aamupalaa Etlarin ääressä? Ei.

Parinmoista kuvaa viikonvarsilta, en oikeen tiedä mitä mä tänne nyt oikeen postaisin.

Legendaariset TimTamit - näillä eväillä viikonlopusta ei voi tulla muuta ku hyvä!

Tässä Vegemite - ja maapähkinävoi vaan sen takia, koska Vegemitepurkki näytti niin yksinäiseltä :D Ja Nutella oli loppu.

Ellyn maailman parhaan Browniet - resepti välitetään kyllä kotona äitille ja Brownie-perinnettä jatketaan Suomessa takuuvarmasti!

Sit vielä ikäväkuvia - Tästäkin on jo yli vuos. Koulunlopettajaispiknikki Lauran kanssa. Mitä turhia niistä glamoureista, kun mulla on Laura! <3

Tästä vähän vähemmän ku vuosi - viimenen kerta ennen lähtöä. Liisaonihana <3

Liisan kanssa tutustuttiin yli kaks vuotta sit mun ekalla kielikurssilla Maltalla ja kyläilty toistemme luona aina välillä. Kielikurssit on ihania! 

Tosi pelottavaa huomata, kuinka aika lentää. Toisaalta ihanaa, toinen puolikas menee vielä nopeemmin ja kohta mä jo pääsen unohtamaan ajan äitin kanssa, hyppäämään oman ihanan isin suureen syliin, olla Micaelin härnättävänä ja paijailla koiria. Käyttää omalta kodilta tuoksuvia vaatteita, kävellä sisällä sukkajalassa ja syödä terveellistä, ravitsevaa ja isin tekemää ruokaa.

Mutta. Sit se toinen puoli. Mitä mä sit teen, kun en pääse enää koulubussilla kotiin? Kun ei ole enää kahta lounastaukoa (miten selviän enää? :D), koulupukua tai TimTameja? Kuinka mä voin jättää nää ihmiset tänne?! Aika menee liian nopeasti, haluun vaan viettää vielä paljon aikaa näiden kanssa! Onneks mulla on vielä viis kuukautta ja neljä päivää aikaa. Onhan sitä aikaa vielä vaikka muille jakaa. Onhan?

Mieti hetken, miten pitkä aika jouluun on. Ikuisuus, eikö? Mut sitten, mieti taaksepäin. Puolisen vuotta, joulukuun ja tammikuun vaihteeseen. Mitä teit jouluna, tai kuinka uusivuosi otettiin vastaan? Tapahtuiko tammikuussa jotain, jonka muistat erityisen hyvin? Kuinka vähän aikaa siitä onkaan! Jopa joululoman alku, mulla puurojuhla, teillä ehkä joku muu. Joulujuhla. Kevätlukukauden alku. Siitä ei oo edes kauaa. Kuinka aika lentääkään! Niimpä. 


Tasan viis kuukautta sitten, tammikuun kahdentenakymmenentenä kuudentena päivänä, näin Australian ekaa kertaa. Olin onneni kukkukoilla, ja sit yht'äkkiä melkein itkin järkytystäni. Oon toisella puolella maailmaa, ihan yksin. En tuntenu ketään, ja ne ihanat ihmiset, kohtalontoverit, oli viety aivan liian kauas. Ne ihmiset, jotka oli kaikkein lähimpänä Suomalaisuutta, kotia, kavereita. Ne, jotka olin tuntenu jo vähän yli kaks päivää, joihin ehin tottua ja tykästyä, lens ympäri Australiaa. Mun piti yht'äkkiä hymyillä ja puhua englantia.

Ekat viikot - suurinpiirtein puoltoista kuukautta - meni ihan hurmiossa. Olin Australiassa, aurinko paisto ja oli lämmintä. Ehdin jo melkein tylsistyä ennen koulun alkua, mut sit tutustuin ihaniin ihmisiin koulussa ja arki alko rullaamaan. Edelleenki, oli aurinkoista. Nauroin. Pikkuhiljaa, kuitenkin, totuin. Aloin nähä huonoja puolia, tai en vaan enää häikäistynyt niistä hyvistä puolista. Koulua rakastin, mutta kotona olin onneton. Itkin itteni uneen ja näin unta isistä ja äitistä. Näin unta ihan tavallisista koulupäivistä kaamoksessa, lumisateesta ja leffailloista. Heräsin kesken unien suolaiset kyyneleet pitkin poskia. Kirosin, että miksi, miksi, tulin tänne. Haluun vaan pois. Eikö tää alamäki vois jo loppua? Millon se tottuminen alkaa, millon pääsen takaisin aallonharjalle?

