9 LEFT!

Mun elämän vika perjantai @ Tatachilla Lutheran College. Vikaa valokuvaustuntia viedään, viimenen kunnon koulupäivä ennen koeviikkoa.

Nii, mun on pitäny sanoa jo monesti, älkää vaan enää lähettäkö mitään tännepäin, koska ne ei ehdi tulla ennen kun mä jo suuntaan Melbourneen! Yhdeksän päivää ja äiti on jo täällä. Anteeks kun tulee niin paljon kuvattomia postauksia peräjälkeen, mutta kotona mä en halua (lue: jaksa) olla koneella kun saan viettää aikaa perheen kanssa. Parina iltana ollaan ahkerasti kateltu mun ostamaa Carl Barronin DVD boksia läpi. En malta oottaa et pääsen kotiin sitä kattomaan, muun perheen ilmeet on varmasti kullan arvoiset kun mä hekottelen yksikseni aussiaksentilla puhuvalle Aussie blokelle. Kesti meinaa vähän aikaa mullakin alussa ottaa selvää mitä se siellä oikein höpisee. Perhe sano, että olis ihana olla kärpäsenä katossa kun laitan koomikon ekaa kertaa pyörimään.

Keskiviikkona oli vuoden viimenen Assembly, eli vähän ku aamunavaus. Siellä jaettiin ahkerille opiskelijoille stipendejä, sain Subject Awardin köksästä (vuosikurssin paras just siinä aineessa) ja Excellence Awardin (eli tokarissa on yli neljä Aata kuudesta aineesta) sekä raamatun, koska koulu haluu antaa raamatut vaihtareille. Aika hienosti, ja sain vielä kehuja sen päivän kaikilta opettajilta, hih :3 How can you be so smart when you don't even speak english in your country! That's just unfair! 

Mutta, to be honest, en oo tehnyt paljoo mitään. No (melkein)aina oon esseet ja tutkielmat palauttanu ajallaan, ja yrittänyt saada niistä tehdyn näkösiä. Huomaa kyllä, ettei täällä paljoo töitä tarttee tehdä! Muut ahertaa ni mä bloggailen täällä, tai sit kaikki muutkin vaan yrittää näyttää siltä et ne olis muka jotain tekemässä. No worries, Mate!

Nimrekillä tuli vietettyä viime yö, sillä mun Sri Lankalaisella kaverilla. Olihan kunnon kulttuurinvaihdos; syötiin perinteistä sri lankapaista ruokaa (meillä oli kunnon feast; kanaa, lihaa ja mereneläviä, riisiä ja jotain kastiketta - huh huh kun oli tulista!) sormin (perhe sai kunnon naurut kun minä kauhoin riisiä niin et puolet oli rinnuksilla), kuunneltiin niiden musiikkia, Nimreki näytti perinteistä tanssia, ne puhu Singhalaa keskenään ja puki mut perinteiseen sri lankalaiseen sariin. Oli kyllä mukavaa, vaikka vanhempien vahvan aksentin takia piti välillä vaan hymyillä ja sanoa yeah kun ei ollu aavistustakaan mitä ne oikein sano.

Mun aussilipussa ei oo enää tilaa kaikkien terveisten jälkeen. Oon tehnyt kotiluokassa ahkerasti puulusikkaa kotiinviemisiksi. Käytiin surffaamassa tokavikaa kertaa ja nähtiin Brown snake, päivää sen jälkeen kun oltiin isän kanssa nähty Black snake. Piti ostaa jo neljäs päiväkirja kun täällä tapahtuu niin paljon. Opettelin sanomaan kiitos Singhalaksi. Stutu tai jotain sellaista. Leivottiin muffineja köksässä ihan viimeistä kertaa. Ostin yhdeksän pakettia TimTameja, koska ne oli on speial. Laivapostipaketti on pakattu, sisältäen paljon paljon paljon aussiherkkuja. Sisko haasto mut tekemään mun liikankokeen suomeks. Sen mä myös aion tehdä. Pääsin läpi kaikista aineista, eikä kokeet vaikuta numeroon kun nostavasti. Eli who needs revising anymore? En mää ainakaan, minä mihinkään kertailuun aijo aikaani tuhlata. Tänään suoraan koulusta Tomin koristurnaukseen Mt. Gambieriin jossa meneekin koko viikonloppu. Viis tuntia autossa istumista vanhempien ja pikkuveikan kanssa. Koulu antaa mun pitää koulupuvusta kaiken mitä haluun. Kravatti ja liikkapaita lähtee kotiin. Äitille kirjotettu kirje odottaa yhä lähettämistä, ja jää varmaan lähettämättä joka tapauksessa. Kamera on ollut mukana koulussa, ja sain ihanan kuvan meidän matikanryhmästä. Panikoin ihan vähän, enkä edes muista millon olisin nukkunu ihan kunnon unet. Ootan ihan hirveen innolla, mut toivon et ens viikko kestäis ikuisuuden. Ehkä mä
vaan otan torkun matikan kokeen aikana, ja kirjotan enkun esseeseen tarinan kolmesta possusta suomeks. Koulumatkalla yks päivä tajusin, etten mä osaa enää hämä hämä häkin sanoja suomeks. Tai ruotsiks. En tiedä itkeäkkö vaiko nauraa. Eli vaan nauran 24/7.

