Välähdyksiä

Nyt on pakko kirjottaa, tuli luova hetkinen. Älkää vaivautuko... Sori, mut tästä on tullu vähän ku päiväkirja mulle, enkä voi olla purkautumatta. Ei sentää oo enkuks, vaikka olis helpompi.

Sori äiti, ja kaikki muut ketkä nyt on aikeissa antaa nuhteita. Mut kun se purkaus on tullakseen, ni sitä ei vastustella. Kello on yli puolenyön, mut onhan meillä loma. Vielä kaheksan päivää jäljellä. Mut loma ei oo se mistä mun nyt piti kirjottaa.

Tapahtuuks teillä ikinä tällästä – nyt lähinnä muut vaihtarit Melissa, Anna, Mari, Iisa. Ville tuskin tätä lukee, mut kuitenki. Ehkä Lilli jos nyt oot tänne eksyny. Ja kuka nyt ikinä onkaan vaihtari tai ollu joskus ja tätä lukee, ja te kaikki muutki. Ja jos Fabian tai joku muu tätä Googlen translatella kääntää ni teki nyt sit.

Nii, asiaan. Mulla tulee välillä ihan ufohetkinä tosi realistisia muistoja – teen jotain ja yhtäkkiä nään (siis muistan, mut se on niin realistista et pystyn näkemään kaiken, kuulemaan, maistamaan ja haistamaan) jonkun välähdyksen jostain muusta. Ihan ilman että edes ajattelin jotain tiettyä muistoa tai vaikka se juttu mitä teen ei edes liittyis mitenkään siihen muistoon.  Ja nää hetket, kutsun niitä välähdyksiks, ne on vähän ku Deja Vuta mut sit ei kuitenkaan. Ne on ihan normaaleja hetkiä, joita en oo edes tietoisesti rekisteröiny. Siis arkipäiväsiä, ei mitään koulusta valmistumista tai ekaa sukellusta etelässä tai tai nii. Ei hetkiä, joita tiesin muistavani. Tarpeeks epäselvää? Putositte kärryiltä? Hyvä, jatketaan.

Esimerkiks.

Oltiin Abin kanssa käyttämässä koiraa rannalla, nostin lahkeita kollareista ylemmäs voidakseni kahlailla aalloissa. Yhtäkkiä olin Nastolan S-Marketin hedelmäosastolla isin kanssa, vaa’alla punnitsemassa jotain banaaneja. Ja ne oli pussissa, vaikken ikinä edes laita banaaneja muovipussiin.

Pesin hampaita ja olin puol metriä lyhyempi ku isoveikka, oltiin tuijotuskisaa seinän kokosen peilin kautta. Ja yhtäkkiä olin menossa alpeilla tuolihissin porteista siihen matolle oman pikkuveikan kanssa. Saatiin ihan privaatti kuuden istuttava tuolihissi kahestaan, kaide laskeutuu alas ja nostan laudan jalkapuolalle. Ja voitan tuijotuskisan.

Lyön Land Cruiserin takaoven kiinni kotipihassa koulupäivän jälkeen. Eiku oonki kävelemässä Lahdessa Lauran kanssa, ja meillä on ihan ufojutut. En tiedä mikä kerta tai miks ollaan Lahdessa, mihin ollaan menossa tai mitä mulla on päällä. Kävelen Triossa ja nauran jollekki. Noukin repun Land Cruiserin takakontista ja kävelen sisälle.

Istun matikantunnilla ja amerikkalainen sijainen Mr. Burton selittää itseisarvoa. Kävelen kouluruokalassa tyyliin kolmantena koulupäivänä pöytään ja moikkaan mennessäni jollekin kolmoselle. Missasin itseisarvon, mut ainaki näin mitä oli ruokana. Niitä hyviä perunoita.

Istun Grannyn luona lattialla ja Elly letittää mun hiuksia. Ollaan käyttämässä koiria äitin kanssa kotona, mennään koulun ympäri yks eteenpäin, koska meillä on vähän hoppu. Mulla menikin läksyissä vähän kauemmin ja nyt pitää pitää kiirettä, et ehditään salkkareiks kotiin. Ehdittiin, ja nähtiin pari viimeistä minuuttia neljän tähden illallisestakin. Siellä oli Kanki Kaikkonen.