Viikot tuli ja meni ja mä en enää osannu olla onnellinen. Koulussa melkein nauroin, olin onnellinen. Sit kaikki muuttu. Tunnelin päähän sytytettiin valo, soitin STS:lle. Pärjäsin ekan jakson loppuun, vietin viikonlopun Kangaroo Islandilla muiden vaihtareitten kanssa ja lensin Melbourneen. Nauroin, söin, puhuin Suomea ja näin ihan hurjan paljon kaikkea. Kaikkein tärkeinpänä, sain pari tusinaa sukulaista lisää. Niistä ihmisistä tuli tosi tärkeitä, ja mä jo ihan unohdin kuinka surullinen mä olin. Unohdin, miten kamalaa on valvoa ja kaivata kouluun. Nukahin helposti, opin nauramaan uudestaan. Olin niin onnellinen, että melkein lauloin.

Lomat loppu, mutta mä olin silti onnellinen. Paluumatkalla Amerikkalainen yliopistovaihtari sano mua rohkeeks. Tajusin, että ehkä mä vähän olenkin. Pakkohan mun on olla. Tai sit se on vaan kovapäisyyttä. Tyhmyyttä ja liian paljon spontaaniutta. Vai olisko se... Kerroin sille Sisusta.


Arki alko rullaamaan uudessa perheessä. Etin kotia kolme kuukautta, ja vihdoin löysin sen. Pääsin aallonharjalle. Huipulle, josta voi katsoa alaspäin. Katsoa sitä kivikkoista polkua, jonka kipusin. Miettiä, kuinka paljon oikein kasvoin. Tasaisempi tie odotti edessä, ainakin hetkeksi. Puolen välin tietämillä ajatukset alko ravaamaan vähän rivakammin ja huoli kasvoi. Koti oli luvattu kymmeneksi viikoksi, jäljellä viikkoja oli kuitenkin paljon enemmän. Mitä jos mä joudun takaisin ekaan paikkaan? 


Kaikki perheenjäsenet kuitenkin halus mun jäävän tänne. Hymyilin niin, etten ikinä unohda. Nauroin ilman mitään syytä. Mulla oli koti kaukana kotoota. Talvi tuli ja sade alkoi. Maailman kuivimman mantereen kuivimmassa osassa sataa hurjasti. Mutta nyt, kun istun koulubussissa ja sade hakkaa ikkunoihin, mua hymyilyttää. Edessä on ilta kotona, ihanien ihmisten ympärillä. Hyvää ruokaa, lämmin takka ja elämän ääniä. Hyvän yön halaus ja pehmeä sänky.

Isot pahoitteluni kilometripostauksesta. Tunteja kului pari enemmän kuin oli tarkoitus, takkatuli sammui ja sytytettiin uudestaan. Syötiin illallista ja tehtiin jälkiruokaakin. Läksyille ei tänä iltana olla uhrattu ajatustakaan. Nyt hampaiden pesulle ja nukkumaan, olette kaikki hurja paljon ajatuksissa. Hassua, vaikkette sitä välttämättä tajuakkaan. Ootte kaikki seikkaillu mun unissa, mutta enää en herää posket märkinä. Nyt herään koputukseen aamulla, että jaksaisitko kouluun nousta. Jos vastaan että en, niin kummasti silti joku hassu voima vetää ylös. Uniin sotkeutuu montaa kieltä ja kulttuuria. Enää en edes tiedä missä mantereella mennään. Australialainen jalkapallo ja mökkipiha menee sekaisin. Suomea puhuvat opettajat eksyy Australialaiseen kouluun ja Australialaiset oppilaat ilmestyy Nastopoliin.

Pelaan futista aussisäännöillä suomessa takapihalla mun kaikkien sisarusten kanssa. Voitettiin aussisukulaiset isin kuuden pisteen potkulla, eikä isoveljellä ollut mitään mahdollisuuksia.

ADL-COL

Tässä vähän fiiliksiä viikonlopulta - käytiin kattomassa futismatsi Adelaide Crows vs. Collingwood Youth Groupin kanssa, mukaan lukien Elly ja Emily. Loppuunmyydyllä 50 000 ihmisen vetoisella stadionilla (joista 99% oli Crowsien tukijoita, me mukaan luettuna) tunnelma oli aikamoinen! Hyvää seuraa, uskomaton tunnelma, paljon TimTameja ja myöhäinen kotiinpaluu, mitäs sitä muutakaan tarttee.