Ja se Caramello = toffe episodi, unohtakaa se jookos? Nyt tunnen itseni vielä tyhmemmäksi, kun tajusin et onhan enkussa sana toffeellekin. Toffee kun vaan oli suomennettu Caramellosta, ni mähän viksuna tyttönä sit en miettiny yhtään pidemmälle.

Hihii, elämä on ihanaa. Mä pääsen lomailemaan Australiaan äitin kanssa, neljä viikkoa ja mä oon takas kotona, YOLO.

CRAVE

Terkkuja ussan tunnilta…

Ajattelin kuluttaa nää vikat nelkyt minuuttia tänne purkautumiseen kun ei tää nyt oikeen innosta. Eli siis kuukaus ja päivä jäljellä ennen ku lentokoneen pyörät koskettaa seutulan kiitorataa ja Suomen maaperää, ekaa kertaa kymmeneen ja puoleen kuukauteen.

Eilen oli ihana päivä, aamusta Tom alotti päivän tekemällä mulle aamupalaks Vegemite-paahtoleivän. Tajusin, ettei se edes oo niin kamalan pahaa. Vähän inhottava maku, mut sit toisaalta teki mieli ottaa toinen suupala ja varmistaa et olikse nyt oikeesti. Sekin saatiin nyt sit tikattua To Do –listalta. Mariokart-turnauksen ja Redback hämähäkin liiskaamisen jälkeen äiti heitti mut Glenelgiin, jossa nähtiin muiden vaihtareiden kanssa lounaan merkeissä. Eli siis Fabian, Ramon, Manon ja Emma plus Margaret ja sen tytär Lexie. Syötiin sit hienostoravintolassa ja vaihettiin kuulumiset ja yritettiin Fabianin kanssa olla olematta kateellisia muille, joilla on vielä yli puolet vaihdosta jäljellä. Lounaan jälkeen pojat lähti uimaan ja me vaan sit käppäiltiin rannalla, jossa oli hengenpelastuksen maailmanmestaruuskisat käynnissä – siellä oli kisailijoita SUOMESTA! Paitsi en vaan päässy jutskailemaan kenenkään kanssa, ku kisa-alue oli eristetty yleisöltä. Oli ihanaa, lämpötila kipus yli kolmeenkymppiin ja tuli ihan pikkusen kuuma, ja naama vähän punastu mut vähän rasvaa ni punasuus lähti hetkessä.

Illasta vielä skypettelin kunnon session kotiin, jossa rakkaat oli just heränny ja valmistautu juhlimaan isänpäivää. Hassua, viimenen skype kotiin ennen ku pääsee juttelemaan ihan kasvokkain. Samalla aikavyöhykkeellä. Niin, että kun tuntuu siltä ni voi kietoa kädet tiukasti rakkaiden ympärille. Sisko tuli sanomaan heipat nopsasti ja oli ihan ihmeissään (ehkä järkyttyny on paremmin kuvaava sana, Elly freaked out :D:D:) kun maassa oli säälittävä kerros loskalunta. LUNTA! LUNTA! OMG MAA ON VALKONEN! USKOMATONTA! Hahaha Got to love her <3

Oon ihan in love ton mun kameran kanssa, neljä päivää ja joku parisataa kuvaa, eikä mitään ihmeellistä ole edes tapahtunu.

Sit mietin myös tän blogin kohtaloa. Mähän tein tän just Australiaa varten, vaikka tänne aluks kaikkee muutakin turhaa kirjottelin. Juteltiin Abin kanssa (sekun on mun ajatustenvaihtokaveri ihan kaikessa :D) ja se ehdotti et tekisin blogin mun Suomi-elämästä englanniks, että ne täällä vois seurata mun touhuja. (taino et jatkaisin mun blogin pitämistä enkuks mut se nyt ei käy ku en haluu sotkee kahta kieltä ja nii.) Ni taidan tehdä uuden, en kyllä vielä tiedä et teenkö bloggeriin vai johonki muualle. Tän blogin kuitenki pidän ajan tasalla ihan loppuun asti, ja jätän sit tänne oman onnensa nojaan. 