Kävelen koulubussiin tiistai-iltapäivänä koulun jälkeen. Harpon kaks rappua kerrallaan, etten kastuis ihan hirveesti. Aurinko paistaa ja ollaan Mäntyharjulla. Ollaan tehty ruokaostokset ja ollaan jätskikioskilla. Micael ottaa supertiikerin, mulle mango-meloni ja isille vanhan ajan vanilja. Autossa kadun mun valintaa – olis kuitenkin pitäny ottaa se supertiikeri. Pääsen koulubussiin läpimärkänä, bussi oli myöhässä ja ooteltiin kymmenisen minuuttia kaatosateessa.

Istun Tomin korispelissä perjantaina – ei olla mun lempisalissa Mount Barkerissa, vaan Port Adelaidessa. Ihan ku olis kävelly jääkaappiin, istun katsomossa talvitakissa ja pelaan pasianssia puhelimella, koska netticreditti on lopussa. Syön Kellogg’sin paratiisin hedelmät- mysliä lounaaks töissä ja inventoin maskeja ja vaikka mitä jänniä sukelluskamoja. Tom voittaa kuudellatoista pojolla.

Istun koulubussissa tulossa kotiin ja ihastelen taas sitä, kuinka kaikki on vihreetä keskellä talvea. Kattelen pelloilla laiduntavia lehmiä. Tehään Micaelin kanssa spagettia ja jauhelihakastiketta ruuaks, koska ei kumpikaan haluta maanantaikeittoa enää torstaina. Isi on jossain päin Skandinaviaa ja äiti jossain kehäkolmosen sisäpuolella – vai menikse Huittisiin? Lehmien keskellä laiduntaa pari söpöä pientä vasikkaa.

Istun kotiluokassa ja Mr. Salsbury lukee aamuhuomioita. Morning announcements. Istun kirjastossa pyjama päällä ja kattelen CSI: Miamia. Luen tekstejä ja isi syö vieressä varrasleipää kalkkunalla ja Polarilla niin ettei kuule mitään. Tai sit sillä on hapankorppua sillirööralla – rouskuu yhtä pahasti joka tapauksessa. Nata makaa jalkopäässä ja tällä kertaa mulla kävi tuuri, sain sohvalta päätypaikan just suoraan telkkarin eestä.

Yritän saada unta ja sade rummuttaa kattopelteihin. Jalat on jäässä, laitan toiset villasukat jalkaan. Ollaan isin konttorilla pakkaamassa kuivapukuja sukellusta varten. Siellä haisee vanhalle, ja käytävän kello on pysähtyny kahtakymmentä yli neljään. Fiilis on aavemainen, mut mulla on kädet täynnä töitä. Tai paremminki sukelluskamoja, yritän saada kaiken yhellä kertaa autoon. Ja onnistun. Nukahan, vaikka mun lempparivillasukat – äitin aussivärein kutomat – onki pesussa.

Istun recessillä ja tärisen kylmästä, vaikka mulla onki bleiseri päällä. Beth nauraa mun aksentille ja seuraavassa hetkessä muut tekee pilaa sen enkkuaksentista. Yritän päättää vihaanko vai rakastanko aksentteja. Pelataan mökillä Monopolia. Aurinko paistaa, vaikka kello on jo paljon. Syödään kuistilla grillimakkaraa. Mä tykkään enemmän Ukko-Pekasta ku Lidlin laihoista makkaroista. Ja Wilhelmiki on ihan hyvää. Perinteinen. Mä tykkään myös olla pankkiiri, koska Micael voittaa melkein aina. Aina, jos se saa kaikki keltaset tontit. Päätän, et päätän mun mielipiteen aksenteista myöhemmin.