Sunnuntaista asti oon sit ollu parantelemassa itteäni, syöny kaurapuuroa ja juonu vettä, kattonu nyyhkyleffoja ja nukkunu. Vihdoin tuntuu paremmalta, huomenna pääsen jo kouluun. Isä on ollu kotona mun kanssa ja tuputtanu ruokaa. Sunnuntaina skypettelin kotia, kuin ihana olikaan nähdä kahen viikon jälkeen!

Tomin synttäripaketti tuli muuten maanantaina (eihän se ollu ku neljä viikkoa myöhässä...) ja siellä oli Etlareita piristämässä mua, nää kattoo ihan ihmeissään kuinka joku voi innostua niin paljon sanomalehdistä :----D Plus isin kirje, pappa är bäst <3

Tän päivän oonki sit kuluttanu syöden kaurapuuroa, köksän tutkielman, matikan folion ja liikan Issues Analysis -jutskan parissa selaillen sukekavereiden vastauksia mun tutkimukseen :D 

Kurpitsa-bataattisosekeitto ja ite tehtyjä ruisleipiä takkatulen edessä, onko olemassa parempaa tapaa viettää sateista keskiviikkoiltaa?

Minä mun paksussa talvitakissa ja villapaidassa, mikä meni vikaan?

GOAAAAAAAAAAAAL!

PS. Crows hävis hurjasta kannustuksesta huolimatta :( Pikkuserkku Matthew väittää et mulla olis muka huono onni, mitennii kolme futispeliä kattonu ja aina se joukkue jota oon ollu kannustamassa on hävinny? Ehkä Matt onki oikeessa... Taidan pysyä ihan vaan jääkiekossa.

Elossa ollaan.

Extended home class, pikkusen nopeeta päivitystä.

Viikonloppu oli ehkä kamalin kaikista, olin pikkusen kipeenä ja äh kaikkee muutakin. Kuitenkin viimenen viikonloppu hostien kanssa, selvitty.

Perjantaina oli Sports Day, tehtiin Abin kanssa edellisenä iltana kaheksakytviis piparia myytäväks. Meillä oli myös cupcakeseja, muffineja, caramel sliceja ja brownieseja. Kerättiin yli 370 dollaria hyväntekeväisyyteen!

Huomenna synttärit, viikonloppuna trip to Kangaroo Island muitten vaihtareitten kanssa ja lomalla Melbourneen. Äitiltä tuli eilen paketti, jonka säästän huomiseks 8) Jotain mitä odottaa! Huomenna myös vika surffaus ja perjantai-iltana Twilight Food Affair koululla. Ei paha, muutto kait loman vikoina päivinä. Kyllä tää tästä, eilen oli tasan kaks kuukautta Australiassa -päivä. Ja perjantaina on tasan kaheksan kuukautta kotiin -päivä. Ja Nellin synttärit, älkääs kotona unohtako antaa herkkuja :-----D

Sori kun oli näin pikanen, mulla on vaan pari minuuttia aikaa. Elossa ollaan kuitenkin. Sain muuten viime viikolla ison paketin, synttärikortteja (KIITOS Jennille ihanasta kortista, kuin myös Raijalle ja Petrille!!! Ja KIITOS mummolle ja ukille villasukista, kuin myös Äitille!!! Ja korteista ja suklaasta, Special Edition meni hujauksessa... :D) Kortteja ja kirjeitä on ihan mahdottoman mukava saada <3 Muuttoon ei oo enää hurjan pitkä aika, jos ootte nopeita ni kirjeet ehtii ennen sitä. Kun saan uuden osotteen laitan sen teille viestillä, että pystytte piristämään mua vastedeskin ;)

What doesn't kill you makes you stronger

Läksyjentekotunnit on niin tän blogin pelastus! :-----D Mulla on teille taas paljon kerrottavaa, oon oikeesti tosi pahoillani kun en saa laitettua tänne kuvia, koulussa on 'kuvienkatselu' estetty kokonaan :( 

En edes muista millon päivittelin viimeksi, mutta tässä nyt jotain mitä on tapahtunu...