Ainii, terkkuja mummolaan :---)

Kaks viikkoa!!!

Liian pitkä postaustauko taas takana, anteeks ne jotka täällä jaksaa vielä roikkua. Kaikkea kivaa on taas käyny, elämä on aika pitkälle ruusuilla tanssimista, oon huomannu. Ihanaa, mut samalla sattuu.

Mitä vähemmän aikaa mulla on enää jäljellä, sen uskomattomampaa tää ajan kuluminen ja pois lähtö on. Emmä vaan jaksa uskoa, että täältä pitää nyt pois lähteä, kymmenen kuukauden jälkeen. Nää vaan yrittää pilailla, ja mä oonkin oikeesti vasta puolessa välissä mun vaihtovuotta.

Majailin viime viikon Abin luona, jonka ansiosta viikko lensi vielä nopeampaa kuin yleensä. Jokailtaiset keskustelut valojen sammuttamisen jälkeen, nauruhepulit matikan tunnilla, keksien teko koulupäivän jälkeen. Leffailtaa pikkusiskon ja isoveljen kanssa, tiskivuoren valloittamista ja vitsailua itkupurkauksista juna-asemalla. IKEAssa käynti ja yhteisen mielikuvitusasunnon sisustaminen, ruotsalaiset lihapullat puokkiin ja Fatzerin löytyminen karkkihyllyltä.

Sain vihdoin mun kameran kaikki osat, eli nyt on noin kuuden viikon odottelemisen jälkeen kamera käytössä :) Nyt voin huokaista helpotuksesta ja tallentaa ihan kaiken muistikortille ennen lähtöä!

Musta tuntuu ihan ihmeelliseltä. Joka sunnuntaiyö mä valvon (niinku kuvasta nyt taas näkyy) ja mietin, kuinka aika juoksee. Taas on viikko mennyt, ja nyt jäljellä olevaa aikaa ei lasketa enää kuukausissa tai edes viikoissa, vaan päivissä. Neljätoista päivää äidin saapumiseen, guys. Lennot, hotellit, tuliaiset, check. Viisuminmuutostapaaminen, check. Kotiin kaikkien muistojen lähettäminen, to be done asap. Tän vaihtovuoden käsittäminen, should have been done ages ago.

Mietin tossa yks yö, että kuinka hirveesti mä oonkaan muttunu. Musta on kasvanu avoimempi, itsenäisempi ja oma-aloitteisempi. Oon oppinu toisen maan kielen ja kulttuurin, musta on tullu avarakatseisempi ja suvaitsevaisempi. Enää en hätkähdä niin pienistä, oon jopa oppinu olemaan pelkäämättä pieniä hämähäkkejä. Ne legendaariset vaihtarikilot on kotiutunu vyötärön ympärille, mut kyllä ne sieltä sit ruisleivällä ja pakkasenpuremilla lähtee. Saanpahan isomman rusketuksen. Kavereita täältä on tarttunu mukaan paljon enemmän kun osasin odottaa, ja paljon kirjavampi joukko kun mitä ikinä olis ollu mahdollista ilman vaihtarivuotta. Osaa tuun näkemään jatkossa, osaa en. Vaihtarivuosi on hyvästien opettelemista, koti-ikävää ja ajanjuoksun kauhistelemista, mut kaikki nekin kuuluu elämään. Täällä oon oppinu niin paljon uutta elämästä, että sillä mä porskuttelen vielä pitkälle. En tajunnu kuinka paljon vanhemmat tekee töitä mun hyvinvoinnin eteen tai että edes kuinka paljon ne mua rakastaa. Vaikka mä rakastin ja kunnioitin äitiä ja isiä jo paljon ennen kun mä lähdin, kotiin tullessani rakastan niitä paljon enemmän. Kunnioitus on noussu pilviin, ja nyt mä oon niin ylpeä ollessani just äitin ja isin tytär. Oon oppinu olemaan ylpeä juuristani, ja olemaan just se joka tuntuu parhaimmalta. En oo aikasemmin tajunnu ollenkaan, kuinka hienoa on, kun on kakskielinen. Nyt mä oon niin ylpeä, kun voin sanoa puhuvani kotona kahta eri kieltä, tai että kun mä saan sanoa olevani suomalainen. Tää saattaa kuulostaa tosi itsekeskeiseltä, onhan teilläkin ollut pitkä vuosi ja paljon kokemuksia, mut en usko et mulla olis voinu tapahtua näin paljon ja et olisin kasvanu näin hirveesti jos olisin jääny Suomeen.