Istun liikennevaloissa Melbournessa pikkuserkun autossa. Rekkarinumero on TYNKS. Geelong hävis North Melbournelle, ja Matthew ei oo nyt tyytyväinen. Eikä me saatu hillomunkkejakaan pelin jälkeen, vaikka kuulemma ne kuuluu futikseen. Nauran, kuinka asenteella se osaa sanoa Voi Perkele, vaikka mitään muuta se ei suomeks osaakkaan. Syön Realia kananmunalla. Isi on paistanu kananmunan ihan täydellisesti, keltuainen on löllö ja pohja ei oo kumia. Päivä on pilvinen, ja ikkunasta näkyy lipputangon alaosa, Eliaksen autotalli ja Kanervatienpätkä. Voi Perrrrrrkele, kun taas piti pysähtyä punasiin valoihin.

Istun Study-tunnilla ja hymyilen nätisti kun ope kysyy, et eikö mulla oo läksyjä. En vaan nyt jaksa. Lasken pään takas käsivarsien väliin ja laitan silmät kiinni. Äiti ei taas ymmärrä. Leivotaan jotain ja äitin tavalla se muka onnistuu. Eiku mä teen tän näin. Äitin tavalla se olis varmaan ollu huomattavasti helpompi, mut mä en anna periks. Lupaan, et mä muistan tän sit ehkä mun lapsien kanssa. Miten äiti aina vaan jaksaa, mä oon varmaan hankalin tapaus ikinä. Onneks Micael on sit se helppo lapsi. Ainakaan se ei leivo. Paitsi kun nuolee vatkaimet.

Pitää hidastaa tietöiden takia. Ollaan mäen päällä, josta näkyy merelle. Voikun meidän pitäis pysähtyä, voikun ei ehdittäis kouluun. Isi on tullu Belgiasta aamuyöstä kotiin ja nukkuu vielä. Pengotaan tuliaiset sen trollerista, joka on auki työhuoneessa. Pari rasiaa suklaakonvehteja, miks aina pitää antaa toinen mummolle ja ukille? Ja miks yks on aina tummaa suklaata, kyllä äiti normaaliakin syö. Ehditään kouluun ihan ajoissa.

Ajan kaupassa ostoskärryä ja pelleilen Tomin kanssa. Törmätään melkein tonnikalaosastoon. Näytetään viattomilta. Katotaan telkkaria kesäaamuna mummon ja ukin mökissä. Mummo tekee täydellistä helmipuuroa ja antaa laittaa voita niin paljon ku haluaa. Micael kattoo turhaa ohjelmaa ja päädyn lukemaan Etlaria auringonpaisteeseen. Meinataan törmätä tiskiaineisiin. Hups.

Katotaan Netballia sunnuntaina. Länsi-Ausralia vastaan Queensland. Hypitään kuivapuvut päällä laiturilta hyiseen veteen. Neljänkymmenenkolmen minuutin sukellus Karisalmessa. Isi korjaa kamppeita kasaan, ei se tälläsiä lapsellisuuksia. Hyppään pommilla, koska mua ei nyt varusteet jaksa kiinnostaa. Naamaa pistelee ja sormet on tunnottomat, sukellus on maailman parasta. Queensland on voitolla kolmella korilla ekan vartin jälkeen.

Kuorin perunoita illallista varten, ja puolitan ne. Isä tekee kokonaisen kanan uunijuuresten kanssa. Sit porkkanat. Vedän toppahousut pyjamahousujen päälle ja käytän koirat aamulenkillä parinkymmenen pakkasessa. Hengitys huuruaa. Yritän tulla sisälle mahdollisimman hiljaa, ettei muut herää. Bataatit pitää pilkkoa kolmeen osaan, et ne kypsyy yhtä aikaa ku perunat.

Katotaan siskon kanssa unelmien poikamiestä, miehet esittää vastalauseita. Miks teidän pitää tykätä tästä?! Koska me ollaan siskoja. Istun takarivissä ruotsintunnilla. Ilpo taas sekoilee jotain. Saksan kartta on paljon mielenkiintosempi ku genetiivimuodot. Teen parin kappaleen tehtävät etukäteen. Unelmien poikamiehen jälkeen tulee Ellen DeGeneres.