Sain uuden isäntäperheen!!! Ellyn perhe ottaa mut seuraavaks termiks, eli kakkosjaksoks loman jälkeen. Ehkä pidemmäks aikaa, ehkä ei. Mut ainakin nyt pääsen pois nykysestä paikasta! Oon säästellyt läksyjä kotiin ja tehny oikeen h-i-t-a-a-s-t-i läksyt omassa huoneessa. Näin mä selviin, enää kolme viikkoa lomaan.

Lomalla luultavasti lennän Melbourneen, siellä on suomisukulaisia äitin puolelta ja ne pyys mut sinne lomaks. Kaheks viikoks. Ehdin tutustua mun sukulaisiin ja ne sano näyttävänsä mulle Melbournea! Tuun takasin junalla (kakstoista tuntia pitkin Australian Outbackia) tai bussilla (kymmenen tuntia läpi yön) koska noh, oon outo ja tykkään matkustaa :----D 

Kahen viikon päästä - maaliskuun vika viikonloppu - STS järjestää yhen yön retken Kangaroo Islandille! Fabian sveitsistä ja Kalle ruotsista, vaihtareita jotka lens samalla koneella Lontoosta, on kai tulossa plus muita vaihtareita jotka tuli heinäkuussa. Yay.

Oon ollu kiireinen viikon päivät; keskiviikkona surffaus, joka jouduttiin lopettamaan kesken ukkosmyrskyn takia. Ootteko ikinä melonu superkovaa takaisin rantaan kun sataa kaatamalla, joka puolella jyrisee ja salamat iskee ympärille? Olkaa onnellisia. Seisottiin oottamassa kyytiä uikkareissa ja läpimärkä pyyhe ympärillä kun ympäristö kuulostaa taistelutantereelta. Ihana ilta tosin, hosteilla on menoa joka keskiviikkoilta - mun lemppari-ilta jolloin saan olla rauhassa eikä mun tarttee yrittää koko aikaa. Ella ja Roosa - postia tulee hitaasti mutta varmasti! :D 

Torstaina kävin Adelaidessa Ellyn kauden ekassa Netball-pelissä. Netball on vähän kun korista, mutta palloa ei saa pompottaa eikä pallo kädessä saa liikkua. Näin superlyhyesti. 

Perjantaina suoraan Emilylle koulusta, käytiin keilaamassa ja Burger Kingissä isolla porukalla ja päädyin sit nukkumaan Emilyllä. Aamiaiseks tehtiin pannukakkuja from scratch (Emily ei tykkää kokkailla joten loppujen lopuks mä päädyin paistamaan ne...), joka on aika iso juttu täällä, koska kaikki tavara tuppaa tulemaan avaa-paketti-lisää-vesi-ja-kaada-pannulle -tavarana. Käytiin shoppailemassa jonka jälkeen Emilyn porukat heitti mut kotia. Suht hyvä puolikas viikonloppu siis!

Loppuviikonlopusta ainoo mainittava jutska oli Skypesessio äitin ja isin kanssa sunnuntai-iltana Bethin luota. Normi sunnuntai-ilta rakkaan perheen kanssa siis. Melkein. Tuntuuko teistä ikinä siltä että haluaisitte sulaa tietokoneen ruudun läpi rakkaiden syliin? Musta tuntuu. Tänään mulla on ollu hirveä ikävä - ei porukoita mutta Micaelia!

Kai tää tästä jos (kun) pääsen muuttamaan. Abi tuli muuten takaisin Melbournen-matkalta ja sano, että saan tulla niille asumaan jos Ellyn luona ei voi olla koko aikaa. Eli ei välttämättä enää tarttee mennä takaisin hosteille enää!!!!!!!!!

Ellalle kiitos hirmuisesti Itävallan-postikortista, tuli sopivasti piristämään päivää! Oot niin rakas - vaikka olit lomalla muistit mua!! Ja vaikka me ei edes nähdä kun ihan liian harvoin. Täällä huomaa kuka oikeesti muistaa mut :) Ostin 25 kirjekuorta ja postimerkkiä, vastailen kyllä teille, mutta posti ei oo maailman nopein sinne pohjolaan...