Tässä välissä parin tunnin yöunet, jostain aamuneljästä aamukahdeksaan. Jes, mäkin rakastan sunnuntaita. Lepopäivää.

Kirjotin teille postauksen valokuvauksessa, kun mulla ei ollu paljookaan parempaa tekemistä. Se kuitenkin jäi postaamatta, ja koululäppärille, joten en edes muista mitä siinä oli. Varmaan jotain kuluneista viikoista, mut ei täällä loppujen lopuks oo niin paljoo tapahtunu. Oon ollu koulussa, tehny koulujuttuja, ja tajunnu etten ehkä nää näitä ihmisiä enää ikinä. Oon yrittäny olla ajattelematta kaikkea liikaa, mut välillä kun ei saa unta se vaan tuppaa tulemaan ajatuksiin ja sit tulee suru puseroon. Mut nyt meen syömään ruisleipää aamupalaks, heipsun!

PS. KAKSI VIIKKOA JÄLJELLÄ.

Kuvia parilta viime viikolta

Nyt mä vihdoin saan teille näitä kuvia! Mä oon ihan rakastunut näihin vaihtarikuviin, tai mitä ikinä ne onkaan. Ne kuvaa fiiliksiä jotenki tosi hyvin, ehkä ne valottaa vähän teillekin miltä musta tuntuu. Kohta siis se Tomin korispeli, ja sit kanapaistia illalliseks, ja sit nukkumaan – tiedossahan ei selvästikään oo sitä matikkaa. Sen verran avasin kirjat et tajusin et laskimesta on akku loppu – se latauksee ja samalla tajusin etten mä jaksa niitä tehtäviä tehdä. Nimreki jo marmatti kuinka pitäis lukea ja harjoitella, mut sit toisaalta tää on vika kuukaus mä oon täällä, yks Tomin vikoista peleistä – lähenkö mä korikseen Tomin ja Davidin kanssa vai jäänkö kotiin tekemään matikkaa? Guess twice.

Matkaeväät Millicentiin :----)

Löyty sieltä tämmönen puikulakin

Ja vompatteja!

Kreikkafestivaalit - ihan ku olis yhtäkkiä ollu kreikassa, rannalla lounaan jälkeen nauttimassa jääkahvia <3

Isi ja äiti on ihania! <3<3

I'm lost in my own paradise

Tuntuu kivalta. Tuntuu, et mä oikeasti kuulun tänne. Tuntuu, et aika lentää, kotiin on hyvä tulla koulun jälkeen, aurinko alkaa paistaa taas ja illalla odottaa lämmin sänky hyvänyönhalien jälkeen. Rusketusrajat koulupuvusta, pari yli 30c päivää putkeen, hyvät surffaussessiot ja fish&chipsit äitin kanssa illalliseks. Ollaan sovittu kavereiden kanssa (ja perheen kanssa on sanaton sopimus) ettei mua saa muistuttaa ajan kulusta. Isi lähti Egyptiin liveaboardille ilman mua (nojuu taisinpa itsekin käydä isolla valliriutalla kääntymässä) ja mä kaivoin esille kaikki kirjeet mitä oon aussiaikana saanu. On muuten aika läjä, ei kyllä ihan pieleen mee jos sanon et kirjeitä ja kortteja on kertyny jo kolminumeroinen määrä!

Viimenen Lawn Bowls - kerta oli liikkatunnilla tänään, (eli siis sellasia palloja pyöritellään tasasella tekonurmella mahdollisimman lähelle pientä valkoista palloa. Se on vähän sellanen eläkeläisten ajanviete, niinku välimeren maissakin vanhat papparaiset heittelee palloja rannalla :---D) enkun tunnilla istun nyt kun ei ihan rehellisesti sanoen jaksa. Höh. Mulla olis aika paljon sellasia ihania vaihtarijuttuja teille kuvina, mut koska oon koulussa en niitä teille saa.