Pakataan siskon leipomia Brownieita hyväntekeväisyyteen myyntiä varten. Kolme yhteen pussiin, kulmapalat meille. Kävellään isin kanssa käsi kädessä Naama Bayn keskustassa takasin hotelliin. Paikalliset tulee sanoo käsipäivää ja isistä kasvaa kaks kertaa isompi ja vahvempi, kun se koittaa kävellä nopeempaa ja kääriä mut kuplamuoviin. Jutellaan syvällisiä siskon kanssa.

Avaan mun lokeron lukon ennen lounasta ja vaihdan sylillisen kirjoja täytettyyn voileipään. Joku year 12 huikkaa moikat ja heilautan kättä. Istun sohvalla äitin kanssa ja jutellaan pari päivää ennen lähtöä. Mainokset huutaa taustalla peruutustutkan helppoutta ja vessanpuhdistusaineen tehokkuutta. Kuinka korkeella kullan markkinahinta onkaan ja kuinka uus tanssii tähtien kanssa alkaa. Kymppiuutiset alkaa ja Julia Gillard halutaan ulos. Finnair on maksanu hurjat bonukset johtokunnalle ja Haavisto ja Niinistö on toisella kierroksella. Obama tähtää toiselle kaudelle. UPM Kymmene irtisanoo. Lähtöpäivänä pakkasta -15°c ja kevennyksenä jotain söpöä pandanpentuja eläintarhassa Berliinissä. Isä on tehny lounaaks kanaleivän kaikilla mausteilla.

Näitä nyt tuli vähän liikaa – ja voisin vaan jatkaa ja jatkaa ja jatkaa. Ainii, liikkatunnilla yks jätkä kysy mitä lätkäjoukkuetta kannatan. Sanoin et no Suomea tietty, ku eihän se nyt mitää meijän SM-liigaa tiä enkä mä jenkkilätkää seuraa. Australiassa ei osata edes luistella. Se sano, että eiku mitä joukkuetta. Sen lempparit on Lukko ja TPS. En eka tajunnu, luulin et lukko on joku Aussisana jota en tajua. Ainoo joukkue, jonka mä muistin, oli Pelicans. Mennää paikallisella nyt sitte. Ja sit Suomella on kuulemma hyviä pelaajia muutenki, Selänteet ja Koivut ja Granlundit. Se opetti mulle enemmän ku mä sille. Avartavaa tää matkustelu!

Ja perheen miehet osaa nyt pahoitella suomeks. Tällä hetkellä Anteeksi kuulostaa enemmän I’m Sexyltä, mut eiköhän ne viidessä kuukaudessa opi. Moi jo sujuu ihan täydellisesti.

Mummo panikoi kun juon täällä sadevettä ja paikalliset järkyttyy, kuinka normaalisti me suhtaudutaan alastomuuteen. Leirinuotiolla kerroin tositarinan, kuinka oltiin siivomassa Pajulahden uimarantaa ja painijoukkue käy naku-uinnilla. Sukeltaessa näkee kaikenlaista, ja nää näki seuraavan yön varmaan painajaisia.

Yritin kirjottaa kirjettä suomeks ja mun piti kattoa sanakirjasta, mikä conclusion on. Julmaa.

Musta tuntuu ihan hassulta. Ehkä vaan oon niin väsynyt, tai sit veri alkaa pakkautua päähän. Mut tällä hetkellä tykkään teistä kaikista. Ootte ihania. Nää kaikki on ihania. Elämä on aika ihanaa, kunnon seikkailu. Nauttikaa! Mäkin nautin. Hurja matka. Törmäillään.

Huomenna – siis tänään – minigolffaamaan perheen miesten kanssa ja korvapuustien tekemistä äidin kanssa. Ei paha.

Ainii, mun 11A-identiteetti on riistetty julmasti. Mut on siirretty ryhmään 12C, ja kestohymy on vaihtunu Merjaan ryhmänohjaajana. Pahinta tässä on se, et no, en oikein tiedä. Mietin sitä sit Suomessa. Sit joulun jälkeen tiedän, et onko tää nyt sit se loppu. Mut siihen asti jatkan tätä enkkua, jonka parantumisen huomaa vanhempien englannin huonontumisella. Seeya mate.