Plus viimeisenä, muttei vähäisimpänä, kuulin porukoilta kuinka blogia seurataan Siikaniemessäkin (oon ollu täällä ihan liian suojassa suomalaisilta paikannimiltä enkä oo yhtään varma muistanko oikein...) ahkerasti :------) Terkkuja sinnekinpäin hurjasti, ja lämpöiset halit Jennille!!! :)

Mulla loppu koko kuukauden nettiaika kahessakymmenessä päivässä... Joten saatatte joutua odottelemaan suht kauan seuraavaa postausta, ellen postaa joltain kaverilta tai kirjastosta. Ehkä postausten taso paranee ja saan pistettyä kuviakin muuton jälkeen - en tosin haluu niiden koko nettiä käyttää joten ehkei tahti kuitenkaan tästä kerta-viikkoon tahdista muutu.

Tsemppiä muuten muille vaihtareille ihan tosipaljon, ihana kuulla miten teillä menee! Toivon niin että ollaan samassa koneessa kotia päin :-----)

Long weekend!

Pitkä viikonloppu ja paljon sleepovereita! Vihdoin olin onnellinen.


Perjantaina suoraan koulusta Emilyn kautta Ellylle. Leffailta, kateltiin pari leffaa shedissä, syötiin aussiherkkuja ja naurettiin sixpackit. Haettiin matkalla TimTam-sulasuklaa-mansikka-tomusokeri pitsa, kuulostaa ehkä ällöltä mutta oli herkkua! Syötiin TimTameja, juustokiekuroita, Tiny Teddyjä, Lamingtoneja ja vaikka mitä muuta! Käytiin kanssa nuortenillassa, jossa pelattiin korismatsi Fin-Aus, ja SUOMI voitti!! Oli ihan hurjan kivaa.

Lauantaina Uranbirran eläinpuistoon, jossa syötettiin kenguruita, rapsuteltiin koalia ja juostiin karkuun väärään häkkiin päätynyttä pelikaania. :-----D Yks kenguru oli hieman innokas kun se sai ruokaa ja raapas kunnon haavan käsivarteen, Elly oli vaan että joo, nyt oon virallisesti Ozzie. Käytiin Australian (ehkä koko maailman) parhaassa leipomossa syömässä Aussiruokaa jonka jälkeen suunnattiin rannalle. Chillailtiin siellä, heitettiin Emily kotia, syötiin Ellyn äitin tekemää hurjan hyvää aussiruokaa, (Okej pappa, det finns inte bättre mat än vad du lagar ens på andra sidan av värden. Nu är det officiellt.) ja painuttiin aikasin pehkuihin.

Fammo täytti kaheksankymmentä ja mä oon täällä. Maailman toisella puolen. Kuitenkin,

Ja må hon leva,

ja må hon leva,

ja må hon leva uti hundrade år!

Grattis så hemskt mycket, älskar er alla på Hällan också!!

Sunnuntaina Adelaideen, jossa Ellyn netball-harkat. Kierrettiin Adelaidea Ellyn äitin kanssa, käytiin moikkaamassa Ellyn mummoa joka oli ihana! (ei kyllä vedä vertoja mun maailman ihanimmalle mummolle ja fammolle :-------D) ja nää heitti mut hosteille.

Amy haki parin tunnin päästä Muwanan luo, jossa leffailta tyttöporukalla. Käytiin (nudisti)biitsillä kävelyllä, seikkailtiin metässä ilman kenkiä, tilattiin pitsaa, syötiin suklaata ja kateltiin leffoja.

Soitin arearepille, kerroin kaiken ja ne lupas ettiä uutta perhettä. Tosin, hostien löytäminen ei todellakaan oo helppoa, joten en elättele turhan suuria toiveita. Ellyn perhe sano, että ne vois ottaa mut kuukaudeks. STS kuitenkin sano, että pitäis olla pidempi aika... Joten Ellyn perheen pitää miettiä uusiks. Kaheksan kuukautta on kuitenkin tosi pitkä aika, ihan oikeasti.

Ekaa kertaa olin oikeesti onnellinen pidemmän aikaa kun koulupäivän. Olin onnellinen melkein kolme päivää, ihan melkein putkeen. Kuinka ihan fiilis onni onkaan, kun oikeesti et mieti, että kauanko enää että voit mennä nukkumaan tai pääset kouluun.

Kyllä tää tästä. Kai.


Roosa, Onnea on saada kirje Suomesta ja nauraa ja itkeä vedet silmissä samalla kun syöt Fatzerin sinistä. 


Hostit ei tykkää (enkä tosiaan tajua miksi!) kun saan suklaata joka kirjeen mukana, mutta mullehan ne kirjeet on... Laittakaa vaan suklaata (ja jenkkipurkkaa - varastot hupenee) tästedeskin 8)