Kotiluokassa tehdään (meidän oma ope, Mr. Salisbury, on puukässän ope) puulusikoita, ja meidän ope ehdotti et mitäs jos kaikki kotiluokkalaiset polttais nimikirjaimet mun lusikkaan ni muistan ne aina. Ja Abilla on kuulemma mulle jotain, mut se ei aijo antaa sitä ennen ku mä lähen. (Thanks for telling anyway, now I can't stop thinking about it...) Äiti tulee tässä kuussa jo, ihan superpelottavaa ja oon ihan innoissani. Tätä on tosi vaikee kuvailla, välillä tuntuu et ainoot ketkä tajuaa on muut samassa tilanteessa (tai jo kotiutuneet) olevat vaihtarit.

Koeaikataulut tuli, pitäis käydä Immigrationissa viisumiasioilla, ja yli yhdeksän kuukauden jälkeen tajusin mikä Caramel on suomeks. Toffee. Nyt tunnen itseni aika täydellisen typeräksi. Kaikki viikonloput on jo täynnä, ja nyt sit kavereita pitää nähdä koeviikon vapaapäivilläkin. Muutan ens viikoks Abin luo, koska me ei nähdä enää tarpeeksi usein. Munhan oli ensin tarkoitus olla puolet ajasta Abin luona, mut nykyinen perhe ei halua laskea mua enää :') Joku päivä pitää myös ottaa aussilippu mukaan kouluun, ja kerätä kaikkien nimmareita siihen. Opettajille on tilattu Suomesta kiitoslahjat, Suomeen on lähetetty paksuimmat talvivaatteet ja kotiin pitäis ehtiä vielä skypetellä.

Ens viikonloppuna nähdään vielä viimeistä kertaa vaihtariporukalla, seuraavana viikonloppuna onkin koristurnaus Mt. Gambierissa (viiden tunnin ajomatka, jeii) ja sitä seuraavana viikonloppuna on varmaan tunteet aika pinnassa. Ens viikko onkin viimenen viikko ennen kertausviikkoa ja kokeita, loputon määrä esseitä ja folioita ja 'testejä' ennen varsinaista koeviikkoa.

Käytiin pubissa illallisella isän ja pikkuveikan kanssa, lähetin sille ikiomalle pikkuveikalle tuliaisia safarilta ja löysin kirjeen Micaelilta. Tulee olemaan niin hassua, kun sisaruksia onkin vaan yks. Mut kyllä mä kaipaan sitä pientä, huh huh! Ja meidän puudeleitakin, jotka hyppää sohvalle ja kääriytyy jalkopäähän, tai tuhisee vieressä ennen kun nukahdan.

Äiti kävi koulussa kääntymässä, ja saan pehmeän laskun kouluun. Se onki tosi hyvä, kun tuntuu etten mä täällä oo oikeen saanu mitään aikaiseksi. Kyllä mä aina välillä jotain teen, ja olihan mulla ihan ookoo report, mutta kun kaikki on täällä niin laid back ni kaikille töille on aikaa aivan liikaa. Jos tekisin Suomi-vauhdilla töitä, ei mulla olis ollenkaan ikinä läksyjä (nytki teen niitä ehkä kerran parissa viikossa...) ja kouluhommat loppuis varmaan viikon puolessa välissä. Ainii huomenna olis se matikan koe, taisiis 'testi', mutta jotenki kummasti houkuttaa omenastruudelin teko ja Tomin korismatsin katseleminen hurjasti enemmän. Taitaa mun silti tarvita tehdä lunttauspaperi, cheat sheet, jonka saa ottaa kokeeseen. Inhoon niitä, no ehkä mä vaan lainaan Saskian. Niillä kun on huijaispapereiden teko ihan veressä, me suomalaiset vaan luotetaan Maoliin. Mut täytyy kyllä myöntää, et alkaa jo olla aika hyvä fiilis suomalaiseen kouluun palaamisesta. Kaikki ne ihmiset ja kieli ja kouluruoka ja sisällä olo ja omat vaatteet ja koulumatka ja kynällä ja paperilla tehdyt muistiinpanot...

Toisaalta, ens viikolla korkein lämpötila taitaa hipoa 35c, aurinko paistaa ja ihmiset muuttaa rannalle ja uima-altaiden ympärille. Mulla on ne koulusukat jääny pysyvästi jalkaan rusketusrajojen merkeissä, en pelkää hämähäkkejä enää niin paljon, en malta odottaa et koulupäivä loppuu ja pääsen kotiin, koulussa on köksää ja valokuvausta ja läksyjentekoa...

Nyt mä kyllä lopetan, anteeks tästä kilometripostauksesta ilman kuvia, yritän saada niitä vaihtarikuvia tänne kotoota. Ootte ihania, puoltoista kuukautta ja me nähdään! xoxo, Maria